Saksissa alettiin ensin. Muutamia viikkoja sen jälkeen kun Luther ja hänen ystävänsä oli julistettu valtakunnan kiroukseen kesäkuussa 1521, nousi kansa Erfurtissa kapinaan ja teki lopun katolisesta kirkkohallituksesta. Myöskin Wittenbergissä syntyi levottomuuksia; mutta erikoisen tärkeitä meille ovat Zwickaussa tapahtuneet liikkeet, jotka alkoivat jo v. 1520.
Olemme jo yllä nähneet, että tällä kaupungilla oli merkityksensä saksilaisen alamaan ja vuoriseutujen viljakaupan välittäjänä. Kuta enempi vuoriviljelys kehittyi, sitä paremmin kukoistivat Zwickaun kauppa ja teollisuus. Varsinkin kun v. 1470 keksittiin läheisen Schneebergin hopea-aarteet, kasvoi Zwickaun rikkaus nopeasti. "Vasta Schneebergin vuorikaivosten tultua käytäntöön sai kaupunkimme vieläkin huomattavissa olevan komeuden leiman rakennuksiinsa nähden. Useat kansalaiset, vallankin eräät verkatehtailijat rikastuivat, ja muiden ravinto ja ansio tulivat paremman rahansaannin vuoksi paremmiksi", sanotaan eräässä zwickaulaisessa kronikassa.
Zwickaun rikkaimmat ihmiset olivat verkatehtailijoita. Edelläsanotussa kronikassa kerrotaan: "Ennen kolmenkymmenvuotista sotaa oli aina kaukaisimmista ajoista alkaen pääelinkeinona veranvalmistus. Jo v. 1348, jolloin saivat säännöt, muodostivat verankutojat yhdistyksen, paikkakunnan arvokkaimman ja todennäköisesti vahvimman, ja 15:nnen vuosisadan loppupuolella olivat Zwickaun verat maankuuluja,, vaikka eivät vetäneetkään vertoja kiitetyille Lontoon ja Alankomaiden tuotteille. V. 1540 oli Zwickaun talonomistajista 230 verkatehtailijaa, olipa muutaman vanhan, kai todenperäisen kertomuksen mukaan heidän lukunsa paraimpina aikoina noussut aina 600:an". Tämä "parain aika" oli juuri se, josta me tässä puhumme. Talonpoikaissodan vuosikymmenellä valmistettiin vuosittain noin 15-20,000 leiviskää villaa veraksi.
Verkatehtailijat olivat, paitsi taloudelliselle merkitykselleen, myöskin luvulleen kaupungin väestön tärkein osa. Kaupungissa oli tähän aikaan noin 1,000 taloa; niistä kuului verkakaupan kukoistusajalla neljännes, ehkäpä puoletkin verkatehtailijoille (joka tapauksessa enempi kuin 230, ehkäpä, likipitäen 600).
Veranvalmistus oli vientiteollisuutta, sitä harjottivat kapitalistisesi suuret kauppiaat. Siihen aikaan ei ollut mitään tavatonta, että rikkaat kauppiaat yhdistivät kuluttajien kaupalla, nylkemiseen työläisten nylkemisen noilla kahdella sen ajan suurella teollisuusalalla, kankuri- ja vuoriteollisuusalalla. Tunnetuimpana esimerkkinä siitä ovat Fuggerit, jotka saivat rikkautensa, paitsi käymällä kauppaa kaikella mahdollisella (kirkollisilla viroillakin, kuten olemme nähneet), myöskin Augsburgin kankurien ja Tyrolin kaivostyöläisten nylkemisellä. Jotakin samallaista tapahtui Zwickaussakin. Schneebergin kaivoksenomistajat olivat suureksi osaksi zwickaulaisia verkatehtailijoita ja verkakauppiaita, niiden joukossa mainittavin kauppias Martin Römer, saksilainen Fugger, joka kuoli v. 1483 jättäen jälkeensä suuren omaisuuden.
Mutta vuorityöläiset, joita Fugger riisti, olivat paikallisesti kaukana Augsburgin kankureista. Zwickaussa sitä vastoin olivat verkakankurit aivan lähellä samojen kapitalistien riistämiä vuorityöläisiä. Tämä oli aivan erikoinen asema. Vuorityöläisten, kapinallinen, uhmaisa mieli antoi väkisinkin kankureille rohkeutta. Näiden kommunistisen innostuksen taas täytyi tarttua kaivoslaisiin. Ei olekaan ihme, että juuri Zwickaussa ja sen ympäristöllä kommunistit ensiksi julkisesti nostivat päätään Saksan uskonpuhdistuksen aikana.
Jo v. 1520 tapaamme siellä järjestetyn seurakunnan johtajineen, joita kutsuttiin apostoleiksi. Kauan odotettu tuhatvuotinen valtakunta näytti nyt tulevan Jumalan verisen tuomion, valtavan vallankumouksen kautta. Useimmat kannattajansa he saivat kaupungin kankurisälleistä, mutta osa vuorityömiehiäkin seurasi mukana ja samoin monet sivistyneistä, luokista. Apostolina oli m.m. muuan entinen Wittenbergin ylioppilas, nimeltä Max Stübner. Heidän johtajanaan oli kutoja Nikolaus Storch.
Zwickaunkin ulkopuolella he alkoivat saada vaikutusvaltaa, vieläpä itse Wittenbergissä. Alempien kansanluokkien ohella yhtyi sielläkin heihin samoin sivistyneitä aatteenmiehiä. Silloin eivät vielä olleet esiintyneet luokkavastakkaisuudet uskonpuhdistusliikkeessä, vielä näytti se toisaalta kansalliselta, koko kansaa luokkaeroavaisuuksiin katsomatta samalla lailla koskevalta, ja toisaalta puhtaasti uskonnolliselta liikkeeltä kirkon puhdistamiseksi, evankelisen kristinuskoa palauttamiseksi.
Me olemme edellä esittäneet, kuinka helposti aatteenmiehet, jotka eivät suorastaan harrastaneet alempien luokkien sortamista, uskonpuhdistuksen tällä asteella ollessa saattoivat olla myötätuntoisia kommunistisille alkukristilliseen perimätietoon perustuville liikkeille. Yksinpä Melanchton, Lutherin ystävä ja auttaja, ei voinut välttää sitä syvää vaikutusta, minkä Zwickaun hurmahenget tekivät. Huomaa kyllä monista merkeistä, arveli hän, että heissä asui eräitä henkiä. Nikolaus Storchista hän kirjotti vaaliruhtinas Fredrikille: "Niin paljon olen hänestä huomannut, että hän raamatun mukaan on oikeassa uskon korkeimmissa ja etevimmissä kohdissa, vaikka hän käyttääkin merkillistä puhetapaa."
Fredrik itse tuskin tiesi, mitä hänen piti ajatteleman hurmahengistä. Melanchton ei tahtonut puuttua asiaan ja lykkäsi sen Lutherin ratkaistavaksi, mutta tämä asui Wartburgissa ja odotteli sen valtakunnankirouksen seurauksia, jonka alaiseksi hänet oli asetettu. Ei kuitenkaan viipynyt kauan, ennenkuin Luther huomasi, mihin "veljet" tahtoivat päästä, ja silloin hän pontevasti esiintyi heitä vastaan.