Ebron alangon toisella puolella kohoaa Hispanian iso ylätasanko. Tämä on suurimmaksi osaksi vakavuuden ja synkeyden, vaan kuitenkin ylevyyden kuva. Turhaan matkustaja etsii sieltä Italian kauniita laaksoja ja puutarhoja, Saksan raittiilta tuoksuavaisia metsiä, Suomen siintäviä järviä ja iloisia linnun lauluja. Äärettömät, aukeat, poltetut tasangot, joissa haudan hiljaisuus vallitsee, leviää täällä matkustajan eteen. Toisinaan taivaan ranta rajoittuu pilviin kohottautuvaan vuoriseinään, ja vuoren huippua kiertelevät gamit ja kotkat. Niinkuin tasangot muistuttavat Afrikan erämaista, niin vuoretkin puhuvat Norjan kallioista, sillä aukeina ja paljaina ne pilviin kohoutuvat. Toisinaan taas matkustaja saa kävellä hieta-aroilla, joissa kalkkunat asuskelevat. Siellä kanervat kukkivat, ja ginstpensaat tuulessa tuuditteleivat. Mutta turhaan näillä tasangoilla etsitään viljavainioita, näiltä vuorten harjuilta viljeltyä maapatukkaa. Siellä täällä kohdataan kuitenkin hedelmällisiäkin seutuja. Siellä viljellyt vainiot leviävät, kultainen vilja aaltoilee vienon tuulosen hengähdellessä; mehevät niityt viheriöitsevät vuorten juurilla, ja niiden rinteet ovat kastanja- ja korkkitammilehdoilla kaunistetut; ylempänä niillä kasvaa havumetsiä. Keväällä voi täällä nähdä suuret nurmikot loistavia unikukkia (valmuja) täynnä, nuokkuen punaisine kukkineen; mutta harvoin silmä keksii kylvömiehen; harvoin näkee se iloisia työmiehiä, jotka muissa maissa työpaikat tekevät niin vilkkaiksi. Täällä ei tapaa kyliä teiden vierillä miten väkirikkaissa maissa, joissa matkustaja ei koskaan tunne itseänsä yksinäiseksi; sillä mihin hän silmänsä kääntää, näkee hän ihmisasunnoita. Hispaniassa nämä sitä vastaan ovat peninkulmain matkalla toisistaan, ja harvoin yksityisetkään maatalot matkustajaa ilahuttavat. Meidän hupaisia ja sieviä maataloja ja pieniä kaupunkeja ei Hispaniassa tunneta. Hispanialaiset tavallisesti sijaitsevat kauniissa paikassa. Heidän huoneensa ovat joko jonkun rotkon reunalle korkealle yhteen ryhmään ahdatut, tahi kiertelevät ne pitkin vuoren rinnettä ylös. Vuoritie, joka kulkee kylän lävitse aina vuoren huipulle saakka, näyttää kaukaa katsoen jättiläiskäärmeelle, jonka pää on ruunattu jollakin vanhalla linnalla, jonka muurit ovat murtuneet, vaan jonka piikit vielä kurottavat korkeuteen. Linna näyttää suojelleen sitä punaiseksi maalattua huonetta, joka on sen juurella. Nämä kylät tavallisesti ovat isoja, sillä maalaiset asuvat mielellään yksissä, kun he pelkäävät rosvojoukkoja, jotka tasangoilla kiertelevät. Sille, joka ensi kerran matkustaa molempain Kastiliain lävitse, tuntuu näiden ylätasankojen kolkkous ja suuri avaruus unennäöltä. Hän luulee itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi tällä "maamerellä." Harvoin hän tapaa mitään elävää olentoa. Poikkeuksena näkee hän kuitenkin siellä ja täällä jonkun karjan, jolla ei ole omistajaa tahi jonkun paimenen, joka lammasnahkaturkkiin käärittynä ja keihäs kädessä imelästi nukkuu ja uneksii. Joskus voi myös tavata pitkän rivin hevosaaseja eli muuleja. Ne kävelevät hitaasti kuin Arabian kamelit. Ensimmäisen niskalla istuu ajaja hyvin huolimattomana. Hän on varustettu aina pitkällä tikarilla, kiväärillä ja peloittavalla trabuk'olla (s.o. hyvin pitkä pyssy); sillä tässä kummallisessa maassa ei koskaan olla varmat josko ryöväyksittä perille päästään. Pääkaupunki, Madrid, on kolkolla Ny-castilian kammoittavalla tasangolla. Sen synkempää ja hedelmättömämpää seutua, kuin tämä on, ei voi kuvaillakaan; mutta se, joka haluaa puitten varjoa, löytää sitä Pardo'ssa, jonka kastanja- ja alituisesti vihannoitsevaiset tammimetsät tekevät virkistävän vastakuvan erämaalle. Pardon likellä on "maailman kahdeksas ihme", kuninkaallinen El Escorial -linna. — Viimeisinä aikoina on kuitenkin suuria parannuksia tehty ja Madrid on sanottavasti isonnettu ja kaunistettu. "Puerta del sol", — ennen säännötön paikka — on muutettu säännölliseksi, nelikulmaiseksi toriksi, jota muhkeat huoneukset ympäröivät, ja on nyt Euroopan kauniimpia paikkoja. Kaikille pääkaduille on rakennettu kauniita rakennuksia, ja esikaupungeita on kaunistettu puutarhoilla, huviloilla y.m. Tämä suurenlainen edistyminen on osaksi rautateiden ansio, mutta enemmän kuitenkin Isabellan kaivannon tuottama; sillä se on kaupungin varustanut runsaalla, puhtaalla ja raittiilla vedellä. Kaivannon, joka valmistui 1859 ja maksoi 89,209,853 markkaa, tehtävä ei ainoastaan ole Madridin juomaveden laittaminen, vaan myös sen ympäristön kasteleminen, ja se onkin jo monen laitetun puutarhan ja käytävien kautta osottanut suuren hyötynsä ja vaikutuksensa.

