Lehtimaa kysäisi puheen aluksi, oliko tullut tietoja insinööri Halldénilta, ja neiti Louise punastui. Senhän ymmärsi Lehtimaa hyvinkin, että nuori tyttö punastuu, kun mies häntä puhuttelee, tarinoi edelleen ja sanoo odottavansa tärkeitä papereita, joita insinööri oli luvannut kirjoittaa kotipitäjän pastorilta, mutta joita ei vielä ollut kuulunut. Jos nyt neiti tahtoisi kirjoittaa ja kysyä insinööriltä, että missähän ne viipyvät nuo paperit.
Neiti Louise punastui yhä enemmän eikä virkkanut mitään.
Silloin rohkaisi Lehtimaa mielensä, pisti lapionsa maahan ja alkoi puhua kapteeni Thoreldista. Neiti Louisen pitäisi pitää varansa, sillä rikas kapteeni eleli Herrasaaressa sellaista elämää, ettei nuorten tyttöjen tarvitsisi hänestä sen enempää välittää. Lehtimaa oli livahtanut näihin puheisiin aivan itsestään, ilman valmistelua ja seuraten vain omia ajatuksiaan.
Eipä niin, että hän olisi ajatellut neitiä itselleen — eihän toki — sellaisia hullutuksia ei hän ajatellut! — Ei, mutta se oli kapteeni Thoreld, joka oli auttanut Kalle Pihlin saamaan torpan ja Annan — ja mistä syistä, se oli helppo ymmärtää, mutta siitä ei hän nyt vielä tahtonut puhua. Oikeastaan hän oli ottanut asian puheeksi insinöörinsä vuoksi, sillä insinööri Halldén oli kymmentä kertaa hauskempi ja kauniimpi mies kuin tuo kaljupää kapteeni.
Lehtimaa sanoi sanottavansa kylläkin selvästi, mutta neiti Louise näytti siltä kuin ei olisi mitään ymmärtänyt. Eikä hän tainnut paljoa ymmärtääkään. Se hänet kuitenkin saattoi hämilleen, että Lehtimaa tiesi hänen sisimmät ajatuksensa insinööristä. Ne hän luuli salanneensa niin hyvin, ettei kukaan muu niitä aavistanut kuin August, joka pisti nenänsä joka paikkaan.
Mutta insinöörille hän ei uskaltaisi kirjoittaa, ei ainakaan — vielä! Jos se tulisi ihan tarpeelliseksi, niin hän voisi kysyä lupaa äidiltä ja sitten mahdollisesti tehdä sen. Mutta ei hän suinkaan ollut Lehtimaalle vihainen — päinvastoin. Oli kuin hän olisi karkeasta pohjalaisesta työmiehestä saanut salaisimpien seikkojensa uskotun. Hänen puhettaan kapteeni Thoreldista hän kuunteli hiljaisella hämmästyksellä — mitä se häntä liikuttaa, mitä kapteeni tekee Herrasaaressaan? Eikä hän uskonut, että kapteeni eli sen kummemmin kuin isäkään, ehkä sentään hiukan hienommin ja hauskemmin.
Hän lähti Lehtimaan luota ystävällisesti päätään nyökäyttäen ja vakuutti, että Lehtimaa vain luottaisi sekä insinööriin että häneen, he kyllä auttavat, jos tiukka tulee.
KAHDESTOISTA LUKU
Läänien kuvernöörit lähettivät senaattiin mitä synkimpiä vuodentulon kertomuksia, ja kun ne tulivat sanomalehtiin ja luettiin maaseudulla, täytyi maanviljelijäin myöntää, että tila oli melkein epätoivoinen. Ainoastaan varakkaimmilla talollisilla oli ollut siementä tulevan vuoden varalle, köyhemmät eivät uskaltaneet heittää ainoaa turvaansa multaan, joka kenties tulisi pettämään heitä vastedes niin kuin oli nytkin pettänyt. Elon ostosta ei voinut olla puhettakaan, sillä hinnat olivat kohonneet kahta korkeammalle eikä moni pienviljelijä ollut sitten kevään nähnyt kuin jonkun harvan suuremman maaseudulle eksyneen paperirahan. Nälänhätä vei nekin takaisin niiden alkulähteeseen Helsinkiin. Siellä ne olivat varmassa tallessa pankkiholveihin kätkettyinä mynttäämättömien kultatankojen ja muiden arvotavarain vieressä. Ei koskaan ole pääoman omistajilla — ja etupäässä hallituksella — ollut parempia raha-asioita kuin silloin. Rahan korko nousi päivä päivältä, ja suuria kiinnityksiä tarjottiin vakuudeksi pienimmistäkin lainoista. Suuret kauppahuoneet rantakaupungissa tekivät mainioita tekoja maan hädässä, toivat viljaa maahan, johon kunnat kesemmällä olivat hallitusta kehottaneet, ja myivät sen satumaisiin hintoihin samalla kun hallitus otti nämä keinottelijat suojelukseensa, lainasi heille rahaa korkeaa korkoa ja hyviä vakuuksia vastaan ja kartutti siten nälkäisen maan rahavaroja kaikella sillä huolenpidolla, mikä on hyvän esivallan velvollisuus.
Rautatien rakennushallitus rakensi peninkulmittain rautatietään polkuhinnasta, ja rahamiehet iloitsivat tästä yleisten varain hyvästä hoidosta, myönsivät kalliin ajan apua virkamiehille ja antoivat lainoja suurviljelijöille tukkiakseen tyytymättömäin suut ja poistaakseen kaikki epäilykset niiltä, jotka vielä uskalsivat epäillä.