Tyrolilainen rakastaa kotiaan ja hänellä on siihen syytäkin. Hän rakastaa ruhtinassukuaan ja hän on todella osoittanut, että hän sitä rakastaa uskollisesti aina kuolemaan asti. Tyrolilaisten taipumuksissa on kummallinen sekoitus: kuleksimishalu ja kotoikävä; mieltymys luontoon ja taiteellisuuteen; työteliäisyyden ja kaupanteon halu. Tämän ohessa hän on — sitä ei kukaan voi kieltää — oikein runollinen ihminen. Hänen kotomaansa luonnon runollisuus: sininen taivas, auringon säteistä säihkyvät tunturit, raivoisain vetten hyrskeet ja lumivyöryjen jyskeet — kaikki tämä tekee häneen elävän vaikutuksen. Hän iloitsee ja riemuitsee. Se on sulo luonnon vaatimus, joka hänen äänensä virittää lauluun. Kun päreitä kiskotaan eli "lotscher'ia" — puun oksista tehtyjä kenkiä — palmikoitaan, silloin laulu vilkkaasti virtaa lakkaamatta, ja soitinlaudan, huuliharpun ja pillin säestämänä. Etsch-laaksossa kulkee kummallisesti koristettuja ihmisiä — Saltnec'in (viinitarhan vartijoita) viinimäen edustalla suurine pertuuskoineen ja hattuineen, joita höyhenet tahi oravan nahat kaunistavat, ja pari vuorikauriin sarvea nahkakilpisellä rinnallaan. He tuntevat hyvin maansa laulut ja antavatkin runovirtansa vapaasti ja vilkkaasti vieriä.

Tyrolin hyppelyissä on monenmoisia, keinokkaita käänteitä ja asennoita, joissa kavalieri alinomaa nopsasti pyörähtelee ja kiertelee hemppukkansa ympärillä käsien taputtaessa ja jalkojen temistäessä. Sitä paitsi Tyrolilaisen runollinen mieli ilmautuu vielä heidän yksinkertaisten käsityöläisten ja talonpoikain töiden muotojen kauneudessa, varsinkin maalauksessa, kuvanveistossa ja rakennustaidossa. Senpätähden nähdäänkin ei ainoastaan kirkot, vaan myös useimpain huoneiden päädöt valkoisina, heleinä helottavan seudun viheriästä pohjasta. Tiviit rakennukset, joita Tyrolissa melkein kaikki ovatkin, ovat kuvilla kaunistetuita eikä koskaan niiden kaltereista, jotka huoneusten alimmaiset kerrat ympäröitsevät, puutu jotakuta raamatun lausetta tahi kukkaiskoristetta. — Tyrolilaisen miehuullisuus muistuttaa vielä vanhasta ajasta, jolloin Saksalainen talonpoika esiintyi ylevänä ja vaativana miekkoineen ja höyhenkoristeisine lakkineen. Mahtavat miekkain mittelijät eivät vieläkään puutu tästä maasta, etenkin alaisessa Inn-laaksossa ja Ziller-laaksossa. Te kuulette äkkiä räikeän huudon vuorelta. Silloin seisoo siellä ylpeä taistelija, jonka kaikki jäntereet ovat jännitettyinä odottavaan huutoon. Hän seisoo ja odottaa kärsimätöinnä, kunnes joku huomaa tuon yllyttävän kiljunnan ja vastaa siihen. Nyt astuvat molemmat ääntä kohden, kunnes toisensa kohtaavat. Nyt koitetaan! Jos ihmisiä on läheisyydessä, otetaan ne palkintotuomareiksi. Se ei ole lasten leikkiä, mikä nyt alkaa. Niin tulinen on ottelu, että kaikki jäsenet ruskaa ja usein kuullaan: "hammas hampaasta, silmä silmästä, eli nenä nenästä." Voittajan palkka on voitetun lakin-höyhen. Se, jolla on kolme höyhentä lakissa, ei pelkää ketään; hän kamppailee kenen kanssa hyvään. Innollisesti rakastaa Tyrolilainen pilkkaan ammuntaa ja metsästystä ja hänen varma tähtäyksensä on usein nähty.

