Paitsi suullisesti, levitettiin oppia vielä painattamalla lentokirjoja. Rothmannin taloon perustettiin salainen kirjapaino, jonka viranomaiset myöhemmin keksivät.
Myöskin kommunismia ruvettiin jo toteuttamaan. Rikkaat "veljet", kertoo Kerssenbroick, "panivat kaikki rahansa Rothmannin jalkain juureen, polttivat kaikki velkakirjat, mitä heillä oli ja antoivat anteeksi kaikki velat; niin eivät tehneet ainoastaan miehet, vaan naisetkin, joiden muuten ei ole tapana hukata mitään. Sillä Brandsteinin vaimo, Knipperdollinckin anoppi, hyvin rikas rouva, tuli niin jumalan hengen innostamaksi, että hän lähetti kaikille velallisilleen heidän velkakirjansa sekä jo kantamansa korot".
Sellainen epäitsekäs innostus sai rahvaan, voimakkaaseen liikkeeseen. Pian olivat kastajat kyllin vahvoja julkisestikin esiintymään. Joulukuun 8 p:nä alkoi sepänsälli Johan Schröder julkisesti saarnata kastajien oppia. Neuvosto panetti hänet pian kiinni, mutta seppien ammattikunta kokoontui, kulki neuvoshuoneelle ja pakotti viranomaiset päästämään hänet vapaaksi. Mutta 15 p:nä tammik. karkotti neuvosto muutamia saarnaajia. Kaupunginpalvelijat veivät heidät ulos kaupungista, mutta heidän uskonveljensä toivat heidät takaisin toisen portin kautta, eikä neuvoskunta uskaltanut sitä estää. Kastajat olivat todellisuudessa jo kaupungin herroina.
Ei ihme, että "veljet" kaikkialla alkoivat uskoa, että Münsteristä syntyisi todellinen uusi Sion. Pohjois-Saksan liikkeen keskusjohto — puoluejohto kuten me nykyään sanoisimme — muutettiin sinne Amsterdamista. Johann Mathys, Hofmannin seuraaja melkiorilaisten profeettana ja johtajana, lähetti tammikuussa 1534 sinne joukon lähettejä muun muassa Johann Bockelson Leydeniläisen. Helmikuussa tuli Mathys itsekin Münsteriin.
Järjestyspuolue oli kokonaan epätoivoissaan ja keksi vain yhden ainoan keinon yhä kasvavaa kommunistien virtausta vastaan, nimittäin sen, että heittäytyi piispan turviin ja kavalsi hänelle kaupungin, mikä silloin oli melkein samaa kuin nykyään maankavaltaminen.
Piispa Frans oli alusta alkaen pitänyt juhlallista sopimustaan kaupungin kanssa täydellisestä uskonvapaudesta vain arvottomana paperinlappuna ja varustautui hyökkäämään Münsteriä vastaan. Siksipä järjestyspuolueen kavallus oli hänelle varsin tervetullut. Hän sopi neuvoston ja muutamien porvarien kanssa siitä, että hänelle avattaisi kaksi porttia. Siten hän sai kaupunkiin parituhatta aseellista talonpoikaa ja joukon ratsumiehiä. Tämä tapahtui helmikuun 10 p:nä. Piispan joukkoihin liittyivät "hyväntahtoiset porvarit", jotka olivat heitä odottaneet ja kantaneet haarniskoja vaatteittensa alla. He olivat myöskin sopimuksen mukaan ripustaneet olkiseppeleitä talojensa eteen, merkiksi siitä, että niitä säästettäisi, kun omaisuuden puolustajat ryhtyisivät kaupunkia ryöstämään.
Liittoutuneilla oli alussa onni puolellaan. He saivat käsiinsä Knipperdollinckin ja muutamia muita uudestikastajia ja panivat heidät tyrmään.
Mutta pian kokoontuivat yllätetyt kastajat ja näyttivät, että heissä ei ole Johann Mathysin sotaisan suunnan henki. Katutaistelu kallistui heidän edukseen, piispan joukot peräytyivät ja alkoivat poistua kaupungista. Petos oli kääntynyt itse pettäjiä vastaan ja tehnyt kastajat Münsterin herroiksi. He eivät vallottaneet Münsteriä hyökkäävän kapinan kautta, vaan puolustaessaan itseään.
Helmikuun 10 p:n taistelulla oli kaksi seurausta. Kaupungin ja piispan välillä jatkui edelleenkin sotatila. Frans lähti helmikuun 23 päivänä liikkeelle joukkoineen alkaakseen piirityksen. Samana päivänä oli Münsterissä laillisesti määrätyt maistraatinvaalit toimitettava. Ilman että vaalijärjestystä laisinkaan muutettiin, pääsivät kastajat voitolle. Knipperdollinck ja muuan verankutoja Kippenbroick tulivat Münsterin pormestareiksi. "Liikkeen johtajat olivat täten kohonneet laillista tietä korkeimpaan valtaan, ja Westfalin pääkaupunki oli uusien profeettojen käsissä". (Keller.)
IX. Uusi Jerusalem.