Ja kaiken lisäksi Kerssenbroick itse toisessa kohdin ylistää uudestikastajien ankaria tapoja. "Sitten kun Rothmann oli liittynyt kastajiin", kertoo hän, "käyttäytyi hän toisin ja osotti paljon suurempaa hyvyyttä ja jumalanpelkoa kuin ennen. Hän luopui kaikista kemuista, kaikesta aistillisesta seurustelusta toisen sukupuolen kanssa, sanalla sanoen kaikesta, jonka vuoksi häntä voisi epäillä kevytmielisyydestä… Ja kaikissa saarnoissaan hän opetti, että piti elämän kohtuullisesti, yhteisesti käyttämän ne tavarat, jotka oli saatu kokoon j.n.e". Tällainen on uudestikastajan ja yleensä kerettiläiskommunistin oikea kuva, jonka olemme jo niin monta kertaa oppineet tuntemaan.
Verrattomasti tärkein tietolähde, joka meillä on uudestikastajien valtakunnasta, on Gresbeckin kertomus, josta myöskin jo olemme lainanneet lauseita. Tämä oli münsteriläinen puuseppä ja tuli helmikuussa 1534 takaisin kotikaupunkiinsa, jonka oli jättänyt 1530, liittyi kastajiin ja oli Münsterissä aina toukokuun 23 päivään asti 1535. Hän kirjotti kertomuksensa kuitenkin vasta kahdeksan tai ehkäpä yhdeksänkin vuotta sen jälkeen ja yksinomaan muistin mukaan. Senvuoksi hän sekottaa yhteen joukon asioita. Ja hänen muistojensa puhtautta hämmentää muuan tärkeä seikka: juuri hän petti Münsterin ja päästi piispan sotamiehet kaupunkiin. Luonnollisesti omistaa hän pettämilleen entisille uskonveljille luopion ja petturin koko vihan, ja kuvatakseen itsensä syyttömäksi, jonka oli pakko niin kauan oleskella kastajien joukossa, värittää hän mitä rohkeimmalla tavalla kaikkien tapahtumien kertomuksen.
Sellaiset ovat ne tiedonannot, jotka ovat olleet lähteinä historiankirjotukselle, joka jo edeltäkäsin piti selvänä sitä, mitä nämä lähteet tahtoivat todistaa: että kommunismin täytyi synnyttää mielettömyyttä ja kurjuutta. Ei ole ihmeellistä, että uudestikastajien valtakunnassa Münsterissä näyttää tämän historiankirjotuksen mukaan vallinneen mielettömän hirmuisuuden ja alhaisuuden sekasotku.
Ja kuitenkin on mahdollista vieläpä näistäkin tiedonannoista, arvostellen käsiteltyinä, ymmärtää Münsterin tapauksia, jos vaan vertaa niitä toisiin samanaikaisiin todistuksiin ja sitäpaitsi pitää silmällä sekä kerettiläiskommunismin yleistä luonnetta että niitä erikoisia olosuhteita, jotka Münsterissä vallitsivat.
b) Hirmuhallinto.
Ennen kaikkea ei saa unohtaa, että Münsterissä vallitsi sotatila, sen jälkeen kun piispa helmikuun 10 p:nä oli hyökännyt kaupungin kimppuun. Mutta sellaisia asioita eivät porvarilliset historioitsijat milloinkaan ota huomioon, kun on puhe kommunistisesta yhteisöstä, Münsteriin nähden yhtä vähän kuin Parisin kommuniinkaan eipä edes Ranskan suuren vallankumouksen aikana vallinneeseen hirmuhallintoon nähden.
Mutta jos tahdotaan Münsterin oloja ymmärtää, ei niitä saa mitata rauhanaikojen mittapuulla, vaan tulee ottaa huomioon että kaupunki oli piiritettynä, vieläpä erittäin vaikeiden olosuhteiden vallitessa. Siihen nähden eivät olleet voimassa tavalliset sotalait; kunniallinen antautuminen oli sille mahdotonta. Sen asukkailla oli valittavana vain joko voitto tai tuskallinen kuolema. Kapinoitsijoille eivät mitkään rangaistukset olleet kyllin julmia, ne olivatkin, kuten Luther sanoi, "rakkaudenpalveluksia", joita ruhtinaat osottivat kapinallisille. Mutta jos kapinoitsijat uskaltavat joskus seurata ruhtinaallisen verenhimoisuuden esimerkkiä, niin silloin he näyttävät selvästi — siten opettavat meille "tieteen valot" — mihin kamaluuksiin vapaus ja yhdenvertaisuus johtavat!
Paitsi tätä erikoista asemaa, joka johti veritöihin, on otettava huomioon tämän, ehkä historian verenjanoisimman, ajan luonne. Olemme jo maininneet monta esimerkkiä siitä; mainittakoon tässä vielä pari lisäksi. Talonpoikien tappion jälkeen Frankenhausenin luona antoivat maakreivi Filip ja Yrjö-herttua muutamien vangittujen naisten hakata kuoliaaksi erään vangitun saarnaajan ja hänen kappalaisensa sillä ehdolla, että vain siten saisivat vangitut miehensä elävinä takaisin. Ja naiset "hakkasivat heitä kalikoilla, kunnes päät olivat kuten keitetyt kaalinkuvut, ja aivojen kappaleet tarttuivat kalikoihin; ruhtinaat itse katselivat sitä". Tämä tapahtui Thüringenissä, ja samaan aikaan Frankenin järjestyksen puolustajat huvittelivat samalla tavalla. "Illalla sidottiin Jakob Rohrbach rautakahleella puuhun ja tuli tehtiin ympärille, samoin kuin oli tapahtunut Pfeifferille, niin että hänen, kun hän vähitellen paistui, täytyi kestää kauhea kuolonkamppaus liekkien keskellä, rumpujen ja pillien soidessa. Lapset katselivat sotamiesten hartioilla tätä näytelmää ja aateliset seisoivat ympärillä, kunnes uhrin ääni vaikeni ja hän kaatui muodottomana maahan."
Erityisesti ovat uudestikastajat saaneet koettaa, mitä viranomaisten vaino tähän aikaan merkitsi. Vaikkapa he olivatkin rauhallisimpia ihmisiä maailmassa, oli heitä härnätty kuin metsän petoja ja olivat he joutuneet mitä hirmuisimpien kidutuksien alaisiksi. Lopuksi syntyi heidän keskuudessaan suunta, joka oli saanut kyllikseen hiljasesta kärsivällisyydestä ja tahtoi asettaa väkivallan väkivaltaa vastaan. On vaan ihmeellistä, ettei tämä tapahtunut ennemmin ja ettei tähän suuntaan kuulunut milloinkaan muuta kuin osa vainottuja.
Nyt oli onnellisten seikkojen vallitessa luja kaupunki joutunut niin hirmuisesti vainottujen käsiin. Mutta jo uhkasi sitä ulkoapäin täydellinen hävitys.