Egyptiä, pitkää ja kapeata pohjaisesta etelään juoksevaa laaksoa, jota ylhäiset erämaat piirittävät, sanottiin Vapahtajamme aikoina Roomalaisen valtakunnan jyväaitaksi. Sen on kiittäminen Niilinvirran tulvia hedelmällisyydestään. Toukokuusta, jolloin leikkuu on loppunut, aina Elokuuhun ei nähdä muuta, kuin harmaa tuhkakuiva maa, jonka joka kasvi on kokonaan kuivanut ja lakastunut. Mutta jos sinne menee Syyskuussa, näkee koko maan muuttuneen mereksi, jonka keltaisenpunaisesta vedestä kaupungit, kylät ja taatelipalmut kurotteleivat. Jos taas Joulukuussa sinne menee, näkee niin hedelmällisen puutarhan, ett'ei missään muualla maailmassa näe sen vertaista.
Harvoin nähdyn näytelmän tapaa siellä matkustaja, jos hän sinne saapuu tulvan aikana. Hämmästyksekseen näkee hän koko kansan joka ilta suurilla ja pienillä veneillä vedellä iloisina kiertelevän, kun muualla tämmöinen tulva tuottaisi mitä suurimpia onnettomuuksia. Tuhansia veneitä lumivalkeine purjeineen, seppeleillä, lipuilla j.m. kaunistettuina, kiertelee Turkkilaisen musiikin soidessa Niilin laakson ympäri. Tulva kun on nousnut Kairon kaupungissa 16 Egyptiläisen kyynärän korkeudelle, joka tavallisesti tapahtuu Elokuun ensi viikkona, aukaistaan iso kanava, ja koko maa on veden vallassa. Silloin voidaan odottaa oikeata satoa. Jos taas vesi nousee 20:neen Egyptiläiseen kyynärään eli vähää ylemmäksi, saadaan runsas sato, mutta jos se nousee yli 24 jalan, tuottaa se vahinkoa. Lokakuussa vesi taas katoaa. Silloin kiiruimmiten kylvetään tähän mustaan, mutaiseen maahan, joka nyt antaa niin runsaan ja mehevän sadon, ett'emme voi aavistaakaan. Tänä aikana on koko Egypti yhtenä ainoana kukoistavana niittynä, joka lisääntyvässä Helmikuun ja Maaliskuun kuumuudessa muuttuu aaltoilevaksi viljamereksi. Mutta leikkuulla tämä loisto kaikki katoaa. Alituisesti yhdellä lailla polttava aurinko, täydellinen varjoavaisten puiden puute, maan, jopa taivaankin yksitoikkoisuus (sillä koskaan ei sada, ei aamun- eikä illankoittoa näy, ja taivas ei ole koskaan sininen, vaan loistaa huikaisevan valkoisena) — kaikki tämä on Euroopalaiselle melkein tuskallista. — Niilinvirran tulvan hyöty tulee osaksi veden tuomasta voimallisesta mudasta, osaksi myös siitä vedestä, joka jää kaikkiin kaivantoihin ja ojiin ja sitte käytetään vainioiden kastelemiseksi.
Maan tärkeimpiin tuotteisin kuuluu riisi, joka onkin asukasten paras ravintoaine ja täällä, niinkuin kaikissa lämpöisissä maissa pelloissa viljellään. — Puuvillan viljelys, jota väliaikaisen kuninkaan Mehemed Alin hallitessa suurella ahkeruudella harjoitettiin, on myös suuresta arvosta. Yhtä huolellisesti myös hoidetaan sokuriruohoja ja kahvipuita.
Maan puulajeista on taateli-palmu hyödyllisin ja jaloin. — Granatin omenapuu, jota meillä kasvihuoneessa kasvatetaan, tulee siellä tavallisen omenapuun kokoiseksi. Tavallinen viikunapuu on myös maan tärkeä tuote, ja lopuksi vielä mainitsemme varsinaisen akatsiapuun, josta n.s. gummiarabikumia saadaan. Tämä on keskikokoinen puu, jonka rungosta ja juuresta mainittua pihkaa hikoilee; tämä on arabialaisille ravitsevana ruokana, jolla he erämaassa matkustaissaan monet päivät elävät.
Egyptin asukkaat ovat kauniskasvuisia, ja koko maan lävitse matkustaissaan tapaa tuskin yhtään rumaa ihmistä. Heidän ihonsa on eri värinen: valkoinen, musta, ruskea eli keltainen; viimemainittu väri ei kuitenkaan ole luonnollinen, vaan keinoiteltu. Köyhät nimittäin hankaavat pieniä lapsiansa suolalla ja öljyllä ja aina väliin auringon paisteessa kuivaavat. Sillä tavalla muuttuu heidän ihonsa kovaksi, kuin puhvelin nahka, ja sitten he voivatkin paremmin kärsiä kovaa kuumuutta ja kylmyyttä. Kasvoillaan kihiseviä hyönteisiäkään eivät he viitsi poistaa, kun eivät tunne niiden pistoja. Yhtä vähän pitää köyhä kansa huolta lastensa jalkojen suojelemisesta, sillä he saavat avojaloin kuumalla hiekalla juoksennella. Sentähden heidän jalkansa vanhuudessa murtuilevatkin niin pahasti, että harpun soittaja voisi halenneista kohonneilla jalkajänteillä taitoansa näyttää. Näin kuitenkin käy ainoastaan köyhäin lapsille.