Omituisia ovat heidän häätapansa. Niissä eri seutujen asukkaat paljo toisistaan eroavat. Saksalaiset varsinkin eroavat Italialaisista naapureistaan. Aamusopalla, jolloin lihaa, makkaraa ja leivoksia myös tarjotaan, juhlallisuudet alkavat; sen jälkeen seuraa hyppely ja sitte, noin kello 10, kulku kirkkoon, jonka oven vilkkaasti soittavaiset musikantit aukaisevat. Heidän perässään menevät nuoret miehet, joita kaksi "viitan kantajaa" seuraa; nuoret neitoset, joiden hiukset ovat kukilla seppelöidyt ja nauhoilla koristettu hattu kädessään, seuraavat heitä. Näiden jälessä tulee sulho papin ja isännän seurassa; heidän takanaan taas naineet miehet, morsian, joka kantaa ruusmariini-seppelettä, pitsistä vyötä ja ruususeppelettä, seuraavat, nekin papin ja morsiusäidin keralla — morsiamen oikea äiti ei ole seurassa. Naineet vaimot ovat viimeisinä. Kirkossa juhlallisuuden alkaa juhlallinen messu, sitte seuraa vihkiminen, uhrikäynti ja viimeiseksi Juhanneksen-siunaus. Kirkosta mennään ruoalle; silloin pannaan "pöytä koreaksi" 10-12 ruokalajilla; keskimmäinen laji on soppa. Ruoan perästä, joka usein kestää 6 tuntia, sillä ruokalajien välillä hypellään, kuullaan joku saarna ja lyhyt rukous pidetään. Sitte alkaa uusi ruoka-aika. Nyt asetetaan voitaikinasta tehty käärme esille ja onnelliseksi lopuksi maistetaan maljasta ja annetaan morsiusparille rahapalkinto häiden kulunkien korvaukseksi.

Wieliczkan suolalaitokset.

Krakaun läheisyydessä on pieni kaupunki nimeltä Wieliczka (Vjälitshka). Siinä ja sen ympärillä on tämä kiitetty suolalaitos. Työ siellä käy miten muissakin kaivoksissa. Suola ensin rouhitaan suuriin lohkoihin ja sitte hinataan ylös. Aina 13:lta vuosisadalta alkaen on tässä kaivoksessa työskennelty, ja siis ääretön paljous suoloja nostettu, eikä tuo jättiläisaarre sittenkään ole sanottavasti vähentynyt. Kahdeksasta aukosta, joista 2 on kaupungissa ja 6 sen ulkopuolella, päästään tähän maanalaiseen suolasäiliöön. Molemmat ensimmäiset ovat työmiesten alas laskemista ja suolan ylös nostamista varten; toisista aukoista taas kuletetaan enimmästi työmiesten tarpeita. Jos laskeumme alas eräästä näistä, tulemme ensin pimeäsen, 600 jalkaa aukosta olevaan paikkaan. Tästä muutamat käytävät johtavat eräille portaille, joissa on 325 osaksi puista, osaksi suolaista astinta. Kun nämä on menty, tavataan taas useita käytäviä, jotka vievät viimein varsinaiseen suolalaitokseen. Mutta kuinka meitä ihmetyttää tähän kummalliseen asuntoon astuissamme! Me seisomme nyt uudessa maailmassa, jonka loisto ja kiilto on suurempi, kuin vilkkainkaan mielikuvitus voisi ajatella. Jos käännämme silmämme maahan päin, jossa seisomme, näemme avaran, silmänkantamattoman ja väkirikkaan tasangon huoneineen ja katuineen, joilla kuormavaunut vieri vieressä vierivät. Kaikkialla ihmisiä kihisee tässä maanalaisessa valtakunnassa. Katsastammeko ylöspäin, niin näemme korkean, suolakivipylväiden kannattaman holvin, jonka laki samoin on suolakivestä, joka etäältä katsoen näyttää puhtaimmalta kristallilta. Nuo yhteiset valkeat, joita kaikkialla pataa, heiasteteleivat lukemattomista suolapylväistä niin ihmeellisiä kiiltoja, että ne tekevät katsojaan yläilmoissa aavistamattoman vaikutuksen. Suolakivien synnyttämät valon taitteet ja kajastukset tuottavat monin paikoin mitä harvinaisimpia näön-häiriöitä. Joka puolella luulisi olevansa rupiinikivi-, viheriäkivi-, ametisteri- ja sahviiri-(sinikivi-) kasojen ympäröimänä; niin sanomattoman ihanata ovat ne sateenkaaren kaltaiset väri-kajastukset. Tämä näyttelö tulee vieläkin ihmeellisemmäksi sentähden, että värit vaihtuvat aina jokaisella askeleella jok'ainoassa paikassa.