Jos menemme Uuden Kastilian etelärajan, Sierra Morenan ylitse, niin tulemme Guadalqivirin laaksoon. Tämä on yleensä hedelmällistä, vaikka sielläkin on suuria autioita aloja, sillä sadetta saadaan niukasti ja asukkaita laiskuus lannistaa. Soitto ja tanssi, kas ne ovat heidän töitään. Itse salakaupustelijallakin on kansakanteleensa vaarallisilla matkoillaan mukanaan. Täällä ei ole ollenkaan talvea, ainoastaan kevät ja kesä. Siellä, jossa maa saa kylliksi kosteutta, tuottaa maa runsaasti viikunoita ja keltaomenoita, öljyä, palmuja ja viiniä, pummulia, riisiä ja sokuria. Täällä seutua somistaa hyvin rakennetut, hupaiset kylät ja somat puistojen piirittämät huvilat. Myös Sierra Nevadan eteläpuolinen rannikko tarjoaa autioiden arojen ja viljeltyjen, hyvin siunattujen seutujen kirjavaa vaihtelua.

Ahkerampaa viljelystä tavataan pieni-kunnaisissa Katalonian, Mursian, Valensian ja Baskian maakunnissa. Keskellä mainituita maita, joissa kalliot ja vuoret viljeltyjä tasangoita ympäröivät, elää yksinkertainen ja työteliäs talonpoikaiskansa — enimmäkseen vuokramiehinä. Pieni, valaistu, olkikattoinen savimajansa on, öljy-, orangi- ja kranatipuiden ympäröimänä, kätketty jättiläissuuren agavi-häkin taakse, jonne vievää käytävääkin viiniköynnökset sulkevat. Kastelu-kaivannon haarailevaiset osat vievät vettä vainioille. Riisi- ja maisipellot kantavat kaksi satoa vuosittain, ja etelän hedelmät saavuttavat tavattoman suuruuden; taatelipalmukin täällä hyvin menestyy. Näitä vainioita sanotaan Hispanian puutarhaksi ja ne hyvin sen nimen ansaitsevatkin.

