— Älä paaduta itseäsi! rukoili vaimo ja katseli häntä kasvoihin.
— Korjaatko luusi ja paikalla!
— Älä ole noin sydämetön! Jumala sinut palkitsee, kun ajat paranevat! En tahdo sinulle mitään pahaa, mutta koska sinulla on hyvät päivät, niin et saa antaa lastesi paleltua ja nääntyä nälkään.
— En kuule sinua. Mitä siinä pitkität puheitasi, laittaudu taipaleelle!
Naisen silmät säihkähtivät. Hän kohosi uhkaavana seisoalleen.
— Otatko meidät hyvällä hoitaaksesi, niin en puhu mitään?
— En ota, sanoi Kalle varmasti. — Vähäinenkin myöntäminen olisi turmellut kaiken.
— Silloin katso eteesi, Kalle Pihl! — Sinua en pelkää!
— Mutta minä näytän, että pelkäät! ja hän aikoi tunkeutua pirttiin.
Samassa tuli Anna ulos kokonainen leipä ja kourallinen silakoita mukanaan. Hän ojensi ne vaimolle sanoen: