— Nyt nähdään, mihinkä suutarit kelpaa!
Siitä syntyi yleinen hihitys. Kilpailu oli kiinnittänyt kaikkien huomion puoleensa ja oli jo unohdettu katkeruus meijerikköä kohtaan. Oikeastaanhan nämä huvit olivatkin hänen ansionsa, ja vaikka hän olikin kiusallisen ylpeä, annettiin se anteeksi, kun se ei omaan itseen sattunut. Ja pitihän sitä sitten nauraa sen sukkeluuksille, jotka aina purivat siihen, johonka sattuivat.
— No, suutari, tule nyt mukaan, niin näytetään tytöille, mihin mekin kelvataan, sanoi Kalle Pihl.
Suutari olisi peräytynyt, sillä oli niin pitkä aika kun hän oli keinussa pyörinyt, mutta kun Kalle Pihl vakuutti, että hän saisi istua ja että he herkeäisivät heti paikalla, kun suutaria alkaisi pyörryttää, niin tämä kiipesi keinuun, tarttui käsipuuhun kiinni ja löi leikiksi. Mutta Kalle Pihl pani keinun käymään, antoi sille vauhtia yhä enemmän ja enemmän, ja kun ei suutari huutanut, antoi hän sen mennä ympäri kerran, kaksi, kolme…
Jännitys oli kohonnut korkeimmilleen. Sitä ei voinut kukaan kieltää, etteikö Kalle Pihl olisi käyttäytynyt jalomielisesti suostuessaan pelastamaan suutarin tyttöjen pilkalta samalla kun hän pelasti siltä itsensä. Kaikki olivat hänen puolellaan. Suutari oli käsin ja jaloin käpristäytynyt tangon juureen kiinni, jota vastoin tuo pitkä, vikkelä ja reipas pohjalainen piteli kiinni ainoastaan toisella kädellään, kun keinu huimaavaa vauhtia teki jo kahdettatoista kierrostaan. Ei kuulunut vielä huutoa suutarin suusta. Oli se kunnon suutari tuo! Kun keinu teki neljättäkolmatta kierrostaan, kuului vähäistä valitusta tuon ihmiskäärön sisästä. Hattu oli lentänyt maahan, mutta ei kukaan huomannut, että hän oli naurettava, kun hän oli noin urhoollinen.
— Pelkäätkö putoavasi? huusi Kalle Pihl.
Hampaitaan kiristellen vastasi suutari, ettei hän pelkää.
— Mennään sitten vielä kaksikymmentä kertaa ympäri, niin nähdään, vieläkö tytöt meille nauravat.
— Mennään vain!
Mutta nyt muutti Kalle Pihl suuntaa. Sen sijaan, että hän tähän saakka oli keinuttanut suutaria selkä edellä, käänsi hän keinun menemään toista tietä, niin että hän itse kulki taapäin, jotenka näytti siltä kuin suutari olisi antanut vauhtia keinulle. Sitä temppua ei ollut kukaan tehnyt tätä ennen, ja se synnytti myrskyistä suosiota. Anna Melliläkin taputti käsiään — sen ennätti Kalle Pihl nähdä pyöriessään.