Saksan uskonpuhdistuksen aikana oli, kuten olemme nähneet, kommunistisen liikkeen yhtenä keskuksena Saksi. Toinen keskus oli Sveitsissä, tuossa talonpoikais- ja pikkukaupunkitasavaltojen omituisessa ryhmäkkeessä, jotka olivat liittyneet yhteen ylt'ympäri Alppeja suojellakseen itseään yhteisiltä vihollisilta.
Jo 1200-luvun lopussa olivat vuoriseudut Uri, Schwyz ja Unterwalden nousseet kapinaan herrojen kiskomista ja Habsburgsukuisten ruhtinasten sortoa vastaan. Heidän vapaudentaistelunsa päättyi hyvin, josta ansio tulee heidän asekuntoisuudelleen ja heidän alueittensa asemalle, niihin kun oli hyvin vaikea päästä. Läheiset kaupungit, joita kohoava ruhtinasvalta uhkasi, liittyivät vanhoihin kantoneihin ja ryhtyivät 1300-luvulla, samaan aikaan kuin eteläsaksalaiset ja rheiniläiset kaupungit, taisteluun ja 1400-luvulla olivat he kyllin voimakkaat käydäkseen hyökkäykseen itse perivihollisiaan Habsburgin ruhtinaita vastaan.
He pääsivät Saksan valtakunnasta kokonaan riippumattomiksi; mutta myöskin paavin kiskomisille osasivat he asettaa ehtoja.
Sveitsi ei kuitenkaan voinut tänä aikakautena vielä kehittyä yhtenäiseksi valtioksi. Heitä piti yhdessä tieto, että he tarvitsivat toisiaan väkevämpiä ruhtinaallisia naapureitaan vastaan, mutta oli myöskin olemassa suuria etujen vastakkaisuuksia taloudellisesti kehittymättömillä vanhoilla talonpoikaiskantoneilla ja rikkailla taloudellisesti kehittyneillä kaupunki-alueilla.
Tämä etujen vastakkaisuus tuli selvästi näkyviin uskonpuhdistuksen aikana. Vanhat kantonit eivät tätä suosineet. Paavin kiskominen ei paljon rasittanut näitä köyhiä seutuja. Sitävastoin oli niillä kaikki syy harrastaa sovintoa suurien katolisten valtojen, Ranskan, Milanon, Venetsian, paavin ja habsburgilaisten ruhtinaidenkin kanssa, saadakseen ainoan tavaran, jonka he tuottivat suurille markkinoille, nimittäin aseisiin tottuneet poikansa, "tekemään kauppansa". Palkkasotureina palveleminen oli Sveitsin maalaisväestön, vallankin vuoristokantonien, nuorukaisten pääasiallisimpana tulolähteenä. Liittyminen uskonpuhdistukseen merkitsi eroa katolisista valloista ja uhkasi rikkaiden rahalähteiden ehtymisellä. Niinmuodoin pysyivätkin yksinkertaisesti vuoristolaiset uskollisina isiensä uskolle.
Kokonaan toinen oli laita kaupunkien. Näitten porvareilla ei ollut mitään etuja palvelemisesta ulkolaisten palkkajoukoissa. Päinvastoin oli se heistä epämieluista, se kun vahvisti porvaristolle vihamielisen aateliston voimaa ja alempien luokkien asekelpoisuutta ja itsenäisyyttä, joka tietysti oli omiaan ehkäisemään riistämistä. Sillä Sveitsin palkkasoturit eivät olleet mitään kodittomia ryysyköyhälistöläisiä, vaan enimmäkseen talonpoikien poikia, jotka lopetettuaan sotapalveluksensa palasivat kotiin ja vahvistivat talonpoikien vastustusvoimaa.
Sitävastoin oli kaupunkien porvaristolla täysi syy pysyä vihamielisenä katoliselle asialle. Paavin sorto painoi heitä kovemmin ja habsburgilaiset ruhtinaat olivat alituisesti uhkaavana vaarana. Saksan uskonpuhdistus ei ollut kapinoimista ainoastaan paavia, vaan myöskin keisaria, s.o. Habsburgin sukua vastaan, ja sellaiseksi katsottiin se Sveitsissäkin.
Vanhemmille kantoneille oli Habsburgin suku jo aikoja lakannut olemasta "perivihollinen". Heidän asemansa oli jo niin vankka, ettei tämä ruhtinassuku enään voinut sitä uhata; ne eivät olisi sitä vastustamalla mitään voittaneet, mutta vain menettäneet palkkasoturipaikat ja lahjomisrahat. Aivan toisin oli Pohjois-Sveitsin kaupunkien laita, jotka olivat Habsburgien maiden rajalla ja näiden uhkaamina, niitä himoten, aina niitä vastustamassa. Erittäinkin oli Zürichin kaupunki harras taistelemaan Habsburgeja vastaan. Tämä kaupunki tulikin Sveitsin uskonpuhdistuksen esitaistelijaksi, kun taasen vanhat kantonit asettuivat katolisuuden puolelle. Wilhelm Tellin jälkeläiset kävivät tässä tarkotuksessa liittoon habsburgilaisen keisarin Ferdinandin kanssa!
Samoin kuin Saksassa, antoi uskonpuhdistus Sveitsissäkin aiheen kommunistisen virtauksen ilmenemiselle. Mutta edellytykset olivat kokonaan toiset, ja niin saikin Sveitsin kommunismi sangen paljon saksilaisesta eroavan luonteen.
Viimeksimainittu oli nuorempi, saanut oleellisia vaikutuksia taborilaisesta perimätiedosta. Sveitsiin olivat ne tuskin huomattavassa määrässä vaikuttaneet. Tosin oli se jo pitkiä aikoja ollut valdolaisten ja beghardien vaikutuksen alaisena; valdolaisten, jotka tulivat Etelä-Ranskasta ja Pohjois-Italiasta, ja beghardien, jotka levisivät Alankomaista Rheininlaaksoa pitkin, tulivat Kölnin ja Strassburgin kautta Baseliin.