Mutta eipä edes silloin kun taborilaiset viettivät loistavimpia voittokulkujaan, rauhallisemman suunnan äänet kokonaan vaienneet, vaan tuomitsivat kaiken sodan, kaiken väkivallan, kaiken pakon. Tämän suunnan etevin johtaja oli Chelcicistä, läheltä Wodniaa, kotoisin oleva Pietari Chelcicky. Hän oli syntynyt noin v. 1390, ja oli nähtävästi köyhtynyt aatelismies. Hän kirjotti jo v. 1420 väkivallan käyttämistä vastaan uskonnollisissa asioissa, ja vallankumoussodat vahvistivat hänen mielipidettään. Hän sanoi sotaa kaikkein kamalimmaksi kaikesta pahasta ja sotamiehiä murhaajiksi ja pahantekijöiksi. "Ei kukaan kuningas eikä ruhtinas eikä edes köyhin aatelismieskään", kirjottaa hän, "käy sotaa omasta puolestaan yksinään, vaan kaikki he pakottavat talonpoikia väkisin siihen, johtaen täten kaiken kansan murhien ja rikoksien tekoon".
Chelcicky on tasa-arvonkommunisti alkukristillisessä mielessä. Mutta ei sodalla eikä valtion pakolla vaan valtion ja yhteiskunnan selän takana saataisi yhdenvertaisuus aikaan. Tosikristityllä ei saa olla valtiossa mitään osaa, sillä valtio on syntinen ja pakanallinen. Valtio luo yhteiskunnalliset eroavaisuudet, omaisuuden, säädyn ja arvon, ja ne voivat hävitä vain sen mukana. Mutta ainoana keinona valtion hävittämiseksi on se, ettei välitetä sen olemassaolosta. Tosiuskovainen kristitty ei senvuoksi saa ottaa vastaan mitään virkaa eikä myöskään pyytää valtiovallan apua. Poliiseja ja tuomioistuimia ei häntä varten saa olla olemassa. Tosikristitty pyrkii itsestään hyvään eikä hän saa pakottaa muita hyvään, koska Jumalakin vaatii vapaasta tahdosta tehtyä hyvää. Kaikkinainen pakko on pahasta.
Ainoa asema, jossa tosikristitty voi olla vallitsevassa valtiossa ja vallitsevassa yhteiskunnassa, on alimmissa kerroksissa, niiden joukossa, jotka vain tottelevat ja palvelevat, mutta eivät käske ja hallitse. Kaikkinainen hallitseminen, kaikkinainen luokkamuodostuminen on vastoin veljeyden ja tasa-arvoisuuden käskyä. Ja yhtä vähän kuin totinen kristitty saa olla hallitsija, yhtä vähän saa hän riistaakaan. Älköön hän myöskään harjottako kauppaa, sillä siihen yhdistyy välttämättömästi petosta. Kaupungit, kauppapaikat, ovat pahasta. Ne ovat Kainin keksintöä; hän muutti elämän alkuperäisen yksinkertaisuuden viekkaudeksi, keksimällä mitat ja painot, sensijaan että kansa aikaisemmin vaihtoi mittaamatta ja punnitsematta. Hyljättävintä ja kirotuinta on kuitenkin aateluus.
Mitä enemmän Böhmissä taborilainen järjestelmä menetti alempien luokkien suosion, sitä enemmän tämä anarkistinen mutta rauhaa rakastava kommunismi voitti alaa väestön keskuudessa.
Merkitsevimmäksi niistä kommunistisista lahkoista, joita syntyi Böhmissä Taborin kukistumisen jälkeen, osaksi hajonneista taborilaisista aineksista, tulivat Chelcickyn kannattajat, chelciciläisveljet.
Tunnetuimmaksi Pietarin oppilaista tuli veli Gregori. Hän oli köyhä aatelismies, jonka täytyi elää räätälinammatilla. Kunwaldin kylän taborilainen siirtola valitsi v. 1457 hänet johtajakseen ja järjestäjäkseen. Hänen ansionsa lienee pääasiassa se, että nämä siirtolaiset, "veljet", omaksuivat Chelcickyn opin ja kaikin tavoin elivät sen mukaisesti.
Ei olla varsin selvillä siitä, kuinka Böhmin veljet alkuaan oli järjestetty, sillä veljet myöhempinä aikoina häpesivät kommunistista alkuperäänsä ja koettivat parhaan kykynsä mukaan peittää tämän tosiasian. Sen avulla, mitä tiedetään heidän myöhemmistä järjestöistään ja heidän jälkeläisistään, herrnhutilaisista, voimme kuitenkin saada pääpiirteet selville.
Luonnollisesti oli kaikki sota- ja valtiopalvelukseen rupeaminen, kuten valtion laitoksiin vetoaminenkin, ankarasti kielletty. Täydellisen yhdenvertaisuuden piti vallita seurakunnassa, eikä minkäänlaista riistämistä saanut tapahtua. Jokaisen, jolla oli rikkautta tai säätyetuoikeuksia, täytyi luopua näistä, ennenkuin pääsi seurakunnan yhteyteen. Ei kukaan veljistä saanut harjottaa kauppaa eikä lainata rahoja korkoa vastaan, mutta kukin oli velvollinen auttamaan hädänalaista veljeä.
Yksityisomaisuutta ja yksityisperhettä ei oltu suinkaan poistettu, vaan kommunismi näyttäytyi perheisiin nähden, varsinaisesti siinä, että terotettiin veljellisyyden käskyä ja pyrittiin ylläpitämään yhdenvertaisuutta, niin ettei kukaan kohonnut muita korkeammalle eikä taasen vaipunut toisten alapuolelle. Mutta tämä yksityisomaisuuden säilyttäminen oli mahdollista vain pitämällä mitä ankarinta kuria, joka ei karttanut ryhtymästä käsiksi perhe-elämän sydämellisimpiinkin suhteisiin.
Seurakunta valitsi papit ja vanhimmat, ja nämä käyttivät sellaista kurinpitovaltaa, joka nykyaikaisesta ihmisestä olisi sietämätöntä, mikä seikka oli merkillisessä ristiriidassa Pietarin anarkistisen teorian kanssa, joka hylkäsi kaikellaisen pakon epäkristillisenä ja pakanallisena! Ja tuo pakko oli sitä sietämättömämpää, kun Böhmin veljillä oli erikoisen selvänä tuo synkkä, tekopyhä piirre, jonka olemme jo huomauttaneet olleen yleisenä piirteenä keskiajan kommunisteilla; syynä siihen lienee ollut se sanomaton kurjuus ja puute, joka oli hussilaissotien seurauksena.