Kaikkinainen leikkiminen ja tanssiminen oli kiellettyä, koska perkele vietteli niiden kautta uskovaisia. Työnteko ja hiljainen alistuminen olivat ainoat, joita kristityltä täällä vaadittiin. Sunnuntaita viettivät he jo aivan puritanisesti.
Joskaan yksityisomaisuutta ja yksityisperhettä ei oltu kielletty, niin pidettiin kuitenkin naimattomuutta korkeampana, pyhempänä. Papistolle oli omaisuudettomuus ja naimattomuus pakollista. Naimattomat ihmiset elivät, suvun mukaan erillään, veli- ja sisartaloissa, joissa he yhdessä työskentelivät ja elivät. Me saanemme kuvitella niitä jokseenkin beghardilaistalojen mallisiksi.
Niinkuin taborilaiset, vihasivat Böhmin veljetkin oppineita, joita pitivät etuoikeutettuna säätynä. Mutta he, samoin kuin taborilaisetkin, pitivät kovin tarkkaa huolta hyvistä kansakouluistaan. Kansanvaltaisen kirjapainotaidon omaksuivat he heti, kun se oli keksitty, erinomaisella innolla. Kirjotuksien lukumäärä, jotka he kaikkiaan koko vaikutusaikanaan julkaisivat puolustuksekseen, oli paljon suurempi kuin koko muu samanaikainen böhmiläinen kirjallisuus. He kerskasivat myöskin siitä, että he olivat olleet ensimäiset, jotka painattivat (Venedigissä) raamatun äidinkielellään, niin että Böhmi tässä suhteessa oli kaikkia muita kansoja edellä. Böhmissä oli 1500-luvun alussa viisi kirjapainoa, yksi katolilainen, yksi utrakvistinen ja kolme muuta, jotka kuuluivat Böhmin veljille. Eivätkä nämä kolmekaan aina riittäneet heille, vaan painattivat he ajottain kirjojaan Saksan puolella Nürnbergissä.
Omituinen, mutta heidän tarkan kurinsa mukainen, oli määräys siitä, ettei mitään sellaista saanut painaa, jota ei seurakunta ensin ollut hyväksynyt!
Ja siitä huolimatta tuollainen tavaton kirjallinen tuotanto!
Veljeslahkon rauhallisesta luonteesta ja heidän alistuvaisesta mielenlaadustaan huolimatta, pitivät sen ajan vallassaolijat näitä veljiä sekä epäiltävinä että vaarallisina. Jo v. 1461 rupesi sama Georg v. Podiebrad, jonka muistamme Taborin kukistajana ja joka sen jälkeen valittiin Böhmin kuninkaaksi, ankarasti heitä vainoomaan. Heidän johtajansa, m.m. veli Gregori, vangittiin, Kunvaldin seurakunta hajotettiin, sen jäsenet ajettiin maanpakoon ja kaikki kokoukset kiellettiin.
"Tällä ankaralla inkvisitsionilla", kirjottaa Covenius, "joka nyt kaikkialla pantiin toimeen veljiä vastaan, oli seurauksena, että heistä useimmat hajaantuivat metsiin ja vuorenrotkoihin ja asuivat luolissa. Eivätkä he edes siellä olleet turvassa. He uskalsivat tehdä tulen välttämättömimpien ruokien keittämistä varten ainoastaan yöllä, ettei siitä nouseva savu heitä kavaltaisi, ja siellä he istuivat kovassa pakkasessa tulen ympärillä ja kuluttivat aikaansa raamatun lukemisella ja hurskailla keskusteluilla. Ja jos heidän täytyi lähteä syvässä lumessa hankkimaan itselleen elintarpeita, astuivat kaikki samoihin jälkiin, jotka ensimäinen oli tehnyt, ja se, joka kulki viimeisenä, laahasi perässään männynoksaa niin että jäljet uudestaan täyttyivät ja näyttivät jonkun talonpoikaisnaisen tekemiltä, joka oli raastanut risukimppua metsästä. Sen vuoksi että heidän näin täytyi asua luolissa, heidän vihollisensa kutsuivat heitä pilkaten 'jamiseiksi', luola-asukkaiksi."
Tämä jamisi-nimi (tshekkiläisten sanasta jáma, luola) näyttää kuitenkin pikemmin vain sellaisten kansan antamien nimityksien käännökseltä, jommoisia jo aikaisemmin Saksassa tuli beghardien osaksi sen perustuksella, että heidän täytyi pitää kokouksiaan salassa. Se viittasi siis siihen, että beghardien perimätieto olisi vaikuttanut Böhmin veljien keskuudessa. Böhmin veljiä kutsuttiin ei vain jamiseiksi, vaan myöskin "pikardeiksi".
Ensimäinen vaino loppui vasta Podiebradin kuollessa v. 1471, ja sitä seurasi toisia. Nämä eivät heitä kuitenkaan paljon vahingoittaneet. Valtiovalta ei ollut varsin vahva Böhmissä, ja veljet saivat voimakasta suojaa yksityisiltä aatelismiehiltä ja kaupungeilta, sillä älykkäät henkilöt ymmärsivät jo aikaisin, kuinka viattomia tämän lahkon yhdenvertaisuuspyrinnöt ja valtiovihollisuus itse asiassa olivat, sekä toiselta puolen, minkä oivallisen sortamisaineksen heidän saarnansa ahkeruudesta, kieltäymyksestä ja kärsivällisyydestä olivat omiansa luomaan.
Tämä suojelus vaikutti sen, että vieläpä ensimäisten vaikeidenkin vainojen aikana veljien lukumäärä nopeasti kasvoi. Lisäksi tuli myöskin se, että he täydellisesti taborilaisten hengessä, mutta kokonaan ristiriidassa aikansa yleisten kirkollisten järjestysmuotojen hengen kanssa osottivat suurinta suvaitsevaisuutta uskonasioissa. Veljesseurakunta saattoi tehdä tämän aivan yksinkertaisesti sen vuoksi, ettei se, kuten toiset, tahtonut olla mikään valtiojärjestö. Jo ensimäinen veljeskongressi, joka pidettiin v. 1464 Reichenaun läheisyydessä olevalla vuorella ja jossa oli edustajia sekä Böhmistä että Mähristä, julisti, että kysymykset, jotka koskivat yhteiskunnallista järjestymistä, olivat tärkeimmät ja uskon asiat vasta toisessa sijassa. Ja tässä periaatteessa pysyttiin aina. Täten joutuivat Böhmin veljet suurimpaan ristiriitaan myöhemmin esiintyvään luterilaiseen oppiin, että usko yksin tekee autuaaksi eikä työt.