Niin opetti Jan Mathys, harlemilainen leipuri, joka ensimäisenä melkiorilaisten keskuudessa esiintyi puolustamaan väkivaltaista menettelytapaa. Mathyksen oppi oli mitä jyrkimmässä ristiriidassa erään kaikkien kastajien tähänastisen ohjelman tärkeimmän kohdan kanssa. Mutta se oli luonnollinen seuraus niistä kiliastisista toiveista, joille vainot valmistivat sopivaa maa-alaa. Älköön se ihmetelkö, joka saattaa jonkun kansankerroksen epätoivoon, jos tämä lopuksi rupesi puolustukseen. Mathysin opit menestyivät Alankomaissa vielä senkin vuoksi, että luokkavastakohdat ovat siellä jo paljon jyrkempiä, kuin uudestikastajien opin kotimaassa Sveitsissä. Alankomaissa ei uudestikastajien joukossa tavata juuri ensinkään korkeampien luokkien jäseniä. Liike oli puhtaasti köyhälistöläinen, sellaisten ainesten liike, joilla ei ollut muuta kadotettavana kuin kahleensa. Sen seikan täytyi lisätä heidän vastustuskykyään ja vastustushaluaan.
Mathysin onnistui saada Amsterdamin seurakunnassa vakavaa jalansijaa. Lähettien avustuksella saavutti hän tämän seurakunnan ulkopuolellakin pian lukuisia kannattajia. Heidän lukunsa kasvoi samassa määrässä kuin melkiorilaiset lisääntyivät. Heistä oli yksi toisia paljon etevämpi, nimittäin leydeniläinen Johann Bockelson. Hänen äitinsä, Münsterin tienoilta kotoisin oleva maaorja, oli palvellut Bockel-voudilla Leydenin läheisyydessä ja saanut hänen kanssaan v. 1509 pojan Johanneksen. Myöhemmin hän osti itsensä vapaaksi ja meni Bockelin kanssa naimisiin. Johann opetteli Leydenissä räätälin ammattia ja sai puutteellisen henkisen sivistyksen, jota kuitenkin erinomaiset luonnonlahjat korvasivat. Jo varhain hän otti innokkaasti osaa kysymyksiin, jotka siihen aikaan mieliä liikuttivat, ja varsinkin hän innostui hurmahenkiseen kommunismiin, johon hän tutustui Münzerin kirjotuksia lueskelemalla. Laajat matkustelut avasivat hänen katsettaan. Räätälinsällinä hän kuljeskeli Englannissa ja Flanderissa, mutta palattuaan kotiin hän nai laivurin lesken ja rupesi kauppiaaksi. Sellaisena kävi hän Lübeckissä ja Lissabonissa. Mutta joko hänellä oli huono onni tai puuttui häneltä liikemiehen lahjoja, joka tapauksessa joutui hän vararikkoon juuri samaan aikaan kuin kastajien lahko alkoi levitä Alankomaihin. Hän omisti nuoruutensa innolla sen opit. Sillä vaikka hän oli jo nähnyt ja kokenut paljon, ei hän kuitenkaan vielä ollut 25 vuoden vanha, kun hän liittyi Mathysiin (marraskuussa 1533).
Kaunis, vilkas, innokas ja erinomaisen kaunopuheinen kun oli, voitti Johann helposti sydämet puolelleen. Erittäinkin herättää hänessä huomiota se, että hän oli elämänhaluinen ja kaunista ihaileva, mikä jyrkästi erotti hänet hänen useimmista uskonveljistään, jotka suosivat synkkää puritanismia. Varhaisesta nuoruudestaan asti oli hänessä ilmennyt taipumusta runouteen. "Hän kirjotti myöskin kaikellaisia teatterikappaleita, joita hän, kuten siellä on tapana, antoi esittää näyttämöllä kaikellaiselle kansalle saadakseen rahoja", kertoo Kerssenbroick. Myöskin Münsterissä hän osotti, että hänellä oli teatterillisia taipumuksia ja että hän ymmärsi näytelmällistä vaikutusta.
