— Jumalan kiitos! Nyt se on tehty, sanoi Kaapro.
— Mikä on tehty? kysyi Samppo verkalleen, enemmän itsekseen kuin vastausta saadakseen.
— Se, minkä ukki itsekin olisi tehnyt, jos olisi saanut kauvemmin elää, kuului vastaus.
Miehet istuivat kotvan aikaa sanattomina.
— Asiain näin ollen ei ukilta ole jäänyt mitään testamenttia. Nyt olemme me molemmat perilliset ja on tässä meille kummallekin talo mieheen molemmille ja muuta tavarata enemmän kuin tarpeeksi, puhui Kaapro tyytyväisenä.
Samppo kuivaili silmiään.
— Parasta kai on, että tämä asia on vaan näin meidän kesken, ehdotti
Kaapro.
— Niinkuin tahdot.
— Ja nyt vasta voimme ukille pitää hautaiset, hautaiset sellaiset, kuin hän ansaitsee, sanoi Kaapro hymyillen.
Ja niin he tekivätkin.