JOHN. Sen tiedän — ja minä olen luopunut kaikesta. — Enkä tulekaan sinun kunnioitettua nimeäsi solvaisemaan; sillä köyhyys ei häväise; mutta sydäntä kristillisettä rakkaudetta ylenkatsoo koko ihmiskunta! — (Hetken ääneti:) Vielä kerran, tahdotkos sen minulle vieraan nuorukaisen, Ernst Herbig, laskea vankeudesta?
MAHLOW. En!
JOHN. No, antakoon Jumala, että kerrankin ihmisten sydämmet sykkivät sinulle hellämmin, jos onnettomuus sinua kohtaa — jos kerran seisot lapsen paarien vieressä! Oi, en maailman aarteiden edestä tahtoisi niin kuollutta, palannutta sydäntä kantaa rinnassani kuin sinä!!! — Jääkää hyvin, herra von Mahlow — ja älkää unhottako, että olette köyhän, kyttyräselkäisen veljenne ajaneet ovelle! (Menee peräoven kautta ulos. Mahlow vasempaan pois.)
Muutos. (Hyvin kalliilla huonekaluilla varustettu vastaan-ottohuone isän Johnin luona. Vasemmalla ja oikealla kaksipuolisia ovia. Vasemmalla ja oikealla ikkunoita. Rikkaita, jos mahdollisesti kullattuja huonekaluja. Seinillä tauluja j.m.)
5:s Kohtaus.
Farren. Ernst (vasemmalta.)
ERNST. Niin, ja minä kysyn vielä kerran: onko se mahdollista? — Isälle John, miehelle huonossa nutussa — joka köyhässä asunnossani tyytyi yksinkertaisimpaan ruokaan — isälle John kuuluu kaikki tämä rikkaus?
FARREN. Niin, hänelle se kuuluu. Ja kaikki, mitä te näette, on hän itsellensä hankkinut ahkeruudellaan. Harris ja kumppani on asioidensa nimi, suurin Liverpoolissa. — Hänen nimensä sulkee joka köyhä rukouksiinsa.
ERNST. Oi Mariaa! sisar rukka! Mintähden olet kuollut niin varhain?! — Mutta mintähden hän peittäytyy huonoon nuttuun? — Mintähden hän ei näytä maailmalle kuka hän on ja mitä hänellä on?
FARREN. Hänellä on syitä, täällä juuri niin, eikä toisilla tavoin näyttäytyä — ja siitä hän ajassa teille sanoo. Tästä päivästä alkaen nuori ystävä, hän ei enää juoksentele katuja myöten, hän ajaa ulos komeissa vaunuissaan, ei enää huonossa nutussa, mutta kauniissa vaatteissa, niinkuin maailma mielellään tahtoo.