— Hen olisi siis kaksi kerta nainut?
— Niin onkin, herra kapteeni.
— Se ole ikeve asia, sanoi kapteeni. — Oleko sinulla todistuksia?
— Olenhan minä itse todistuksena tässä, ja sitten on minulla mukana kolme hänen lastaan…
— Mine pelkän, ettei se riitte. Onko sinulla sinun ja hänen papinkirjat?
— Omani minulla on, mutta hänhän otti kirjansa, kun lähti
Pohjanmaalta.
— Vai niin, sanoi kapteeni ja mietti. Häntä miellytti tuon naisen suorapuheisuus, jossa ei ollut kyyneliä eikä turhia juttuja ja rukouksia. Hän ei epäillyt hetkeäkään, että nainen puhui totta, mutta hänen ajatuksensa harhailivat kaikenlaisissa pienissä toisistaan riippuvissa sivuseikoissa, ja kuta kauemmin hän ajatteli, sitä toivottomammalta näytti kapteenin kasvoista päättäen Johanna Pihlin asia hänelle itselleen.
— Se on siis nainut falskin papinkirjan päälle? sanoi kapteeni Thoreld vihdoin.
— Aivan niin — minä tunnen sen miehenkin, jolta hän on kirjat ostanut.
Taas näytti kapteeni hyvin tyytymättömältä. Minkätähdenhän se käypi niin hänen sydämelleen, ajatteli vaimo.