Ainoastaan kommunismi, sanoo Platon, voi tehdä lopun tästä eripuraisuudesta.
Hän on kuitenkin liiaksi ylimysmielinen tahtoakseen poistaa luokkaeroja. Kommunismin, mutta vain hallitsevan luokan kommunismin, tulee olla yhteiskuntaa suojeleva, vanhoillinen aines. Kun poistetaan hallitsevan luokan yksityisomaisuus, loppuu siltä silloin, sanoo hän, kiusaus imeä ja nylkeä työtätekevää kansaa, silloin hallitsevat eivät enää ole susia, vaan uskollisia vahtikoiria, jotka elävät suojellakseen kansaa ja johtaakseen sitä sen paraaseen.
Työtätekevillä luokilla, talonpojilla ja käsityöläisillä, olisi Platonin valtiossa edelleenkin yksityisomaisuutta, samoin pienemmillä ja suuremmilla kauppiailla. Itse asiassa olisikin ollut silloisen tuotantotavan vaatimuksia vastaan poistaa näiltäkin yksityisomaisuus. Tuotanto oli nimittäin maanviljelyksessä ja käsitöissä vielä pientuotantoa; mutta tämä edellyttää, niinkuin me jo olemme huomauttaneet, että tuotannon välikappaleet ehdottomasti ovat yksityisomaisuutta. Tunnettiin kyllä jo myöskin suurempia liikkeitä, mutta ainoastaan sellaisia, joissa käytettiin orjia. Tekotavat maanviljelyksessä ja teollisuudessa eivät olleet vielä niin kehittyneitä, että se olisi vaatinut yhteiskunnallista tuotantoa. Siellä missä ulkonainen pakko ei ajanut työntekijöitä kokoon, missä he olivat vapaita miehiä, tekivät he työtä omaksi hyväkseen. Platonin aikana olisi senvuoksi ollut hullua tahtoa poistaa vapaitten työmiesten omistusoikeutta tuotannon välikappaleisiin. Hänen sosialisminsa erosi siis aivan kokonaan nykyaikaisesta.
Hallitseva luokka platonilaisessa ihannevaltiossa ei tuota mitään. Sitä elättävät työtätekevät luokat. Ja sen kommunismi ei sisällä tuotannonvälineiden, vaan nautinnonvälineiden yhteisomistuksen, tätä sanaa käytetään silloin laajemmassa merkityksessä, se on kulutuskommunismia.
Hallitseva luokka on valtion vartija. Sen jäsenet valitaan huolellisesti paraimpien ja kelvollisimpien joukosta. Vartijoitten lapsilla on kyllä suuremmat edellytykset kuin muilla lapsilla kuulua tähän luokkaan, sillä omena ei putoa kauaksi puusta; mutta jos joku näitten vartijoitten jälkeläisistä näyttäytyy kelpaamattomaksi, erotetaan hänet auttamattomasti luokasta. Jos sitävastoin käsityöläisten ja maanviljelijäin joukossa kasvaisi sellainen, jolla on jaloja ominaisuuksia, niin "hän pidettäköön kunniassa ja korotettakoon hallitsevien joukkoon".
Ylimysvalta Platonin valtiossa ei siis ole syntyperäisen aatelin hallussa.
Se nuoriso, joka on määrätty otettavaksi vartijoitten luokkaan, saa erityisen, huolellisen kasvatuksen, jonka Platon laveasti selittää, mutta sitä emme saata tässä ottaa puheeksi.
"Mutta paitsi tätä kasvatusta täytyy heidän asuntonsa ja yleensä kaikki, mitä heillä on, niin asettaa, etteivät vartijat sen kautta lakkaa olemasta parhaita, eivätkä sen vuoksi toisaalta kiihotu tekemään pahaa muita kansalaisia kohtaan". Näin antaa Platon Sokrateen jatkaa keskustelua.[4]
"Aivan oikein", virkkoi Glaukon.
"Ajattele sitten", vastasi Sokrates, "pitääkö heidän elää ja asua jotenkin seuraavaan tapaan tullakseen sellaisiksi. Ennen kaikkea ei kukaan saa omistaa mitään omakseen, jos sitä vaan suinkin voi välttää. Ei mitään erityistä asuntoa saa hänellä olla, ei myöskään mitään varastohuonetta, johon ei jokainen, kuka vaan tahtoisi, pääsisi sisään. Mutta ne välttämättömät tarpeet, jotka urhoolliset ja kohtuulliset sotilaat tarvitsevat, pitää heidän saada muilta kansalaisilta, kultakin vuorostaan, palkkana antamastaan suojeluksesta ja siinä määrässä, etteivät kärsi puutetta, mutta ettei myöskään mitään jää seuraavan vuoden varalle. Yhdessä tulee heidän elää ja syödä yhteiset ateriansa ikäänkuin sotaretkellä. Mutta kultaa ja hopeaa, niin täytyy heille sanoa, ovat he aina saaneet jumalilta kaiken jumalallisen muodossa sieluunsa, ja sentähden he eivät tarvitse ihmisten kultaa eikä hopeaa. Älköönkä heille myöskään mitenkään olko luvallista saastuttaa jumalallisen kullan hallintaa kuolevaisten kullan hallinnolla. Jos he hallitsevat omaa maata ja asumuksia ja kultaa, niin olisivat he maanviljelijöitä ja talonomistajia vartijoitten asemasta, kovia herroja sen sijaan, että olisivat toveria muille kansalaisille. He viettäisivät silloin koko elämänsä vihaten muita ja ollen itse vihattuina, pitäen varalta toisia ja samalla ollen itse silmälläpidon alaisina, peläten paljon enemmän sisäisiä kuin ulkonaisia vihollisia, ja he kulkisivat perikatoaan kohti, he ja koko kaupunki".