— Nyt on sinun vuorosi pyörittää minua ympäri, huusi hän suutarille, johon tämä vastasi vain ulisemalla.
Luettiin kolmekymmentä, luettiin neljäkymmentä. Mutta yhä vielä hurisi keinu ympäri kuin myllyn siipi.
— Eikö pyörrytä?
— Jo pyörryttää, sähisi suutari. — Eikö riitä jo?
Viidennelläkymmenennellä kierroksella seisahtui keinu pystyyn ja horjui vähän sinne tänne ennen kuin putosi alas. Kun se vielä oli täydessä käynnissään, pudottautui Kalle Pihl siitä alas ja tuli suoraan jaloilleen vähän matkaa keinusta, jota vastoin suutari yksinään heiluskeli pitkän aikaa sinne tänne ennen kuin keinu kokonaan seisahtui.
— Kelvataanko nyt? kysyi suutari ylpeästi. Me olemme tehneet kaksi vertaa niin monta kierrosta kuin kukaan muu.
Oli tullut puolipimeä. Kotimatkalla joutui Kalle Pihl kuin sattumalta kävelemään Anna Mellilän kanssa pikkulehdon läpi.
— Eikös oltaisi ystäviä? ehdotti Anna Mellilä.
— Onkos sitten oltu vihamiehiä, kun ei ole toisiamme tunnettukaan.
— Ei, vaan oltaisi saatettu tulla, ja sitä ei meidän pitäisi.