Holvin katon kannattamiseksi täytyy olla pylväitä määrätyssä tiheydessä. Nämäkin pylväät ovat suolakivestä joko kohta kaivaissa jätetyt tahi uudesta tehdyt. Molemmissa tapauksissa on niille annettu soma muoto. Holvit myös ovat erimuotoisia ja kummallisesti kuvaeltuina; mutta nämä ovat aina luonnon töitä. Erittäin kauniita ovat holvien reunain suolalahkot. Ne riippuvat alaspäin kuin jääputkulat ja kajasteleivat kaikilta sateenkaaren väreiltä. Jopa sielläkin, jossa maata ei niin paljo tallata eikä ajeta, on se samallaisilla kiteytymisillä peitetty. Siellä ja täällä nähdään majoja joko yksinäisinä tahi ryhmissä. Niissä vuorimiehet perheineen asuvat. Näitä maanalaisia asukkaita on noin 500, joista ainoastaan harvat ovat muun maailman yhteydessä. Väitetäänpä monen elävän ja kuolevan niissä lokeroissa, joissa syntyivät, eikä koskaan auringon valoa nähneen. Ett'ei nämä ihmiset kasvaisi ja kuolisi tietämättä mitään totisesta Jumalasta, on lapsille rakennettu kouluja ja täysikasvaneille kirkko, suolakiveen selin hakattu. Alttari, saarnatuoli, seinät, holvit ovat hakatut suolakiveen tahi siitä. Suolakaivoksen suuren tasangon lävitse menee tie, jota pitkin suolakuormat viedään sille paikalle, josta ne ylös nostetaan. Tie ei koskaan ole autio. Ajurit, jotka tallustelevat kuormainsa sivuilla, ovat aina hyvällä tuulella. Kuletettavat tavarat tarjoavat komean näköalan; ne kun kimaltelevat kuin kristallit ja jalokivet. Täällä käytettäväin hevoisten luku nousee usein moneen sataan, eikä yksikään niistä näe aurinkoa sen ko'ommin, kuin ne kaivokseen laskettiin. Tavallisesti kaikkialla kimalteleva kirkas valo huikaiseekin niiden silmät niin, että ne hyvin pian menettävät koko näkönsä. Niitä kuitenkin voidaan käyttää yhtä hyvin, kuin näkevinäkin. Kaivoksen ison osan lävitse juoksee pieni puro, jonka vesi ei ole suolaista ja joka riittää ihmisten ja eläinten tarpeeksi, ja muutahan ei tarvitakaan, sillä kylväminen ja niittäminen ei täällä tule kysymykseenkään. Yläilmat saavat pellontuotteista heille huolen pitää. Vuorimiesten työkaluina ovat taltat, vasarat ja kuokat. Näillä kaivetaan lieriömäisiä suolamöhkäleitä, jotka sitte irroitetaan. Joskus kaivetaan suurempiakin suolamöykkyjä, joiden vierähteleminen synnyttää aika jyrinän — niinkuin ukkosen jyminän. Suurimmat möykyt sitte lohkotaan pienemmiksi — paremman käsittelemisen vuoksi usein tynnörin muotoisiksi. Maan pinnalle ne saatua, säretään ne vieläkin pienemmiksi muruiksi, jotka vielä sitte sitä varten raketuissa myllyissä jauhetaan hienoiksi. Kovimmista ja kauneimmista kappaleista tehdään kaikenlaisia kauniita huone- ja leikkikaluja, jotka sitte myödään ympäri maailmaa.

