"Entisinä aikoina oli toisin kuin nyt", huudahti silloin puhuja Demostenes eräässä puheessaan. "Silloin oli kaikki, mikä kuului valtiolle, rikasta ja loistavaa, mutta kukaan yksityinen kansalainen ei vienyt ulkonaisessa loistossa voittoa toisesta. Jokainen teistä saattaa vielä omin silmin nähdä, olivatko ne rakennukset, jotka Temistokles, Miltiades tai muut sen ajan suuret miehet omistivat, kauniimpia tai huomattavampia kuin heidän kansalaistensa yleensä. Sitä vastoin ovat julkiset rakennukset ja muistomerkit, jotka silloin rakennettiin, niin suuremmoisia ja komeita, että ne ikuisesti tulevat olemaan voittamattomia — minä tarkotan propylaioja, asehuoneita, pylväskäytäviä, Piraion satamarakennuksia ja kaupunkimme muita yleisiä laitoksia. Nyt sitävastoin on valtiomiehiä, joiden asumukset voittavat komeudessa monet yleiset rakennukset, ja jotka ovat ostaneet maapalstoja niin laajalti, että ne maat, jotka kuuluvat teille, te tähän kokoontuneet tuomarit,[2] eivät yhteensäkään vastaa niitä. Se, mitä nyt sitävastoin rakennetaan valtion puolesta, on niin vähäpätöistä ja mitätöntä, ettei siitä kehtaa puhuakaan."
Melkein koko Kreikassa voi havaita saman ilmiön. Mutta huomattavimmin ilmeni se Atenassa. Atena oli persialaissotien kautta tullut Kreikan mahtavimmaksi valtioksi ja pelastanut kreikkalaisen vapauden persialaisten ikeestä vain saattaakseen sen oman valtansa alle. Melkein koko Aigeian meren ranta- ja saariväestö — ja joukko rantakaupunkeja ja saaria muuallakin — oli alamaisuussuhteessa Atenaan tai sille veroamaksava. Paitsi voittoa, minkä orjien työ ja suuresti kukoistava kauppa tuottivat, olivat vielä sodista saatu saalis ja kukistettujen kansojen verot alituisesti juoksevana tulolähteenä Atenan väestölle. Nämä tulot tekivät rikkaat vielä rikkaammiksi ja vierottivat muut vapaat, joille suuret valtiovarat olivat hyödyksi, kaikesta työstä, tämä seikka lisäsi irtaimen työväestön lukumäärää ja siten pilasi sekä heikonsi koko väestön. Mutta ne olivat myöskin keinona, joka teki Atenan mitä suurimmassa määrin vihatuksi koko Kreikassa.
Syttyi vihdoin taistelu elämästä ja kuolemasta yhä laajenevan Atenan ja sen alle vielä kuulumattomien Peloponneson valtioitten välillä. Nämä kokoontuivat Spartan johdettaviksi. Tämä sota Atenan ylivaltaa vastaan oli samalla taistelu kansanvallan ja ylimysvallan välillä. Atena oli Kreikan kansanvaltaisin valtio ja Spartta sen ylimysvaltaisin. Kaikissa valtioissa, jotka joutuivat Atenan valtaan, saivat ylimykset suurimmaksi osaksi maksaa verot, samalla kun kansa pääsi jotenkin helpolla, ja itse Atenassakin kansa asetti niin paljon kuin suinkin valtion kuormaa ylimyksien ja rikkaitten hartioille. Nämä vihasivat sentähden Atenaa, ja siellä meni yhteiskunnan hajaannus niin pitkälle, että ylimykset yhtyivät ja rupesivat sotahankkeisiin isänmaan vihollisen Spartan kanssa. Spartan voitto oli heistä paras keino kukistamaan Atenan kansanvaltaa.
Taistelu Atenan ja Spartan välillä, tuo n.k. Peloponnesolaissota, kesti lähes kolmekymmentä vuotta (431-404) ja päättyi Atenan täydellisellä kukistumisella. Kansanvallan sijaan tuli luonteettomien Spartan kätyrien hallitus.
Vallitseva asema oli sellainen, että se erityisesti kehotti tutkimaan ja ajattelemaan syitä valtioitten kukoistukseen ja sortumiseen. Kysymys, mikä olisi paras hallitusmuoto, oli siihen aikaan yleinen.
Tällaisten historiallisten suhteiden vallitessa kasvoi Platon.
Hän syntyi Atenassa heti Peloponnesosodan alettua — 429 tai 427 ennen ajanlaskumme alkua. Vanhan ylimysperheen jälkeläisenä oli hän tietysti kansanvaltaa vastaan. Varakas kun oli, saattoi hän ajatella yksinomaan henkistä kehitystään ja alkoi aikaisin tutkia kirjallisuutta ja filosofiaa. Se tuttavuus, jonka hän luultavasti jo 20 vuoden vanhana solmi Sokrateen kanssa, vaikutti häneen ratkaisevasti. Hän antautui kokonaan filosofian tutkimiseen ja tuli Sokrateen etevimmäksi oppilaaksi. Mutta hän laajensi mestarinsa ajatuspiiriä itsenäisten opintojen[3] ja monien matkojen kautta, joita hän ystävänsä ja opettajansa kuoltua teki; hän matkusteli Egyptissä, Kyprossa, Etelä-Italiassa ja Sisiliassa.
Palattuaan takaisin näiltä matkoiltaan hän esiintyi Atenassa julkisena opettajana. Mutta kaksi kertaa keskeytti hän tämän toimensa käydäkseen vielä uudelleen Sisiliassa.
Tähän vaikuttaneet syyt ovat kuvaavia silloisen valtiollisen elämän rappeutumiselle. Platon on muodostanut kokonaisen valtiollisen järjestelmän, johon pian palaamme, mutta hänen mieleensä ei johtunut tehdä vähintäkään sen toteuttamiseksi ottamalla osaa valtiolliseen elämään. Tällä ei kumminkaan ole sanottu, että hän olisi pitänyt ajatuksiaan valtiosta ja yhteiskunnasta ainoastaan kuvitelmina, mutta ei käytännöllisesti toteutettavina.
Tapahtui sitte v. 368, että Dionysius vanhempi, Syrakusan tyranni (itsevaltias) kuoli. Tämän poika, Dionysius nuorempi, oli osottanut harrastavansa filosofiaa, ja häntä pidettiin uudistusten ystävänä, sehän on laita tavallisesti kruununperillisten kaikkina aikoina. Dion, Platonin ystävä ja Dionysiuksen lanko, toivoi saavansa hänet heidän yhteisiä pyrintöjänsä kannattamaan, ja tässä luulossa Platon itse matkusti Syrakusaan saavuttaakseen tyrannin avulla sen, minkä toteuttamiseksi hän omassa kansanvaltaisessa isänmaassaan ei ollut pannut kortta ristiin, nimittäin valtiollisten ihanteittensa toteuttamisen.