Schweiz on myös rikas isoista järvistä. Vuoret, joet ja järvet eivät jätä paljo maata pelloksi, ja senpätähden Schweiz'iä ei luetakaan hedelmällisten maiden joukkoon. Mutta siellä, missä voidaan kyntää ja kaivaa, on maa jotenkin antavaa, ja viljelläänpä useissa paikoin viiniäkin. Hyviä hedelmiäkään ei Schweiz puutu. Maa on erittäin rikas hyvistä laitumista, sillä matalammat vuoret ja korkeidenkin rinteet kasvavat meheviä ravintokasveja. Sentähden Schweiz'in naudat ovatkin monen muun maan nautoja suuremmat. Virrat ja järvet antavat runsaasti kaloja, metsät hyvänpäiväisesti riistaa. Korkeilla vuorilla nähdään usein vuorivuohien kiipeilevän, ja niiden huipuilla tavataan kaksi Euroopan suurinta ja voimallisinta petolintua "kultakotka" ja "lammasgami", jotka vuorikauriita, jäneksiä ja karitsoita kaappaavat, jopa joskus käyvät voimallisilla kynsillään lapsiinkin käsiksi ja vievät ne lentäen tiehensä.
Schweiz on siis pienten asuttujen tasankojen, viljavien laaksojen, ruohoisten laitumien, viheriäisten kunnasten, jylhäin kallioiden, korkeiden vuorien ja jäätiköiden kirjava sekoitus. Vuorilla, joiden huiput ikuinen lumi peittää, voidaan tavata kesällä usein kaikki vuoden ajat: syksy, kesä, kevät ja talvi. Silloin kuin alemmilla seuduilla syysleikkuu jo on tehty, niitetään ja kuivataan sitä ylempänä parhaallaan; sitä ylempänä taas ensimmäiset niityn kukat vasta kukkivat ja vuoren huipulla lumi pilviin kurottaa.
Schweiz'in jäävuoria ja jäälakeuksia käy moni matkustaja katsomassa; mutta ihailemiset ovat usein suurien vaarojen yhteydessä, sillä usein jäässä on syviä halenneita ja rotkoja, joita lumi peittää aivan näkymättömiksi. Niihin ken sattuu putoamaan, hän auttamattomasti löytää siellä hautaansa. Näin kävi viime vuosisadalla eräälle matkustajalle, joka vasta 24 vuoden perästä löydettiin eräästä jäälokerosta. Hänen ihonsa oli aivan rikkoutumatta ja ruumiinsa mätänemätön. Mitä mahtoi tämä onneton kärsiä, ennenkuin kuolema hänen pelasti!
Schweizissä ei ole 850:nen neliöpeninkulman alalla enempää kuin 2,700,000 asukasta; mutta se on urhoollinen, uskollinen ja arvoisa kansa. Muutamat puhuvat Saksaa, muutamat Ranskaa ja toiset vielä Italian kieltä. Täällä monin paikoin on hyviä tehtaita ja teollisuuspaikkoja. Schweiz'iläiset kutovat kauniita puuvilla-, villa- ja silkkikankaita, nauhoja, verkaa ja aivinaista. Heidän naisensa nypläilevät pitsejä. Hyvää paperia myös valmistetaan Schweiz'issä. Kultaisia ja hopeaisia taskukelloja sekä muita kultateoksia viedään sieltä — enimmästi Geneven kaupungista — moniin maihin. Näillä ja etenkin sarvikarjalla, voilla ja juustolla käyvät Schweiz'iläiset arvoisaa kauppaa, ja kun ne vuoristaan saavat rautaa, vaskea, hopeata, marmoria ja monta muuta kivennäistä, niin saa vuorissakin ihmisjoukko työtä ja kaupanteon aihetta.
Vuorivuohen pyynti.