Egyptiläisten vaatteus seuraa tosin säätyä ja arvoa; mutta kuosilla ei heidän keskuudessaan ole mitään vaikutusta. Heidän vaatteillansa on sama kuosi, kuin muinoinkin, niin että Egyptiläinen voi aivan hyvin isänisänsä isän puvulla kaunistaida. Miesten vaatteus tuskin eriää naisien vaatteuksesta ja käytetään kaupungissa semmoisena ohkaisia, leveitä housuja, pitkää leveähihaista paitaa ja kapeahihaista päällysnuttua. Päällysnuttu (dolman) ulettuu aina jalkoihin asti, ja tämän ympärille vyötäisillä sidotaan vyö eli saali, joka on kullalla ja helmikoristeilla kaunistettu. Tässä vyössä he aseensa kantavat. Sukat ovat kankaasta ja kengät keltaisesta lammasnahasta. Keltaisten kenkien päällä, ikäänkuin kalosseina, pitävät he punaisia lipposia, jotka riisutaan ovipieleen vieraisiin tahi kirkkoon mennessä. Päähineenä käytetään valkoista käärrelakkia (turpaania), johon menee melkein yhtä paljon kangasta, kuin alusnuttuun, ja joka on niin raskas, että kesäkuumassa Euroopalainen ei jaksaisi sitä kantaa. Turpaani varjelee kuitenkin paraite auringon polttavilta säteiltä, miten minä kyllä huomasin Sinain vuorelle matkustaissani. Tätä päähinettä ei koskaan tervehtäissä liikuteta; Arabialainen tervehtää siten, että hän asettaa oikean kätensä suullensa, sitte panee sen otsallensa ja viimeiseksi rinnoillensa, samalla myös päätään kumartaen.
Naisten pukuna on myös leveät silkkihousut, monta punaista, viheriäistä ja keltaista alus- ja päällysnuttua, niin taitettuna, että ne kaikki toinen toisensa alta näkyvät. Päänsä he peittävät mustalla hunnulla, joka korvallisilta alas riippuu. Eräs poskien päällitse riippuva kaistale ulettuu aina jalkoihin asti; nenän kohdalta on tämä yhdistetty valkoiseen, kapeasen nauhaan, joka taas peittää osan kasvoista ja ulettuu takaraivolle saakka. Tästä nauhasta riippuu nenän ylitse suun kohdalle heliseviä kultarahoja niin liki toisiaan, että he niiden lävitse tuskin voivat nähdä. He tervehtävät samoin kuin miehetkin.
Egyptiläisten elämäntavat ovat hyvin yksinkertaiset ja kohtuulliset, ja senpätähden he tavallisesti elävätkin hyvin vanhoiksi sekä lopettavat päivänsä hiljaisella kuolemalla. Korkeasukuisetkin ihmiset tyytyvät usein tavallisina päivinä riisi-, ryyni- ja lampaanlihakeitokseen. Kuppi asetetaan suurelle laa'alle. Sen ympärille laitetaan mattoja, joille syöjät päivällis- ja illallispöydässä ristiin asetetuille jaloilleen istautuvat. Egyptiläiset tuntevat yhtä vähän veitsiä, kahveleja ja lusikoita, kuin pöytiä ja lavitsoitakin. He ottavat ruokansa kourillaan; liha leikellään paloiksi raakana ja sitte vasta keitetään niin, että sitä sormillaan helposti voi reukaloida. Egyptiläiset eivät pidä suurista pidoista ja ottavat harvoin niihin osaa, eivätpä naapureissaankaan usein käväise. Mutta ulkomaalaisille he kuitenkin osottavat erityistä vieraanvaraisuutta, joka tosin paljo eroaa meidän kohteliaisuudestamme, vaan se on kuitenkin vilpitöntä, niin maan kristityiltä kuin mahometiläisiltäkin. — Jos tahdomme mennä mahometiläisen huoneesen, täytyy meidän kenkämme riisua oven pieleen, mutta pitää hattu eli lakki päässämme, ja sitte astua huoneesen rinnalle ristiin lasketuin käsin sekä kumartain. Heti näytetään vieraalle istuin isännän vieressä, sen jälkeen tarjotaan kuppi mustaa kahvia ilman sokuritta ja viimein palava piippu. Sittekuin tämä on poltettu, kysyy isäntä vieraan asiaa, ja kun asia on ajettu, jättää vieras talon samanlaisilla tempuilla, kuin hän tultuaankin teki. Naisia ei nähdä koskaan miesten huoneissa; he asuvat erityisessä huoneessaan.
Tämän yksinkertaisen ja kohtuullisen elämän ohessa ei heillä ole mitään, jota mukavuutensa vertaisena pitäisivät, ja sentähden jokainen toimittaakin tehtävänsä, jos suinkin mahdollista on, istuvillaan. Seppä istuu takoessaan ja viilatessaan; puuseppä höylätessään ja sahatessaan. Leipuri ei käytä puntaria tavaroitaan myödessään, vaan punnitsee ne kädellään, joka harvoin sen painossa erehtyykään. Leipä leivotaan nisujauhoista ja viedään ulos myytäväksi. Sitä, joka ei kohta tule myödyksi, ei enää tarjota, sillä Egyptissä ei syödä leipää, joka on yönkin vanhaa.
Ei missään maassa maan päällä eletä niin helposti, kuin Egyptissä, eikä missään leipä ole niin helppoa, kuin siellä. Noin kolmella pennillä saadaan niin paljon leipää, kuin täysikasvuinen ihminen päiväkseen tarvitsee. Elämän ylläpitäjistä on kuitenkin eräs, nimittäin viini, hyvin kallista, sillä maa tuottaa vähän rypäleitä, jonka tähden enin viini tuodaankin Ranskasta ja Hispaniasta.