Tuo suuri ihme, jolloin sydän havaa
Ja hennot sirkkalehdet loast' avaa,
Mut Puck käy kujetöiden tekohon,
Kun kaipuu vihdoin lakkaa kaipaamasta,
Kun pyhä salaisuus, tuo alaston,
Ei pirun juonta oo vaan — Jumalasta!
Lauluni.
Lie lauluni liian aistillinen
Ja uhkuva — mehunsa mukaan!
Tulis herätyshuutona kaikua sen
Ja laulaa uljuutta rukkaan.
Sepä lapsi on maiden lounaisten,
Miss' Ithakan myrtti käy kukkaan;
— Jää Pohjolan karhuntaljallen
Mun hehkuva viinini hukkaan.
Mut jos uhkuviks saan poven aallot nuo,
Lumivalkoiset, joissa on hallat,
Niin niihin se myrtinsiemenen tuo.
Ja jo lähteiden hyiset callat
Taas hukkahan menneet tuoksunsa luo.
Ja on vallalla lempeät vallat.
Kiitos, kun toit hienot —
Kiitos, kun toit hienot
Kauniit unelmat,
Kiitos, mitä pienot
Kirjees huokuivat!
Kiitos säveleistä,
Joita lempes loi,
Kiitos, jos nyt meistä
Helkähtäin ne soi!