Lehtimaa palasi hyvin alakuloisena Kotkaisiin. Hän ei voinut ollenkaan käsittää sitä, että hänen paljastuksestaan ei olisi ollut sen suurempia seurauksia. Ja nyt alkoi viha maailman vääryydestä taas kuohua hänessä. Kyllä hän kerran vielä näyttäisi Kalle Pihlille, kenenkä tavaraa Uramon torppa ja kaunis Anna oikeastaan ovat!
Lehtimaan käynnin jälkeen Uramon torpassa kulki Kalle Pihl pää vielä pystymmässä kuin ennen. Siinä nyt vasta nähtiin kateus ja pahansuopaisuus oikeassa karvassaan. Eikä se suinkaan siihen lopettaisi, sen saisi Anna vielä nähdä. Sillä Lehtimaa kyllä keräisi maankulkijoita ympärilleen heidän avullaan kostaakseen saamansa potkut.
Ei koskaan ollut Kalle Pihl oikeammin ennustanut. Lehtimaa oli aivan muuttunut. Hän ei pysynyt enää päivääkään Kotkaisissa, vaan alkoi harhailla ympäri ja hakea kaikenlaisten työttömien laiskurien seuraa, niin että herrasväki jo alkoi joutua epätoivoon suosikkinsa tähden. Tuo kiittämätön ja kevytmielinen raukka, jota he koko syksyn olivat kainaloista kannattaneet, jätti yhtäkkiä työnsä, jota ei suinkaan ollut liiaksi tarjona, ja kuljeskeli kehnoimpain kerjäläisten kanssa laiskana talosta taloon ansaitsematta leivän palastakaan.
Mutta Lehtimaa oli niin omiin ajatuksiinsa vaipunut, ettei hän ollenkaan välittänyt siitä, mitä herrasväet ja muut hänestä ajattelivat. Hän haki kiihkoisin mielin jotain kotiseutunsa tuttavaa, joka tuntisi sekä hänet että Kalle Pihlin. Tuon todistajan avulla säikäyttäisi hän muitta mutkitta Kalle Pihlin torpastaan ja välttäisi siten oikeuden käyntiä, jossa on aina niin monet mutkat ja joka maksaa niin paljon rahaa. Muutenkin pelkäsi hän vaistomaisesti joutumista mitenkään sen kanssa tekemisiin.
Hän löysikin milloin jonkun rautatietyömiehen, milloin jonkun muun, joka oli nähnyt Kalle Pihlin hänen kotipitäjässään, mutta ei kenelläkään ollut halua antautua käräjänkäyntiin, sillä käräjät siitä tietysti tulisi. Eikä tuollaisella raukalla kuin Lehtimaalla olisi varaa maksaa vieraita miehiään. Aivan epätietoista oli sitä paitsi, voittaisiko hän mitään käräjänkäynnillä. Mahdollisesti pistäisivät ne hänet itsensäkin rautoihin papinkirjan kaupasta. Irtolaisten joukossa oli miehiä, jotka olisivat todistajiksi kelvanneet, mutta heidän paperinsa olivat aina epäkunnossa, eivätkä he mitenkään olisi uskaltaneet astua korkean oikeuden eteen.
Lehtimaa kulki ympäri kuin levoton varjo ja puheli niin sekavasti, että ihmiset todenteolla alkoivat pitää häntä mielipuolena.
Silloin tuli hänelle sattumus yhtäkkiä avuksi, juuri kun epätoivo oli ylimmillään. Eräänä päivänä tapasi hän maantiellä lähellä rautatien rakennusta repaleisen naisen ja kolme pientä lasta. Vaimo puhui pohjanmaan murretta, ja paremman puutteessa lyöttäytyi Lehtimaa hänen seuraansa. Hetken kuluttua heräsi hänessä uusi, suuri ja varma toivo — toivo, josta hän ei ennen ollut osannut uneksiakaan ja joka pani hänet vapisemaan Kalle Pihliä niin kuin metsän petoa mutta joka samalla valaisi hänen omat tuumansa.
Kerjäläisvaimo oli Kalle Pihlin vaimo, joka oli lapsineen lähtenyt etsimään kadonnutta miestään.
KOLMASTOISTA LUKU
Kalle Pihl valmistautui eräänä hämäränä talviaamuna lähtemään töilleen ja Anna makasi vielä vuoteellaan, kun kuului askelia ulkoa ja joku astui porstuaan. Uramon torpassa pidettiin sisäovi lukossa epävakaisten aikain ja maalatun arkun vuoksi. Kalle Pihl ei myöntänyt, että hän koetti lukita pahaa omaatuntoaankin. Mutta sitä hän ei koskaan tulisi myöntämään.