Myöskin miehen merkitystä järjestäjänä ja aatteiden levittäjänä on mielestämme tähän asti luoteltu. Yhä jatkuvat valdolaisten ja beghardien vainoamiset osottavat selvästi, että sekä kommunistisia aatteita että järjestysmuotoja täytyi olla säilyneinä aina uskonpuhdistuksen aikaan asti. Meidän täytyy otaksua, että jo ennen ja samaan aikaan kuin Münzerkin lukuisat agitatorit vaikuttivat samaan suuntaan, ja että salaisia yhdistyksiä oli siellä täällä olemassa, joista he saivat turvaa.
Eivät suinkaan uudet filosofiset aatteet eikä erityinen järjestämistaito asettaneet Münzeriä niin paljon edelle hänen kommunistisia tovereitaan. Hänen voimansa oli hänen vallankumouksellisessa toimintakyvyssään ja ennen kaikkea hänen valtiomiehensilmässään. Keskiajan kommunistit olivat, kuten olemme usean kerran nähneet, yleensä rauhallisia. Vallankumouksellisina aikoina kansan mieliala kyllä tempasi heidät helposti mukaansa. Kun uskonpuhdistus saattoi koko Saksan valtavaan käymistilaan, eivät kommunistitkaan jääneet syrjään. Mutta useimmat epäilivät edelleenkin väkivaltaisen mullistuksen hyötyä. Varsinkin oli näin laita Etelä-Saksassa, missä sveitsiläiset uudestikastajat olivat vaikuttaneet. Nämä eivät tahtoneet tietää muusta kuin "taistelusta hengellisillä aseilla", niinkuin nyt tavallisesti sanomme, tahtoivat "ainoastaan jumalan sanan voimalla voittaa maailman", kuten uskonpuhdistuksen aikana lausuttiin.
Tämä rauhallinen mieliala oli Münzerille vallan vieras, intohimoinen toimintakyky oli hänen huomattava piirteensä, ja sen ohella hän ei ollut sekavapäinen eikä mikään ahdashenkinen lahkolainen. Hän tunsi valtion ja yhteiskunnan vallitsevat voimasuhteet ja toimi niiden mukaan kaikesta salaperäisestä innostelustaan huolimatta. Hän koki saada lahkolaisuudesta huolimatta ajan kaikkia vallankumouksellisia aineksia toimimaan asiansa hyväksi.
Se, että hän kumminkin onnistui huonosti, riippui olosuhteista, joita hän ei voinut muuttaa. Mutta mitä voitiin saada aikaan silloisilla keinoilla, sen hän teki. Ja kun v. 1525 Thüringenin aseettomien talonpoikien kapina todellakin jonkun aikaa vakavasti horjutti sorto-yhteiskunnan perustuksia, niin tulee tästä kunnia suuressa määrin Tuomas Münzerille, hänen ylenpalttiselle kommunistiselle hurmahenkisyydelleen ynnä hänen raudankovalle tahdonvoimalleen, intohimoiselle hillittömyydelleen ja valtiomiehentaidolleen.
VI. Münzerin ensimäinen esiintyminen.
Münzer syntyi Stolbergissa Harzin juurella v. 1490, tai toisten tietojen mukaan 1493. Hänen nuoruudestaan ja ensimäisistä opinnoistaan emme tiedä mitään muuta varmaa, kuin että hän antautui opin tielle ja saavutti tohtorinarvon. Hän rupesi hengelliseen säätyyn, mutta hänestä ei tullut mitään tavallista "mustaa santarmia". Hänen kapinallinen luonteensa ilmeni jo aikaisin. Hallessa, missä hän vaikutti opettajana, perusti hän korkeintaan 23 vuoden vanhana salaisen liiton Magdeburgin arkkipiispaa, Saksan korkeinta kirkkoruhtinasta Ernst II:sta vastaan. Parisen vuotta myöhemmin, v. 1515, tapaamme hänet rippi-isänä Ascherslebenin Frohsassa, luultavasti sikäläisessä nunnaluostarissa. Mutta siellä hän ei viipynyt kauan. Monien harharetkien perästä tapaamme hänet v. 1520 saarnaajana Zwickaussa, Lutherin liittolaisena, jonka puolelle Münzer nuoruuden innolla oli ruvennut. Zwickaussa olo tuli ratkaisevaksi hänen tulevalle kohtalolleen.
