Tässä vaikeni kertoja huoataksensa hetkisen.
Illan hämäryys alkoi hiipiä pitkin maita ja vesiä.
— Siten sovitti Lassi kauhean rikoksensa, jatkoi vihanta kuusi kertomustaan, ja kaikki tuli vähitellen ennalleen, kaikki muut paitse tämä lampi tässä. Aika lohdutti surevia Särkelän asukkaita, lievitti tuskia ja paransi murheen iskemät haavat, mutta lampea ei ole voinut mikään lohduttaa eikä kukaan hänen huoliaan poistaa — hänen, jonka ilman omaa syyttään piti joutua osalliseksi rikokseen ja salata sitä niin kauvan. Hänen kyyneleitään ei ole voinut mikään poistaa, vaan on hän itkenyt silmänsä kuiviin. Isoon järveen vievä puro kuivui kokonaan ja on aikain kuluessa maatunut jälen tuntumattomaksi. Rannat ovat maatuneet, liettyneet ja käyneet ryteiköiksi. Hänen kirkas, taivasta kuvastava katseensa on tummunut ja levät ja kuohusammal kaihtevat sitä kuin verho ihmisen silmää. Hän on vaan raiskautunut jäännös entisestään. Usein ovat ihmiset kuulleet tuskanhuutoja ja valitusta täältä lammilta näin tähän aikaan vuotta, jona rikos tapahtui.
— Tuskallista on ollut elää tässä ja seurata lammin surullista kohtaloa, huokasi ijäkäs kertojani.
— Ken tiesi sinua vielä huvittaa kuulla, jatkoi hän hetken päästä, että Särkelässä ei ole sen perästä enää ollut asukkaita, kun silloiset muuttivat toiseen, murheettomaan elämään. Talo otti mökin haltuunsa, siirsi rakennukset pois ja jätti pellot heinämaiksi.
Tähän lopetti vanha kuusi ja nyökkäsi minulle ystävällisesti erojaisiksi.
Kun minä nousin lähteäkseni, olin kuulevinani surullista valitusta ja heikkenevää uikutusta lammilta… kiiruhdin askeleitani ja katosin metsään ja illan hämärään kuin kala syvään veteen.
Sinua en voi koskaan unhottaa, musta Jatalampi! Vaikka surulliset muistot mieltäni vaivaavat aina kun sinua muistan tahi kun äyräillesi saavun, niin kuitenkin voin lohduttaa sinua sillä varmuudella, jolla itseänikin, että vielä sinäkin kerran olet kirkastuva, niinkuin kaikki, mitkä maailma mustentanut on. Kerran olet sinä katseleva kohti kirkkautta, joka ei koskaan himmene, povesi on puhdistuva, hyllyvät levät ovat pinnaltasi haihtuvat ja rannoiltasi on raikuva iloinen ylistyslaulu.
Nuotalla.
Olemme järvellä pienessä köysikössä Rantalan vanhus ja minä.