Schweiz.

Schweiz kokonaisuudessaan on jylhä vuorimaa ja, vaikka se onkin jotenkin kaukana etelässä, paljon lumen ja jään täyden melkein kylmä. Pohjaisin, Saksan rajainen puoli, on kuitenkin lauhkeampi ja tasaisempi. Ranskasta Schweiz'in eroittaa matalanlaiset Juravuoret. Sitä vastaan Alpeilla, jotka Välimerestä alkaen menevät Piemontin, Savoy'en, Schweiz'in ja Tyrolin lävitse Turkin maalle, on korkeita, lumen peittämiä kukkuloita. Näillä kukkuloilla tavataan lumi jo 7,800 jalan korkeudella — aivan kuuman kesän keskellä; talvella taas on koko maa lumen peitossa. Tämä ainainen vuorilumi tekee usein kauheita onnettomuuksia keväällä, kun lumi alkaa pehmitä ja sulaa. Sillä vaikka pienikin möhkäle jyrkän vuoren kukkulalla lohahtaa vierymään, niin kasvaa se ennen laaksoon kerkiämistään sanomattoman suureksi lumivuoreksi, joka usein peittää kokonaisia kyliä asukkaineen päivineen.

Näitä lumikokouksia sanotaan lumivyöryiksi. Vuorilla pysyvä, monivuotinen lumi muuttuu aina korkeammaksi ja viimein litistymällä jääksi, jota sanotaan " Firn'iksi ". — Useissa vuoriseuduissa sanotaankin sentähden lumen ja jään peittoisia vuorenkukkuloita firne'iksi. Lumi- ja firnejoukkioiden luoliin ja laaksoihin pakkautuminen litistää jääosaset tiviimmin yhteen ja kun ne keväisin vuorelta juokseva vesi kostuttaa ja alituinen kylmä jäädyttää, muodostuu täten suuria jäätymiä. Omasta painostaan ja alituisesta lisäytymisestä, pakkautuu nämä jäätymät yhä ylemmä ja niin vähitellen kokonaisten vuorten välit ja rotkot täyttyvät jäällä ja siten syntyy kokonaisia jäävuoria. Näitä sanotaan gletscher'eiksi — jäätiköiksi.

Schweiz'issä on 12-14,000 jalkaan korkeita vuoria, esim. Schreckhorn, Jungfrau, Montrosa. Jos esim. ajattelemme kuinka harvoin joku kirkontorni on edes 400 jalkaa korkea, niin voimme vähän kuvailla näiden mahdottomain vuorten korkeutta. Niiden huiput katoavat pilviin, ja jos jollakulla korkealla huipulla seisoo, voi usein kuulla ukkosen ja nähdä salaman säihkyvän jalkainsa alla. Niin korkeita kuin ne ovatkin, menee niiden ylitse kuitenkin joskus maanteitä. S:t Gotthard'in ylitse esim. menee 6,430 jalan korkeudella maantie. Simplon'in yli tehtiin Napoleonin käskystä tie, joka kulkee 264 sillan ylitse ja monesti kallioihin kaivettujen syvennysten kautta. Nämä vuoret leviävät ympäri Schweiz'iä ja vaikuttavat sen, ett'ei missään ole isompia tasangoita. Niissä ovat myös lähteet monelle purolle ja virralle, joista Rhein ja Rhone ovat merkillisimmät.