Annettu Frankenhausenissa perjantaina lokakuun 12 päivänä.
Vuonna 1525.
Tuomas Münzer,
jolla on Gideonin miekka.
Vielä "paljon karkeamman ja julkeamman kirjeen", kuten Strobel lausuu, kirjotti Münzer samana päivänä Mansfeldin kreivi Ernstille, jolla oli hallussaan Heldrungenin linna Frankenhausenin läheisyydessä. Tämä Mansfeldien vankka tuki piti ensin vallotettaman. Hän huudahtaa kreiville: "Sinä kurja, vajavainen madonruoka… Sinun täytyy ja sinun pitää luopua uskostasi, kuten 1 Piet. 3 käsketty on. Sinun pitää totisella tavalla saada hyvä varma turvasaatto, ilmaista uskosi, sen on sinulle koko seurakunta sanonut, ja sinun pitää myöskin puhdistautua ilmeiseen tyranniuteesi nähden, myöskin sanoa, kuka on saanut aikaan, että sinä kaikkien kristittyjen häpeäksi tahdot kristityn nimen varjolla olla sellainen pakanallinen konna. Jos sinä jäisit pois etkä tee mitä käsketty on, niin huudan minä koko maailmalle, että kaikki veljet lohdullisina uskaltavat verensä; silloin sinua vainotaan ja sinut kokonaan hävitetään. Ellet sinä nöyrry pienien edessä, niin sanon minä sinulle, että ijankaikkinen elävä jumala on käskenyt sysätä sinut istuimeltasi vallalla, joka meille annettu on; sillä sinusta ei ole kristikunnalle mitään hyötyä, sinä olet jumalan ystävien vahingollinen tomuhuiska. Jumala on sinuun ja kaltaisiisi nähden sanonut, että sinun pesäsi reväistään irti ja rikkirevitään. Me tahdomme, että vastaat vielä tänään, tai etsiskellä sinua sotajoukkojen jumalan nimessä. Me teemme vitkastelematta, mitä jumala on käskenyt; tee sinäkin parastasi, minä riennän edelleen."
Mutta Mansfeldit eivät suoneet Münzerille sitä iloa, että hän olisi saanut heidät yllytetyksi. Mutta Münzer tunsi olevansa liian heikko, tai olivat talonpojat liian vastahakoisia hyökkäykseen ryhtyäkseen.
Ja pian olikin myöhäistä. Toukokuun 12 p:nä oli Münzer saapunut Frankenhauseniin, 14 p:nä tulivat sinne Hessenin maakreivi Filip ja Braunschweigin herttua Heinrich, 15 p:nä Saksin herttua Yrjö joukkoineen.
Nyt oli Frankenhausenin ulkopuolella olevien kohtalo ratkaistu ja samalla myöskin Thüringenin talonpoikaiskapina lopussa. Toisella puolen oli 8,000 huonosti varustettua, kuriin tottumatonta talonpoikaa, melkein tykistöä vailla. Vastapuolella oli yhtä monta, mutta hyvin varustettua ja tottunutta sotilasta ja lukuisia tykkejä.
Tavallisesti Frankenhausenin tappelua kuvatessa seurataan Melanchtonin kertomusta. Münzer olisi muka ensin pitänyt kauniin puheen talonpojille, sitten maakreivi Filip vielä kauniimman joukoilleen. Sen jälkeen nämä jälkimäiset tekivät hyökkäyksen. "Mutta talonpoikaisraukat seisoivat paikallaan ja lauloivat rukouksia pyhälle hengelle, niinkuin mielipuolet, eivätkä valmistautuneet vastarintaan eikä pakoon, ja monet uskoivat Tuomaksen suuriin lupauksiin, että jumala antaisi avun taivaasta". Kun ei mitään ihmettä kuulunutkaan, vaan sotamiehet karkasivat kimppuun, niin hämmästyneet talonpojat lähtivät pakoon ja joutuivat joukottain surman suuhun. Kummallinen taistelu!
Onkohan nyt todella luultavaa, että Münzer ja talonpojat olivat sellaisia houkkioita? Jos ensiksi katsomme puheita, jotka Melanchton mainitsee, niin ne tekevät heti hyvin epäilyttävän vaikutuksen. Münzer puhuu ontolla mahtipontisuudella, joka on hänelle kokonaan vierasta, ja maakreivi — pitää vastapuheen vallan kuin hän ensin olisi kuunnellut Münzeriä! Niin kohta kohdalta kumoilee hän tämän puhetta. Kuta enempi molempia puheita katselee, sitä selvemmäksi käy, ettei niitä ole todellisuudessa pidetty, vaan että ne ovat oppineen koulumestarin keksintöä ja pidetty niiden valtiomiesten ja sotapäällikköjen puheiden esimerkin mukaan, joista meille kertovat vanhat roomalaiset kirjailijat. Ne ovat puhetaidollisia harjotuksia, jotka on keksitty määrättyjä tarkotuksia varten. Maakreivi esitelmöi tavasta ja oikeudesta, verojen välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä j.n.e. ja lopettaa liikuttavaan vakuutukseen, että kysymyksessä on taistelu vaimojen ja lasten turvallisuuden puolesta. On kerrassaan mahdotonta, että sellainen puhe olisi pidetty vallattomille, kaikista maista kokoonhaalituille keihäsmiehille, joihin se ei olisi tehnyt kerrassaan mitään vaikutusta. Tuo oppinut kirjatoukka Melanchton on aivan yksinkertaisesti koonnut nämä molemmat puheet määrätyssä tarkotuksessa. Maakreiviä piti esittämän hyvässä valossa sivistyneille porvareille, joille Melanchton kirjotti ja Münzeriä taasen piti halventaa panemalla naurettavia hullutuksia hänen suuhunsa.
Se, että tämä puhe on Melanchtonin rohkea sepustus, saa tukea siitäkin, että monet Münzerin aikaisemmat elämäkerrat ovat asian siinä valossa esittäneet. Todennäköisesti ei ollut edes aikaakaan puheitten pitoon taistelun edellä, jos kerran sen aikuisissa kertomuksissa taistelun menosta on perää. Muutamassa vielä samana vuonna kirjotetussa sanotaan, että ruhtinaat ennen taistelua antoivat talonpojille kolme tuntia ajatusaikaa. Mutta sillä välin he pian saivat Stolbergin kreivin ja muutamia muita aatelismiehiä luopumaan talonpoikien sotajoukosta ja karkasivat heti senjälkeen tämän kimppuun, ennenkuin aselepo oli loppunutkaan, ja hakkasivat hätääntyneet talonpojat joukottain kuoliaiksi.
Tämä ei nyt ole varsin kunniakasta, ja onkin helppo käsittää, että Melanchton koki löytää toisen käänteen. Sitävastoin vastikään kerrottu menettelytapa sopii hyvin ruhtinasten tavallisesti petolliseen ja kavalaan käytökseen, jota he harjottivat talonpoikia kohtaan. Se, mutta ei suinkaan talonpoikien tylsämielinen odottaminen, selittää myös tosiasian, että 5- à 6,000 talonpoikaa 8,000:sta sai surmansa, kun taasen ruhtinasten joukot kärsivät tuskin mitään mainittavaa mieshukkaa.