Se oli papin tekemä ja lukkari oli toisena todistajana.
Samppo antoi testamentin takaisin lausumatta sanaakaan.
— Mitäs sanot? kysyi Kaapro.
— Mitäpäs siihen… Onhan se jo aikoja päiviä ollut tietty asia, vastasi Samppo tyytyväisesti.
— Minä en ole siihen ollenkaan tyytyväinen.
— Onhan se vainajan viimeinen tahto.
— Vaikkapa vaan…
Hän nousi, riipasi äkkiä tulen, sytytti paperin, pisti sen uuniin ja vetäsi peltit auki.
Samppo istui tyynenä ja katseli kuinka testamentti muutti olomuotoansa.
Pianhan se olikin, vainajan viimeinen tahto harmaana tuhkana.