Hän pyyhki silmälasinsa huolellisesti. Otti taskustaan vielä kolmannet, puhdisti nekin ja pani nokalleen. Sitten aukasi hän kirjan.
Kauan ei hän kirjaa katsellut ennen kuin pisti sen takaisin naiselle ja puisti arveluttavasti viisasta päätään.
— Sairas… mielipuoli… hullu, hoki lääkäri ja lähti toimittamaan niille sijaa houruinlaitokseen.
Kun professori oli lähtenyt, saapui pulska rouva paikalle. Hän oli ijäkäs ihminen, lihava ja hienopiirteinen, pukunaan oli silkkiä ja samettia, ja punanen parasolli esti auringon säteet pääsemästä paahtamaan hänen hienoja kasvojaan. Hän asteli hitaasti ja arvokkaasti. Miestä katseli hän ensin säälien ja kääntyi sitten vaimon puoleen.
— Mikäs uusi romaani se on? sanoi hän, ottaen kirjan naiselta.
Hän selaili sitä hetkisen.
— Ush! Uusi Testamentti! Ja minä luulin, että se on Zolan uusin teos,
Pariisi, sanoi hän.
Ja hän silmäili naista säälivin, surkuttelevin katsein.
— Onko se mielipuoli, tuo polonen? kysyi hän hetken päästä toisilta.
— On, on, on, kuului väkijoukosta. Uteliaita nimittäin virtasi uusia ja yhä uusia katsomaan.