EMILIA. Niin, Te olette antaneet minulle ruokaa ja vaatteita, Te olette pitäneet minua, orvon, talossanne! Maailma kutsui minua Emilia von Mahlow'iksi, oltiin tottunut siihen, minua lapsenanne pitämään. Teillä on oikeutta kiitosta näistä suurista hyvistä töistä vaatimaan. Mutta tämän kiitollisuuden ei pitä elämäni onnea hävittämän. Vaatikaa sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär — vaan älkää sitä!
MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä käsken sen.
EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle.
MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi! En aja sinua talosta, mutta minä salpaan sinua sisään vedellä ja leivällä, pahantapainen lapsi. — Tiedän mistä tämä vastahakoisuus: et ole vielä unhottanut häntä, tuota kurjaa, tuota kerjäläistä!
EMILIA. En, isäni! En ymmärrä valhetella, ja tunnustan vapaasti, että koko sydämmeni hänelle ainoasti kuuluu! Kurja on hän — Teillä on oikein häntä kerjäläiseksi kutsua huono kyllä, koska semmoisen työntekijän täytyy kerjätä työtä!
MAHLOW. Tahdotkos antaa kätesi pahantekijälle — varkaalle?
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni, älkää häväiskö miestä, jonka kädet ovat puhtaat, kuin auringon valo! Rehellinen nimi on ainoa, joka raukalla on! Ell'ette kunnioita, niin säälikää kuitenni köyhyyden kunniata!
MAHLOW. Minulta vaan sana, ja hän istuu salvan ja telkimen takana — minä puhun tämän ainoan sanan, jos vastustelet tuumiani.
EMILIA (Syrjässä:) Oi anna anteeksi Jumala, mutt'en toista voi!
MAHLOW. Valitse siis — aikani on mitattu. Tahdotkos antaa kätesi kauppiaalle Renard?