Mutta jos taborilaisuus oli väkivaltainen, niin taipuivat valdolaiset ja beghardit alusta alkaen rauhallisuuteen. Jo tämän eron täytyi vaikuttaa siihen suuntaan, että Sveitsin kommunistit tunsivat, ajattelivat ja toimivat toisin kuin saksilaiset. Mutta vielä ratkaisevammin kuin muualta tuodut opit, vaikuttavat jonkin maan yhteiskunnallisen liikkeen luonteeseen sen ominaiset yhteiskunnalliset ja valtiolliset olosuhteet. Ja nämä olivat Sveitsissä monessa suhteessa toisenlaiset kuin Saksissa. Viimeksi mainitun maan huomattavimpana piirteenä oli vuoriviljelys, vallankin hopeakaivokset. Se edisti ruhtinasvallan syntymistä, mutta loi myöskin vuorityöläisistä voimakkaan, uhkamielisen, suurin joukoin samoilla paikoilla asuvan köyhälistön, edisti tavarantuotantoa maatalouden alalla, mutta samalla myöskin suurmaanomistajien maannälkää, ja kärjisti kaikki sen ajan yhteiskunnalliset vastakkaisuudet huippuunsa.
Aivan toisin oli asianlaita Sveitsissä. Siellä ei ollut mitään vuoriviljelystä, eikä siis myöskään mitään asekelpoista köyhälistöä. Maatalous on, ainakin vielä suurimmaksi osaksi, sangen alkuperäistä, maakommunismi vielä voimakkaana, yksinvaltaisesta ruhtinasvallasta ei jälkeäkään. Sensijaan tapaamme talonpoikaisia ja kaupunkilaistasavaltoja, talonpoikaisen ja porvarillisen kansanvallan, joka, niin kauan kuin se vielä tuntee itsensä heikoksi ja ulkoapäin uhatuksi, on suosiollinen kommunismille, jonka lähimmät viholliset ovat myöskin sen vihollisia.
Kaiken sen täytyi vaikuttaa edistävästi Sveitsin valdolaisuuden ja beghardilaisuuden rauhallisiin taipumuksiin. Mutta se vaikutti myöskin, kun luokkavastakkaisuudet eivät vielä olleet niin kärjistyneitä kuin Saksissa, sen, että liikkeestä tuli vähemmän köyhälistöläinen Sveitsissä kuin Saksissa. Ylemmistä luokista peräisin olevien kommunistien lukumäärä oli Saksissa Münzerin liikkeen aikaan mitätön. Se lienee ollut yhtenä syynä siihen, että Münzer niin tavattomassa määrässä kohosi yli nimettömän joukon, joka häntä kannatti ja teki hänet pelottavaksi, mutta joka ei kasvattanut ketään esitaistelijaa, joka olisi kyennyt kirjallisella toiminnallaan vakiinnuttamaan henkilöllisyytensä ja muistonsa.
Aivan toisin oli asian laita sveitsiläisten ja heidän vaikutuksensa alaisten kommunistien piirissä. Sveitsin liikkeessä ilmenee yhteiskunnallisesti huomattavia sivistyneitä miehiä joukottain. Niin suhteellisesti heikko ja historiallisesti vähä-arvoinen kuin liike Sveitsissä olikin, oli se kuitenkin kirjallisessa ja älyllisessä suhteessa korkeammalla kuin saksilainen.
Niin paljon sen yleiseksi kuvaukseksi.
Me tapaamme 1300- ja 1400-luvulla Sveitsissä lukuisien valdolaisten ja beghardien jälkiä — näitten lahkojen surmattujen jäsenien verijälkiä. Enimmäkseen kuuluivat nämä henkilöt alempiin luokkiin: käsityöläisiin, köyhälistöläisiin, talonpoikiin, jotka saarnasivat kommunismia salaoppina salaisissa kokouksissaan; mutta 1500-luvun alussa näyttää jonkinlainen salonkikommunismi kehittyneen proletarisen ohella Sveitsin humanistien piireissä.
