Nämä olosuhteet olivat alkuaikoina kastajille sangen suureksi eduksi, ne estivät neuvostoa toimimasta pontevasti heitä vastaan. Ja kastajat käyttivät uutterasti tätä asiain tilaa hyväkseen. He harjottivat ylen innokkaasti herätystyötä, mutta vielä enemmän kasvoi heidän lukumääränsä, kun siirtolaisia alkoi virrata Münsteriin. Näitä tuli ensin lähempää, mutta sitte kauempaakin, etenkin Alankomaista. Pakolaisia tuli osaksi sen tähden, että vainot olivat karkottaneet heidät kodeistaan, mutta myöskin senvuoksi, että Münster näytti heistä tarjoovan paraita toiveita veljien asialle. Nämä siirtolaiset kuuluivat puolueen rohkeimpiin ja toimintakykyisimpiin aineksiin ja olivat sikäläisten kastajien sekä siveellisenä että sotaisena tukena ja on heillä mitä tärkein merkitys Münsterin seuraaville tapahtumille. Muuan silminnäkijä sanoo kastajien voittoa juuri heidän ansiokseen ja kutsuukin alati äärimäisiä uudestikastajia "hollantilaisiksi ja frieseiksi".
"Järjestyspuolueet" sitävastoin, kuten voimme lyhyimmin kutsua kaikkia kastajien vastustajia, huomasivat rivinsä yhä harvenevan. Jokainen uusi kansanvaltaisuuden menestys karkotti muutamia heistä pakoon.
Muuan katolinen runo vuodelta 1534 kuvaa selvästi tätä asioitten menoa.
Siinä sanotaan m.m.:
"Hengellisiä Münsteriss' maallikot vihasivat,
Siksipä varhain sielt' osa prelaatteja lähti.
Ammattikunnat eivät herroja kärsiä voineet,
Siksipä ajoiss' sielt' herrat ovat karkkouneet.
Köyhät rikkaita porvareit' kovast' vainosivat,
Siksipä herroja porvarit pian seurasivat.
Jos toinen toistaan tukenut oisi,
Kurjuus sellainen ei tullut oisi."
Runoilija saarnasi tässä selkeätä totuutta. Aivan varmaan olisi kaikki itsenäinen köyhälistön liike ollut mahdotonta Münsterissäkin — kuten se olisi vielä tänäkin päivänä useimmissa maissa — jos omistavat luokat olisivat pysyneet yhdessä. Mutta köyhälistön onneksi kuuluvat hallitsevat eri luokkiin, joilla on hyvinkin erilaiset, usein vastakkaisetkin harrastukset, nämä hallitsevien keskinäiset luokkataistelut ovat aina tärkeitä köyhälistön kehityshistorialle. Totta kyllä, kun köyhälistö on alkanut tulla vaaralliseksi, osottavat vallitsevatkin luokat taipumusta yhtyä "yhdeksi taantumukselliseksi joukoksi". Mutta kuitenkin koettaa kukin luokka hankkia itselleen erityisiä etuja muiden liittolaisten kustannuksella, ja epäluuloa on aina vallalla, sillä kuten jokainen liittolainen tahtoisi muita pettää, pelkää myöskin jokainen petosta muiden puolelta. Vielä kun Münster jo oli kastajien käsissä, oli korkeampien luokkien vaikea unohtaa keskinäiset riitansa ja liittyä yhteen.
Jyrkimmät porvarilliskansanvaltaiset ainekset, Rothmann ja Knipperdollinck johtajina, huomasivat olevansa pakotettuja yhä likeisemmin liittymään köyhälistöläiseen suuntaan. He kääntyivät hyväksymään uudestikastajien oppia. Vielä v. 1532 oli Rothmann zwingliläinen ja uudestikastamisopin vastustaja. Toukokuussa 1533 hän jo tunnusti olevansa lastenkasteen vastustaja.
Neuvoskunta koetti ensin vastustaa uudestikastajia "hengellisillä aseilla". Sen kehotuksesta Melanchton kirjotti Rothmannille kirjeen palauttaakseen hänet totiseen uskoon. Tämä ja muut samantapaiset kirjeet eivät saaneet mitään aikaan, ja yhtä vähän hyödytti se väittely, joka tapahtui elokuussa 1533. Se pikemmin rohkaisi kastajia.
Neuvosto ryhtyi nyt tehoisampiin keinoihin. Joukko Münsterin saarnaajia oli liittynyt kastajiin ja kieltäytynyt toimittamasta lastenkastetta. Neuvoskunta uhkasi heitä erottamisella ja maanpaolla, mutta sai vastaukseksi, että enempi tulee totella jumalaa kuin ihmisiä. Silloin erotettiin Rothmann Lambertus-kirkon saarnaajanvirasta. Mutta seurakunnan käytös oli niin uhkaava, että neuvoston jo lokakuussa täytyi antaa hänelle toinen kirkko käytettäväkseen. Kastajat olivat saaneet ensimäisen voittonsa.
Marraskuussa tapahtui uusi voimankoetus. Neuvosto koki nyt muodostaa "yhtä taantumuksellista joukkoa". Se neuvotteli ammattikuntamestarien ja katolisten ylimysten kanssa siitä, kuinka saataisi kastajat kukistettua. Sovittiin siitä, että jo seuraavana päivänä ryhdyttäisi aseelliseen hyökkäykseen heitä vastaan.
Järjestysainekset kokoontuivat asestettuina ja koettivat aluksi ottaa kiinni kastajien saarnaajia. Mutta nyt muutamat äärimäiset taantumukselliset vaativat, että neuvoston kansanvaltaiset jäsenet, ennen kaikkia pormestari Tilbeck, karkotettaisiin. Siitä ei ollut puhetta edellisenä päivänä, ja tämä vaatimus teki välipuolueen epäileväiseksi. Kastajat kokoontuivat sillä välin ja varustautuivat Lambertus-kirkon pihamaalle, ja sinne ei uskallettu hyökätä. Neuvosto rupesi keskusteluihin, ja tuo aiottu kastajien seurakunnan hajottaminen kutistuikin siihen, että vain osaksi rajotettiin heidän julkista lähetystyötänsä. Rothmann esim. ei saanut enään saarnata julkisesti. Mutta kastajat itse täytyi suvaita kaupungissa. He olivat kestäneet tässä toisessakin, ensimäistä paljon vaarallisemmassa kokeessa. "Rothmannkaan ei lakannut saarnaamasta, mutta hän saarnasi salaisesti yöllä, ja jonkun ajan kuluttua, kun taasen tultiin rohkeammiksi, myöskin päivällä yksityisten kastajien taloissa. Saarnan aika ilmotettiin pyssynlaukauksella, eikä sisään päästetty muita kuin niitä, jotka olivat uudestikastamisopin tartuttamat", kirjottaa Kerssenbroick.