Rauhallisempaa ja samalla arempaa eläintä, kuin vuorivuohi on, tuskin löytyneekään. Sentähden luonto onkin sille lahjoittanut erinomaisen tarkat aistit ja tavattoman voiman ja jänner-väen, niin että se voi kiitää mahdottomain rotkojen ylitse. Vuorivuohi juoksee jyrkimpäin kallioiden ylitse yhtä sukkelaan ja yhtä varmasti, kuin sen sukulaiset, Aasian antiloopit, hietatasangoilla ja aroilla; ja semmoisilla paikoilla, joissa ei niinkin suuren eläimen luulisi jalan sijaa saavan, kiitää se tuulen nopeudella edelleen. Se juoksee milloin ylös vuorelle milloin sieltä alas, ja käyttää notkeita etujalkojaan semmoisella varovaisuudella, ett'ei se astu irtonaisille kiville eikä kallion lohoille. Tasangolla vuorivuohen käynti on veteistä ja kömpelöä, sillä sen koko ruuminrakennus on vuoriseutuja varten luotu. Ja sen täydellisyys todellakin kasvaa asuttavansa korkeuden mukaan; niinkuin melkein kaikilla eläinsuvuilla, yksinpä kaloillakin korkeimmilla Alppiseuduilla on joku etevyytensä laaksojen sukulaisiinsa verraten. Sentähden vuorivuohetkin jaetaan kahteen lajiin: "alppien vuorivuohet" ja "metsän vuorivuohet". Edelliset elävät aina korkeimmilla ja jylhimmillä kukkuloilla, eivätkä tule koskaan alas metsäseuduillle. Ne ovat vähän pienempiä, mutta rohkeampia ja arempia, kuin metsäiset sukulaisensa, joiden liha ei ole niin hyvää ja jotka talvisin menevät alas metsiin, jopa aina laaksoihin saakka. Vuorivuohen sukkeluus ja notkeus ei kuitenkaan tee sitä varomattomaksi; pikemmin se on valppauden vertauskuva. Syödessään vilkuu se jokaisena silmänräpäyksenä ympärilleen, vainuilee jokaiselle suunnalle, antaa pienimmässäkin epäluulossa kirkuvan äänisen merkin, jonka jälkeen se heti, jos vaara on todellinen, nuolena pakoon kiitää. Kaulansa eläin voi kurottaa, jos se voi johonkin nojauda, niin pitkäksi, että se ulettuu aina 7:n jalan korkeuteen. Mutta varovaisuutta se tarvitseekin; sillä niin maassa kuin ilmassakin väijyy sitä lukuisat viholliset: täällä ilvekset, karhut ja sudet; siellä kotkat ja rohkea lammasgami. Mutta sen vaarallisin vihollinen kuitenkin on ihminen, joka alituisesti väijyy tätäkin rauhallista ja hyödyllistä eläintä, vaikka näiden metsästys onkin mitä vaarallisinta.
