Luonnollisesti hän pettyi suuresti. Dionysius salli mielellään, että filosofit tulivat hänen hoviinsa ja siten lisäsivät sen loistoa, mutta he eivät saaneet häiritä hänen huvituksiaan viinin, naisten ja laulun parissa. Kun filosofit alkoivat tulla hänelle kiusaksi, antoi tämä "filosofi valtaistuimella" yksinkertaisesti heittää heidät ulos, — ajaa maanpakoon.
Platon ei ollut vielä tullut siitä viisaaksi, vaan teki muutamia vuosia myöhemmin uuden matkan Syrakusan hoviin, mutta sai osakseen tyrannin vihat niin suuressa määrässä, että hän saattoi olla iloinen pelastaessaan henkensä ja saapuessaan ehjänä taasen kotiin.
Tähän päättyi filosofimme valtiollinen toiminta. Mutta opettajatointaan hän jatkoi aina kuolemaansa asti; hän kuoli 81 vuoden vanhana.
II. Platonin kirja "Valtio".
Platonin kirjotuksista tulee tässä tarkastuksemme esineeksi vain "Politeia", "kirja valtiosta". Se on vanhin filosofinen, tieteellisesti järjestetty kommunismin puolustus, mikä meillä on. Se on kirjotettu luultavasti vähää ennen hänen ensimäistä matkaansa Dionysius nuoremman hoviin, noin 368 e.a.a.
Kirjan pääsisältönä on vastauksen hakeminen kysymykseen: Mikä on paras valtio- ja yhteiskuntajärjestys?
Siitä, että vallitsevat valtio- ja yhteiskuntamuodot ovat huonoja, ei hänellä ole epäilystäkään.
Se on hänen mielestään yksityisomaisuus, erotus rikkaan ja köyhän välillä, joka johtaa valtiot perikatoon. "Eivätkö hyve ja rikkaus ole toisiinsa sellaisessa suhteessa", kysyy hän, "että jos ne asetettaisiin kumpikin vaakakuppiinsa, toinen painuisi, kun toinen kohoo?… Jos rikkautta ja rikkaita kunnioitetaan jossain valtiossa, niin siellä hyvettä ja hyviä pidetään samassa määrin pienemmässä arvossa… Sellainen valtio on välttämättömästi ei yksi kokonaisuus, vaan kaksinainen: köyhät muodostavat toisen, rikkaat toisen osan, ja molemmat asuvat yhdessä harkiten pahaa toisilleen… Ja vihdoin tulevat hallitsevat rikkaat kykenemättömiksi käymään sotaa, koska heidän joko täytyy käyttää hyväkseen joukkoa, jota he silloin, kun sillä on aseet, pelkäävät enempi kuin vihollista; tai jolleivät he siihen turvautuisi, olisi heillä tantereelle aivan pieni sotavoima; ja vielä päälliseksi he eivät tahdo maksaa mitään veroja, sillä he rakastavat siksi paljon rahojaan".
Köyhät taasen, köyhälistön, Platon vertaa mehiläiskuhnureihin — sattuva vertaus, joka meille kouraan tuntuvasti näyttää eron klassillisen muinaisajan ja meidän aikamme köyhälistön välillä. Silloin omaisuutta vailla olevat vapaat miehet olivat enimmäkseen ryysyläisköyhälistöä. Meidän päivinämme elää yhteiskunta köyhälistöstä, muinoin eli köyhälistö yhteiskunnasta. Se puristi elintarpeensa valtiolta ja niiltä rikkailta, jotka vuorostaan hankkivat tulonsa osaksi orjatyöllä, osaksi kukistettujen kansojen rikkauksista. Mutta, jatkaa Platon, kaksijalkaiset kuhnurit eroavat siivellisistä siinä, etteivät ne kaikki ole pistimiä vailla. "Ne, joilla ei ole pistintä, tulevat vanhoilla päivillään kerjäläisiksi, pistimellä varustetuista tulee taasen varkaita ja rosvoja, temppelinryöstäjiä ja kaikellaisten hävyttömyyksien harjottajia".
Valtio, jossa kaksi sellaista valtiota elää keskinäisessä eripuraisuudessa, on määrätty perikatoon, hallitkootpa sitä sitten rikkaat (oligarkkia, harvainvalta) tai köyhät (demokratia, kansanvalta).