Aluksi hän oli saarnaajana Marian kirkossa, mutta sitten "tunki hän itsensä", kuten pastori Seideman kirjottaa, Katarinankirkkoon saarnaajaksi. Tälle muutolle ei ole juuri pantu huomiota, mutta meistä se on hyvin tärkeä, sillä Katarinankirkko oli tavallansa kankurisällien kokouspaikkana. Nämä olivat v. 1475 perustaneet sinne oman alttarin ja pitivät kokouksiaan kirkkotarhassa. Mariankirkko sitävastoin näyttää olleen oikein rahapösöjen kirkko. Vuonna 1473 se sai esim. Martti Römeriltä 10,000 rheiniläistä guldenia, jotka oli sijotettu neljän prosentin korkoa vastaan Nürnbergiin. Niiden edestä piti kirkossa joka päivä luettaman seitsemän sielumessua tuon rikkaan syntisen puolesta. Tämä sivumennen sanottuna esimerkiksi osottamaan, kuinka tuottavaksi kiirastuli-oppi oli tullut kirkolle.
Nykyisin ei enään voi ratkaista, saattoiko mieltymys kankureihin Münzerin haluamaan saarnaajan paikkaa heidän kirkossaan vai oliko läheneminen vasta seurauksena tästä askeleesta. Varmaa on, että Münzer saarnaajana tuli mitä lähimpään yhteyteen sällien kanssa ja oppi tuntemaan heidän katsantokantansa. Muuan kirjotus, joka v. 1523 julaistiin Zwickaussa, kertoo, että "maisteri Tuomas piti useampia hartauskokouksia kutojien kuin arvoisien pappien kanssa. Varsinkin hän ylisti erästä Nikolaus Storch nimistä miestä ja lausui hänestä, että henki oli opettanut hänelle enempi raamattua kuin monille papeille. Ja maisteri Tuomas kehuskeli myös itseään, sanoen tietävänsä, että hänessäkin oli pyhä henki. Tästä säädyttömyydestään oli seurauksena, että Storch uskalsi pitää nurkkasaarnoja Tuomaksen rinnalla, niinkuin on tapana beghardeilla, joiden keskuudessa räätäli tai suutari nousee saarnaamaan. Ja maisteri Tuomas hyväksyi julkisesti tällaisen menettelyn, että maallikot ovat meidän pappeinamme ja vetävät meidät uskosta tilille. Ja 'storchilainen lahko' lisääntyi niin, että julkisesti väitettiin heillä olleen kokonaista 12 apostolia ja 72 oppilasta."
Tämä kommunistien rohkea esiintyminen johti tietysti selkkaukseen. Niin kauan kuin Münzer oli pauhannut vain rikkaita pappeja vastaan, oli hänellä ollut neuvoskunta ja porvaristo puolellaan. Mutta nyt muuttui asia toiseksi.
Selkkaus ilmeni aluksi kahden kirkon, Pyhän Katarinan kankurikirkon ja Pyhän Marian rahapösöjenkirkon välisenä selkkauksena, tai niiden saarnaajien, Münzerin jälkimäisessä ja Johan Wildenaun edellisessä, välisenä selkkauksena. Jo v. 1520 oli tämä riita täydessä käynnissä. Joko sitten oli Wildenau, kuten hänen vastustajansa väittivät, sortunut henkilö, tai hän aivan yksinkertaisesti ei saanut tarpeellista kannatusta porvaristolta, kaikessa tapauksessa päättyi riita niin, että hänen täytyi väistyä Münzerin tieltä keväällä 1521.