Vuorivuohen pyytäjällä täytyy olla terve pää, hyvä näkö ja varmat jalat, voidakseen hypellä jyrkkäin kallioiden ja riippuvain kielekkeiden rinteitä; kulkeissaan hirmuisten rotkoin rinteitä, ei hän saa tietääkään mitä pyörrytys on. Hänen täytyy tottua käymään jäävuorilla ja jäätiköillä, sekä kärsiä myrskyä, pyryä ja kylmyyttä. Yösydännä, usein jo iltasella, jättää hän kotonsa varustettuna pitkällä, lujalla, alapäästä raudoitetulla alppikepillä ja hyvällä, pitkäkantoisella pyssyllään sekä ruudilla ja lyijyllä, ja vielä ennen auringon nousua vakoo hän tarkalla silmällään korkeat vuoriseudut sekä vaarin ottaa tuulen suunnasta, käyden aina sitä vastaan, ettei vuorivuohi häntä saisi vainuunsa. Tuulen suuntaa tiedustellakseen pitää hän hi'uskarvaa ilmassa. Jos hän nyt huomaa jonkun Vuorivuohen, odottaa hän kallion tahi muun sopivan suojan takana, kunnes eläin vetäytyy takaisin laitumeltaan ja että hän varmuudella voi päästä sen jälille. Mutta kun vuorivuohi nousee sitä ylemmä mitä enemmän päivä kuluu, kokee hän päästä, jos suinkin on mahdollista, eläimen yläpuolelle, jotta se sitte noustessaan saapuisi pyssyn kantamalle. Niin pian kuin hän huomaa vuorivuohen sarvet, ampuu hän. Mutta jos eläin — päinvastoin vuorikaurista — on hyvin sitkeähenkinen, on hänen tarkoin tähtääminen, että osaisi rintaan eli päähän ettei eläin sitte enää voisi piiloutua, miten usein kyllä tapahtuu. Ainoastaan kolmella jalallakin voi tämä eläin väijyjänsä jättää ja usein tavataan semmoisia, joiden katkaistut jalat ovat itsestään terveiksi tulleet. Kun nyt vuorivuohi on onnellisesti tapettu, on metsästäjällä uudet vaivat ja vaarat vielä jälellä, ennenkuin hän on saaliinsa saanut kulettaville seuduille. Sentähden jätetään ensinnäkin sen sisälmykset metsään; kaikki neljä jalkaa sidotaan yhteen ja eläin sitte asetetaan pää alaspäin metsästäjän hartioille. Näin tarakoittuna astuu hän alppikeppinsä turvissa alaspäin. Hyiset tuulet, pyryt, paksut pilvet, myrskyt, alas vieryileväiset kivet ja tiettömillä seuduilla tapaava yö tuottavat vaaroja, joita vuorivuohen pyytäjä harvoin kauvan voi karttaa. Kuitenkin tätä metsästystä harjoitetaan mitä suurimmalla innolla ja rakkaudella, ja moni hengenvaarallisella putoamisella rikki runneltu metsästäjä rientää, ennenkuin vielä on oikein parantunutkaan, uudestaan vuorten kukkuloille uusien vaarojen varaksi. Ja minkä palkan saa näin suuren vaivan nähnyt otuksen saaja? Harvoin enemmän, kuin kolme eli neljä markkaa, joka riippuu otuksen suuruudesta. Vuorivuohen vuota on etenkin arvoisa, sillä siitä tulee hyvää nahkaa. Liha on myös hyvää ja makuisaa, nimittäin nuorilla eläimillä.
Hispanja ja Portugali.
Nämä molemmat kuningaskunnat täyttävät Pyreneitten niemimaan. Tämä "Euroopan muoto" — miten sitä maan pöyhkeät asukkaat sanovat — on Skandinavian niemimaata pienempi, mutta kaikkia muita Euroopan niemimaita suurempi. Jylhät kululle mahdottomat Pyreneitten vuoret eroittavat sen Ranskasta ja suojelevat sitä varmemmin kuin kivääri ja kanuuna. Ranskan puolella vuoren kupeet kasvavat jylhiä havupuita ja tiheätä viitaa; majat ja viljellyt vainiot todistavat siellä ihmisten ahkeruudesta. Kuinka köyhät ja autiot sitävastaan ovat vuorten etelärinteet! Kerjäläiset likaisine ryysyineen ovat melkein niiden ainoat asukkaat.
Pyreneitten eteläpuolella leviää Ebron alanko. Tämä on suureksi osaksi autiota ja hedelmätöntä, kasvaen melkein yksinomaisesti "suolataimia." On kuitenkin muutamia hedelmällisiäkin seutuja, varsinkin Ebron rannalla ja sen oikeanpuolisilla vesijätöillä, jotka kosteikon tavoin rehentelevät kolkossa yksitoikkoisuudessa. Nämä ovat rikkaita öljy- ja silkkiäispuista, etelän hedelmistä, viinistä, nisusta ja vihanneksista.