Hispanian ylätasangot kallistuvat länteenpäin. Portugali ei kuitenkaan ole mikään alanko. Pohjassa ja etelässä on se hyvin vuorinen; muissa osissa ylätasangot ja matalat vuoriselät vaihteleivat. Rantamailla leviää siellä täällä epäterveellisiä lampeja. Maan pohjaisosa on hedelmällinen. Mehevät ja hyvästi hoidetut puutarhat kaunistavat Douron rantoja; muuten pellon viljelyksestä ei suurta huolta pidetä. Pääkaupunki Lissabon on yksi etevimmistä ja viehättävimmistä merikaupungeista. Se sijaitsee Teijon leveän suun varrella. Meren puolelta kuin sinne mennään, nähdään suuren mastometsän takaa sekasortoisten huoneiden paljous, joiden ylitse ääretön joukko torneja ja kupevia kattoja korkeuteen kohottautuu. Kaupunki kiertäyy pitkin rantarinnettä pyöröteaterin tavoin ja ulettuu virran rantoja ylöspäin melkein kokonaisen peninkulman. Tätä taas kokonaisuudessaan ympäröitsevät orangipuiden piirittämät maatalot, jotka orangipuiden aina viheriöitseväin oksain välillä kiiluvat. Laiva pysähtyy suureen satamaan, johon eivät mitkään tuulet sovi. Mikä kirjava ja mellastava meteli kaduilla! Siellä on Neekereitä — kirjavia ja valkoisia; Englantilaisia kauppa-asiamiehiä, partaisia Juutalaisia, ilman polttamia merimiehiä kaikista kansoista gallegos'ia,[28] vesisankoineen ja häpeämättömiä kerjäläisiä. Käypäläiset pujotteleivat tulisilla hevosilla kiitäväin tahi alakuloisilla aaseilla ajavain ratsastajain välitse; kaksipyöräisiä vaunuja ramisee; lehmiä lypsetään huoneiden edustoilla; muriaanipojat hevosaaseilla hedelmiä ajavat; pitkiä saattojoukkoja ristineen ja lippuineen punaisten virkapukuisten pappien johtamia, matelee verkalleen kihisevän joukon lävitse. Siististi puettuja naisia näkee harvoin kaduilla eikä koskaan yksinään. Palkongilta, jossa papukaijat ja apinat kiipeilevät eläväin kukkain ja pensasten seassa, kuuluu pohjalaisen korvaan harvinainen mutta samalla kauniisti kaikuva puhe. Suuri isännätön koirakarja juoksentelee ympäri kaupunkia puhtauspoliisin virkaa pitäen. Kaupungin ylemmille kaduille tavataan, nimittäin, iltamilla heittää kaikenlaiset jäännökset, roskat ja pudut, joilla koirat sitte kilvan kiiruhtavat nälkäänsä sammuttamaan.

Hispanialaiset ovat hyvin erilaisia eri maakunnissa. Muutamia kaikkien yhtäläisyyksiä tahdomme tässä kuitenkin mainita. He ovat kohtuullisia ja raittiita; heidän elämänsä tarpeet ovat helposti tyydytetyt: leipää, muutama sipuli, vähän viiniä, ruskeata kangasta ja sikareja, siinä kaikki mitä hän tarvitsee. Mukavuudesta he eivät paljoa huoli; lihaa ei heidän mielestään ansaitse usein syödä, mutta nisuleipä se herkkua on; päivällislepo on heille tullut elämän tarpeeksi. Heidän mielitoimenaan ovat käyskentelyt, vierastelut, hypyt ja eläintaistelujen tarkastelut; salakauppa, ryöstö ja sota ovat myös heidän huvitöitään. Raakuus ja irstaisuus on Hispaniassa harvinaista. Kunniallinen arvollisuus ei koskaan hylkää Hispanialaista, ei edes suurimmassa kurjuudessakaan. Hän rakastaa lämpimästi isäinsä maata ja vanhoja tapojaan; mutta hän on taitamaton, taikauskoinen, julma, kostonhimoinen, ylpeä ja jörömäinen vieraille.

