Heit' turhuus kiusas, mi salin täytti,
Tuo tyhjä teeskely tuskaa toi,
Siks vaillinaisesti silmä näytti,
Kuink' kevät rinnassa ilakoi.
Siks käsi viipyä kädess' empi,
Jota painoi hellästi ennen ain,
Siks hiljaa huoaten haastoi lempi,
Jota katse ilmaisi arkaan vain.
Mut yli lattian rohkein riennoin
Taas turhuus pilaan ja leikkiin läks,
Ja jo kaikkein nuoruuden valtain vienoin
Näit salin humusta häipyväks.
Ja nuoruus siellä ja riemu rymyi,
Povet paljaat hohti ja kaulatkin,
Ja mailmanviisaus kylmään hymyi
Vain Straussin sävelten sointuihin.
Imatralla.
Kesäöisessä varjossa ihmein
Vait astumme rantahan,
Miss' Imatra heittyy vihmein
Yli könkään halkeaman.
Me kuulemme, kuinka haastaa
Nuo Saimaan syöksyvät veet
Ja riehuvin kertomin raastaa
Voi uineista veltostuneet.
Nuo kertomat järähyttää
Kraniittia jykevää,
Ja jo ladyä itketyttää,
Mut itseltäs painuu pää.
Ikikuohuista vaahtivan vuoksen
Ään' outo se huminoi,
Se viehtää ja vetää luokseen
Ja se kaikkein rinnassa soi.
Soi valtava ääni, irnuin
Joka pikkurientoa maan,
Se pauhusta hiidenkirnuin
Soi intohimoa vaan;