Kerssenbroickilla on kuitenkin vähän syytä pilkata Johann Leydeniläistä "räätäliksi" ja "teatterikuninkaaksi". Ne vallanpitäjät, joiden nöyränä renkinä Kerssenbroick oli, ovat vapisseet räätälin ja teatterikuninkaan edessä, sillä Münsterin diktatorilla olivat nämä ominaisuudet yhdistyneet raudankovaan tahdonvoimaan ja tarkkanäköiseen älyyn, mikä teki hänestä varsin vaarallisen vastustajan.
Jo ennenkuin Bockelson liittyi Mathysiin, oli tästä tullut alankomaalaisten melkiorilaisten johtaja, sillä Hofmann lähti maasta pois vuoden 1533 alussa palatakseen Strassburgiin, kun uuden Jerusalemin nyt piti alkaman. Hänelle oli ennustettu, että hänet pantaisi kiinni ja että hän saisi istua vankina puolen vuoden ajan, mutta sitten tulisi pelastaja. Edellinen osa tästä ennustuksesta toteutui pian. Jo toukokuussa panetti neuvoskunta Hofmannin kiinni. Veljet odottivat nyt mitä jännitetyimpinä. Mutta pelastusta ei tahtonut tulla.
Vuosi kului loppuun, neuvosto kovensi yhä enemmän toimenpiteitään kastajia kohtaan. Kaikki horjuvat ainekset luopuivat, heidän asiansa taantui siitä alkaen Strassburgissa. Hofmann itse ei enään päässyt milloinkaan vapauteen. Mutta juuri tähän aikaan sai veljien hurmahenkinen innostus uuden sysäyksen. "Yltympäri Alankomaissa kulki melkiorilaisten seurakuntien keskuudessa miehestä mieheen puhe, että Herra oli hyljännyt Strassburgin sen uskottomuuden tähden ja valinnut sen sijaan Münsterin uudeksi Jerusalemiksi". (Cornelius).
VIII. Münsterin vallotus.
Jo vuonna 1532 ilmeni Münsterissä huomattavasti uudestikastajien ja muiden samallaisten ainesten vaikutusta. Seuraavan vuoden kuluessa, 14 p:nä helmikuuta tehdyn sopimuksen jälkeen, lisääntyi nopeasti heidän päättäväisyytensä, voimansa ja lukumääränsä.
Neuvostossa oli hajaannus vallalla, sillä viimeisessä vaalissa oli siihen päässyt kansanvaltaisia aineksia. Näihin kuului vielä toinen pormestarikin, Hermann Tilbeck, syntyperältään ylimys, mutta hyvä kansanvaltainen mielipiteiltään, mies, joka sitten seurasi mukana, kun porvarillisten kansanvaltaisten jyrkin osa liittyi kastajien leiriin.
Yhtä hajaantuneita ja horjuvia kuin neuvostokin olivat ammattikunnat. He tiesivät, että piispa ja papisto odottivat vain sopivaa tilaisuutta saadakseen entiset riistettävänsä taasen herruutensa alaisiksi. Mutta osa ammattikuntien porvareista alkoi pelätä omaisuudettomia, jotka eivät tahtoneet myöntää mitään etuoikeuksia eikä tunnustaa mitään omaisuutta, ammattikunnallistakaan. Oli kysymyksessä, kumpi oli vaarallisempi, rahvasko vai ylimystö. Ne porvarillisen kansanvallan osat, jotka eninten pelkäsivät pappis- ja ylimysvaltaa, pysyivät uskollisesti liitossa köyhälistöläisten ainesten kanssa; toisia liittyi lutherilaisiin, vieläpä kaupungin katolilaisiinkin, ammattikunnallisten ainesten suurin osa horjui ryhdittöminä sinne tänne, vain pyrkien estämään mitään muuta puoluetta pääsemästä ylivoimaiseksi.