Portugalilainen on puhelias, liehakoitseva, turhanpäiväinen, komeileva ja ylpeä. Aineelliset nautinnot, viha, mustasukkaisuus ja julmuus ovat hänen, miten kaikkien etelämaalaisten silmiin pistävimmät omaisuutensa. Hänelläkin on lämmin rakkaus isänmaahansa ja uskontoonsa. Urhoollisuus, kestäväisyys, vieraanvaraisuus, kohtuullisuus ja raittius peittää hänen monta virhettään. Yleisesti hän on alhaisella sivistyksen asteella: useimmat Portugalilaiset eivät osaa lukea eikä kirjoittaa.

Meidän päivinämme on Pyreneitten niemelläkin alettu kansan sivistämiseksi työskennellä, ja se aika ei liene kaukana, jolloin sen ymmärtäväinen ja vilkas mielikuvitteinen kansa ottaa arvoisan sijan Euroopan sivistyneiden kansain joukossa.

Italia.

Italian pitkä ja kapea niemimaa pistäytyy pitkälle Välimereen. Sen pohjaisosassa, jyrkästi etelään loppuvain Alppien juurelle leviää Lombardian alatasanko. Muutamia korotuksia lukuun ottamatta on se melkein vaakasuora alatasanko, jonka koko pituuden halki Po, "Alppien poika", juoksee. Tämän ynnä lukuisain sivujokien vesi uupuu Adrianmereen. Koko alanko on runsaasta ja luonnollisesta kastelemisesta, jonka lukuisat kaivannot maan suurelle osalle toimittavat, yksi hedelmällisimmistä seuduista vaan kuitenkin yksitoikkoinen. Ainoastaan Alppien juurta piirittäväiset järvet, joita enimmästi kukkulat ja vuoret reunustavat tarjoavat kauniita näköaloja. Maa on niin hedelmällistä, että niittyjä voidaan niittää 6 kertaa vuodessa. Vehnä ja maisi menestyy hyvin; mutaisilla eli vetisillä seuduilla viljellään riisiäkin. Maisi tavallisesti kylvetään talvivehnän jälkeen sen sänkipellolle ja ehtii sittekin tuleutua. Maa kuuluu rikkaille maanomistajille, jotka sen ovat jakaneet pieniin maataloihin, joita he vuokraavat. Näiden rajat eroitetaan kasvavilla jalavilla ja silkkiäispuilla, joiden ympäri viiniköynnökset latvasta latvaan kiertelevät. Nämä antavat maalle harvan metsän näön. Hyvin suojatut paikat kasvavat viikunoita ja mantelia; mutta sitruuni- ja orangemetsää ei hevillä kasva erityisettä hoidotta.

Kummallinen on Adrianmeren rannikko Pon suussa. Po tuo, nimittäin, aalloissaan joukon hiekkaa ja hietaa, jota sivuvirrat vuorilta tuovat. Tämä hiekka kerrostuu päävirran seitsemän suuhaaran suihin, joten niiden juovat aina vaan nousevat. Rannikolla on monta isompaa ja pienempää, syvempää ja matalampaa lätäkköä ja järveä, joita sanotaan lammikoiksi (laguner). Pieniä saaria pilkistelee niistä, pitkillä, kapeilla maasärkillä ovat ne merestä eroitetut. Vesijättö muuttuu kuitenkin enemmän ja enemmän mantereeksi, ja lammikot kuivavat.