Miten särkyvät paadet, se pauhaa,
Miten kiehua hornat voi, —
Kun kesän vienointa rauhaa
Yli seudun jo ilta loi.
Idyllit aallokko hyrskyin
Pois mielestämme jo laas,
Ja muistot entisten myrskyin
Jo riemuiten saapuvat taas.
Pois äyräiltä silloin kannat!
Ota turva, min tarjoksi vien!
Kuin käsi, min mulle annat,
Niin värjyvi jalkas pien'.
Ei vuosia siitä lie nyt,
Kun ruhtinaspari nyt näin,
Min nimet jo unho on vienyt,
Täss' seisoili haavepäin.
Venezian lapset turhat
Näki Pohjolan ankaran
Ja lisäsi ruhtinasmurhat
Tragediiassa Imatran.
Miss' aallot valkoiset väikkyi
Ja pärskyili kuohupäin,
Jo hyökylaine se läikkyi,
Elonlangat katkaisten näin.
Ja koskaan ei pyörteet huimat
Tuo takaisin saalistaan,
Näet himojen despootit tuimat
Ei kylläänny milloinkaan.
Perintöosa.
Kaks vuosikymmentä kiitänyt
Oli tapaansa tunnettuun,
Nuo, jotka mun kasvatti jockeyks
Elon hauskahan urheiluun.
Isän, äidin muistolle siunaus,
He tarkoitti kaunista niin,
He valmiiks raivatun tieni
Koki verhoa kukkasiin.