Kommunismin pääpaikaksi maassa tuli Baselin kaupunki. Siellä oli v:sta 1513 alkaen kokoontunut muuan piiri vapaa-aatteisia tiedemiehiä ja taiteilijoita kuuluisan, Rotterdamista kotoisin olevan Erasmuksen ympärille, joka oli Englannin kuuluisan kommunistin Thomas Moren harras ystävä ja kuuluisin pohjoismaiden humanisteista. Tässä piirissä keskusteltiin mitä erilaisimmista uusista aatteista, todennäköisesti myöskin useista myöhempien uudestikastajien opeista. Muun muassa viittaa siihen muuan Oekolampadiuksen kirje. Tämä baselilainen oppinut oli jo v. 1524 tullut Münzerin kanssa tekemisiin Münzerin oleskellessa Sveitsin rajalla ja oli vaatinut häntä saarnaamaan kansalle. Myöhemmin varovainen professori tosin kielsi kaiken tuollaisen yhteyden tuon vaarallisen miehen kanssa. Hän oli muka tuskin tuntenut Münzeriä ja saanut tietää hänen nimensä vasta sitte, kun oli kutsunut Münzerin käymään luonansa. Mutta Oekolampadius oli seurustellut muidenkin vaarallisten miesten kanssa, esim. maisteri Hans Denckin kanssa, josta myöhemmin tuli uudestikastajien etevä teoretikko. Oekolampadius, joka oli kuunnellut Denckin luentoja, hankki hänelle v. 1523 rehtorinpaikan eräässä Nürnbergin koulussa. Mutta Denckin mielipiteet herättivät pahennusta, hän joutui riitaan esivallan kanssa ja hänen täytyi jättää Nürnberg, kuten vielä tulemme näkemään. Oekolampadiusta syytettiin siitä, että hän olisi elähyttänyt Denckiä hänen mielipiteissään. Sitä vastaan puolustautui baselilainen oppinut eräässä huhtikuun 25 p:nä 1525 eräälle nürnbergiläiselle ylimykselle, Willibald Pirkheimerille kirjottamassaan kirjeessä: "Denck ei ole saanut minulta mitään myrkkyä, jos hän yleensä on sellaista saanut… Mutta noin vuosikymmen takaperin (siis 1515) kuuluu eräässä oppineiden miesten piirissä puhutun paljon siitä (kerettiläisyydestä, jota Denck kannatti); heiltä on hän ehkä saanut oppinsa."
Niiden "oppineiden miesten" joukossa, joita silloin oli kokoontunut Baseliin, huomaamme useita uudestikastajien myöhäisempiä merkkimiehiä: 1521 ja 1522 oli siellä zürichiläinen ylimyksenpoika Konrad Grebel jo "evankeliumin mainiona suojelijana". Toht. Baltasar Hubmeter Waldshutista oleskeli siellä paljon; edelleen kuului tuohon piiriin vielä schwabilainen Wilhelm Reublin, Baselin St. Albanin kirkkoherra Ulrick Hugwald, baselilainen professori, joka Oekolampadiuksen ohella oli vaatinut Münzeriä agiteeraamaan. Siellä tapaamme Ludvig Härzerin, kirjakauppias Andreas auf der Stülzenin, Simon Stumpfin ja muita; pelkkiä uudestikastajien myöhempiä agitatoreja.
Siinä pitkässä luettelossa, jonka meille antaa uskonpuhdistuksen historiassaan Keller, jonka mukaan nämä nimet olemme maininneet, ovat meistä edelleen huomattavia muuan alamaalainen, Rode, joka myöhemmin vaikutti pohjoisessa ja voitti Jürgen Wullenweberin uudestikastajien puolelle, ja ritari de Coct, eteläranskalaisten "veljien" edustaja. Sekä etelän että pohjolan kanssa olivat baselilaiset mitä vilkkaimmassa vuorovaikutuksessa.
Paitsi näitä todisteita, joita Keller tuo esiin, voimme vielä esittää sen tosiasian, että Thomas Moren kommunistinen Utopia, josta vielä toisessa yhteydessä tulemme puhumaan, juuri Baselissa silloin sai suurimman huomion osakseen.