— Onpa tietenkin, sanoi Johanna ja pani papinkirjansa tuomarin eteen.
Tuomari luki sen ja kääntyi totisena lautakunnan puoleen:
— Tämä asia vain yhä sekaantuu. Sitten hän sanoi Johannalle:
— Sinä olet siis murhatun vaimo, vaikka hänellä on ollut toinenkin, joka murhattiin samalla kun hän itsekin — mitä?
— Eikö minua lasketa valalle? pyysi vaimo yhäkin.
— Voit kai sitä ennen sanoa, kuka olet.
— Niin, mutta se on niin pitkä ja kummallinen juttu, ettei sitä kukaan uskoisi…
Silloin vaati yleinen syyttäjä, joka odotti hyviä tietoja vaimolta, että hänet päästettäisiin valalle, koska hänellä oli paperitkin puhtaat. Tuomari murahti harmissaan, luki edellä valan ja Johanna saneli perästä selvällä ja iloisella äänellä, sormet vakavasti kirjan päällä. Kun se oli ohi, huokasi hän pitkään ja sanoi:
— Nyt ainakin täytyy uskoa minua.
Sitten hän kertoi selvästi, sujuvasti ja juurta jaksain kaikki asianhaarat murhatusta, Lehtimaasta ja itsestään, vedoten sekä kuulijoihin että lautakuntaan, ja hän sekoitti kertomukseensa sekä kapteeni Thoreldin että murhatun Annan, puhui heidän suhteestaan ennen Annan naimisiinmenoa, niin kuin oli kuullut asiaa Herrasaaressa kerrottavan, ja esiintoi omat mielipiteensä siitä, mitenkä kapteeni oli houkutellut hänen miehensä suurilla lupauksilla kaksinnaimisiin päästäkseen vain vapaaksi Annasta.
Todistajan puheet herättivät suurta huomiota salissa, ja tuomarikin unohti, että niissä oli suuri osa asiaankuulumatonta. Mutta kun nainen aikoi jatkaa uudelleen kapteeni Thoreldista, muisti tuomarikin, mistä tässä oikeastaan oli puhe, ja keskeytti sanatulvan vaatien hänet pysymään asiassa.