Hänen elämänsä oli ollut pitkä, vaikk'ei hän kuollessaan ollut täyttänyt vielä kuuttakymmentäviittä. Tapaukset ja käänteet eivät siinä ole monet eivätkä monivaiheiset, tavallista menoa vaan.
Lapsuutensa oli ollut tavallisen köyhän lapsen. Viisivuotiaana oli hän joutunut mierontielle. Silloin oli kuollut isä ja kun äiti oli kivuloinen eikä kyennyt pitämään huolta itsestään ja lapsestaan, saivat he kokea sen ajan köyhäin kohtelua, kovuutta. Ensin oli riepotettu äitiä lapsinensa kyläkyydillä talosta taloon. Sitten oli tullut hiukan parempata. Rovastin toimesta, joka sääli heikkoa äitiä ja turvatonta lasta, oli heidät toimitettu vakinaiseen paikkaan, huutolaisiksi. Kymmenvuotiaana oli hän lähtenyt juoksupojaksi ja viidentoistavuotiaasta oli pitänyt huolta äidistään. Palveltuaan useita vuosia renkinä, oli hän ostanut mökin ja pannut sen äärettömällä ahkeruudella ja säästäväisyydellä kelpo kuntoon. Tähän tullessaan oli hän akottunut: nainut yhtä toimellisen kuin säästäväisen palvelustytön. Kun isäntä, jonka maalla mökki oli, oli huolimattomuutensa ja leveän elämänsä tähden köyhtynyt ja talonsa rappiotilaan saattanut, vaihtoi hän tämän kanssa tiluksia, antaen täydessä kunnossa olevan mökin kerrassaan ränsistyneestä talosta ja vielä hyvän summan rahaa.
Tässä vasta tuli hänen ja vaimonsa kunto ja kestävyys näkyviin. Sen näytti hän mahdolliseksi, mikä muista näytti kerrassaan mahdottomalta. Tarmolla ryhtyi hän työhön, taisteli ja voitti. Monta oli ihmisillä kertomusta hänen tavoistaan ja menettelyistään, hänen ahneudestaan ja itaruudestaan. Nauruna oli häntä pidetty ja pilkkana hänen toimiaan, kuinka Kivelän isäntä ei syönyt eikä juonut eikä pukeutunut kuin repaleihin, kuinka hän aina oli itse työväkensä etunenässä, olipa aika mikä hyvänsä, talvi taikka kesä ja työ mitä tahansa; kuinka hän oli voinut olla oma piikansa, oma renkinsä: oli lypsänyt, kuorinut pyttyjä, kirnunut, keittänyt, leiponut y.m. tehnyt, kun ei muita ollut taikka muut eivät joutaneet; kuinka hän ei nukkunut öillä eikä levännyt päivillä; kuinka hän ei antanut palvelijoilleen ruokaa eikä rahaa eikä vaatteita. Kaikkien täytyi kuitenkin tunnustaa, ett'ei missään palvelijat pysyneet niin kauan paikoillaan kuin Kiveiässä, ne eivät olleet vaan vuoden, pari, kolme, vaan kymmenen, parikymmentä, vieläpä kauvemmankin.
Tätä ihmettelivät ihmiset tietämättä, että Kivelä oli maailman jaloissa oppinut tuntemaan ihmisiä ja osasi valita kaltaisensa palvelijat. Ne olivat aina, kuin luodut Kivelän tapoihin. Ja jos ei joku sitä tullessaan ihan ollut, se ajan oloon siksi kasvoi. He söivät ruokaa mitä näkivät isännän syövän, tyytyivät pukuun siihen, missä näkivät isännän käyvän, pitivät kunnianaan kestää työssä siinä, missä isäntäväkikin. Senlainen lauma kuin paimenkin.
Vaimo ei kestänyt taistelussa, vaan kaatui kesken ikänsä. Ihmiset olivat tietävinään, että hän oli kovissa töissä rasitettu kuoliaaksi. Isäntä suri katkerasti poismennyttä uskollista toveria, mutta tavoistaan ei luopunut hituistakaan, eikä muutenkaan emännän kuolema vaikuttanut talon menoihin. Vanhin tyttö, joka äidin kuollessa oli vasta rippikoulusta päässyt, astui hänen sijaansa. Lapset kun olivat kasvaneet työhön ja järjestykseen, niin ei pahaa aukkoa oloihin jäänyt, jos äidistäkin aika jätti. Nuorin lapsi oli tyttö hänkin ja useampia ei niitä ollutkaan. Olihan se isä toivonut miehistä perillistä, mutta mistäpäs sen otti, kun ei Jumala antanut.
Kun emäntä oli saatu kunnialla hautaan, meni elämä talossa entistä latuansa.
Kivelä vaurastui vaurastumistaan ja muutti kokonaan muotonsa uuden isännän ankaroissa kourissa. Läheinen talo oli ostettu lisäksi ja muokattu hyvään kuntoon sekin. Isäntää alettiin pitää rikkaana, seurakunnan ensimmäisinä, jonka maine kuului laajalti ympäristöön. Hän vaan ei hetkeksikään muuttamat vanhoja tapojaan eikä jättänyt töitään ja toimiaan. Vaikeni siinä ihmisten nauruun pilkka ja nöyrinä tulivat hätäiset häneltä apua ja neuvoja saamaan.
Hän oli pienikasvuinen, vähäpätöisen näköinen, tavallinen. Hänen muotonsa ei ollut varsin tavallinen. Tukkansa oli vaalea, suora, keskeltä jakaisella, otsa mykevä, kookas, kulmat korkeat, varustetut pitkillä, tuuheilla kulmakarvaviuhakkeilla, silmänsä olivat pienet, siniset, levolliset, nokka ohut, litteä ja kippura, sieraimet isot, ohutreunaiset, läpikuultavat, posket punakat ja pullevat, suu leveä, huulet ohuet ja tivit, leukansa oli pitkä ja terävä. Senlainen oli miehen muoto.
Luonteeltaan oli hän hiljainen, rauhaa rakastava, mutta päättäväinen ja vaativa. Hän puhui tavallisesti nöyrästi, hiljaisella äänellä niinkuin vaatimaton kerjupoika, mutta mitä hän kerran päähänsä sai ja oikeaksi katsoi, sitä ei kukaan muuksi muuttanut eikä toiseksi tehnyt, ja silloin tiukkeni ääni ja voimistui, jos puheella asiaa puolustaa piti.
Yhteisiin seurakunnan asioihin ei hän sekautunut koskaan.