Säpsähti hieman onnellinen vävy, kun astui huoneeseen ja näki vainajan kylmät, levolliset kasvot. Jalka ei tahtonut tehdä palvelustaan eikä viedä häntä kaapin luokse. Vasten tahtoansa seisahtui hän ja katseli hetkisen ukkia, että avaako tuo vielä silmänsä ja nuhtelee ja estää häntä aikeistaan. Turha pelko! Eihän kuollut kummittele… Ei hievahtanut, ei piirre kasvoissa värähtänyt. Siinä lepäsi ukki ikuista untaan, huoletonna asioista, joista hän ennen oli ollut hyvinkin huolellinen. Oikein hymähti heikkouttaan elävä mies.
— Olisihan sitä saattanut ensin saattaa ukin maan poveen ja sitten vasta näistä… mutta eteenpäin elävän mieli, ja toisekseen ei tämä asia siedä viivytystä, sillä mikä sen tietää mitenkä se mieli muuttuu.
Hän otti ja avasi kaapin, hiljaa ja varovasti, ettei mitään ääntä, pienintäkään rapsahdusta kuulunut. Senlainen on tapa kaunis kansallamme kunnioittaa ruumiin rauhaa. Sitten hiipi hän varpaillaan ulos ja painoi oven varovasti — ei ihan kiinni. Raosta täytyi hänen vielä tahtomattaankin salaisesti silmäillä oliko kaikki niinkuin olla piti ja oliko hän päässyt pujahtamaan huomaamatta. — — —
Siinä lepäsi ukki rauhallisesti, otti unta senlaista, jommoista ei ollut elämän hyörinä ja pyörinä hänelle koskaan suonut, sitten tunnottoman lapsuuden päiväin. Nyt vihdoinkin oli tullut levon aika pitkä, pitkän pitkä ja rauhallinen.
— Sieti sitä jo hänenkin, haastelivat ihmiset, päästä ansaittuun lepoon, lakata häärimästä ja ahnehtimasta tämän maailman hyvyyttä. Johan tuon olisi aikoja luullut riittävän yhden miehen osaksi, jopa jo…
Ja riittihän se.
Puoli miljoonaa oli paperissa, jonka vävy otti kaapista näyttääkseen toiselle langolleen.
Puoli miljoonaa meidän maaseutumme pienissä, köyhissä oloissa!
Mitä työtä, tuskaa, vaivaa ja valvomista oli noitten varojen hankkimisessa tarvittu, käytetty ja kärsitty, se tuskin juolahti perillisten mieleen.
Hän ei ollut perinyt, tuo vainaja, mitään, sillä mistäpä kulkupoika mitään perisi. Sillä ei ole rikkaita sukulaisia ja jos onkin, on niillä tavallisesti omat perillisensä, ett'ei mierolaiselle mitään liikene. Eikä hän ollut rikkaasta nainnut, sillä harvoin se renkimies joutuu siihen rikastumisen tilaan. Ei mitään senlaista. Itse oli hän hankkinut kaikki. Oli niissä kuitenkin ollut hankkimista niissä varoissa, työtä, tuskaa, vaivaa ja valvomista.