Mut rintaas väikettä varmaan
Se riemujen mailta lois,
Läpi arkion usvan harmaan
Tosiluontees se ilmi tois.
Niin hymyisit silmät veessä
Ja virkkisit uinunees
Tätä samaa, min viehäkkeessä
Mun on mieleni herkkä ja sees.
4.
Täss' istun ma yössä myöhään,
Ja mieleni aprikoi:
Sa, vaiko äitini mulle
Elon todellisuuden toi.
Ja viehkeimmät lapsenhaaveet
Käy hiipien vuotees luo;
Suo niiden viipyä siinä,
Älä pelkää, ei häiritse nuo!
Vain kuvailla unees ne tahtois
Mun piirteeni näkyviin
Ja kuunnella hengittämättä,
Joko sydämes säpsähti niin.
5.
Etköpä sulkea halaa
Silmiäs kiinni ja salaa
Päätäsi painais jällen
Hellästi rinnalle tällen?
Eiköpä tahtois rintas
Ilmaista hienoisintas,
— Mitä on kalleinta sulle! —
Sielulle uskotulle?
Etköpä sois sa arkain
Tunteiden käyvän varkain
Siltaa, min rakennamme
Herkillä huulillamme?