Uusi ajanjakso alkaa ihmiskunnalle.
Viiteselitykset:
[1] "Tasa-arvokommunismiksi" kutsuu Engels sitä kommunismia, "joka yksinomaisesti tai etukädessä nojaa tasa-arvovaatimukselle". Meistä näyttää tämä sana oikealta merkitsemään yleensä alkuperäistä köyhälistön kommunismia. Siinä merkityksessä käytetään sanaa tässä.
[2] Tuomioistuimet Atenassa olivat vala-oikeuksia; jokainen oli kokoonpantu viidestäsadasta valamiehestä.
[3] Erittäin vaikutti häneen pytagoralaisten opit ja matematiset opinnot. Pytagorasta (noin 600-510 e.a.a.) tavallisesti nimitettiin kommunistiksi, kommunistisen liiton perustajaksi, tätä väitettä tukee ainoastaan muuan taru. Missään tapauksessa ei Platonin kommunismi ole siitä johtunut.
[4] "Valtio" on, niinkuin Platonin useimmat teokset, kirjotettu vuoropuheen muotoon, ja siinä enimmäkseen Sokrates keskustelee muutamain oppilaittensa kanssa.
[5] Väärin on siis syyttää pääomaa siitä, että avioliitto on muuttunut raha-asiaksi. Laillisesti suojeltu yksiavioisuus, yksityisomaisuuden ja perintöoikeuden lapsi, on aina ollut sellainen. Kapitalistinen tuotantotapa on päinvastoin luonut olosuhteet, joissa yksilöllinen sukupuolirakkaus — intohimoinen pyrkimys kuulua jollekin määrätylle toista sukupuolta olevalle henkilölle eikä kellekään muulle ja tälle ainaiseksi — on saattanut tulla tunnustetuksi vaikuttimeksi yhteiskunnallisessa elämässä. Nykyisen yhteiskunnan moralille on sen tähden avioliitto, joka on yksinomaan raha-asia, tullut epäsiveelliseksi suhteeksi. Mutta kun pääoma pysyttää entisellään avioliiton taloudelliset juuret, vieläpä vahvistaakin niitä, niin ei tällä siveellisellä käsityksellä ole suinkaan seurauksena, että avioliitto lakkaa olemasta raha-asia, vaan vain se, että koetetaan salata tätä siten, että niiden, jotka menevät naimisiin, on ollut pakko käyttäytyä niin, jotta se todellakin näyttäisi olevan rakkaus, joka oli syynä heidän yhtymiseensä. Pakanallisen avosydämisyyden sijaan olemme saaneet kristillisen ulkokultaisuuden. Luonnollisesti pitää tämä paikkansa etupäässä omistavien avioliittoihin nähden.
[6] Marx muistuttaa teoksessaan "Das Kapital", puhuessaan orjatyöstä, ettei orja, niinkuin roomalaiset sanat merkitsevät, ollut mitään muuta kuin instrumentum vocale (puhuva työkalu), samalla kun vetojuhta oli instrumentum semivocale (puoleksi puhelahjainen työkalu) ja hengettömät työaseet instrumentum mutum (mykkä työkalu). "Mutta", jatkaa Marx, "orja antaa eläinten ja työaseitten tuntea, ettei hän kuitenkaan ole niiden vertainen, vaan ihminen. Hän hankkii oman arvonsa tuntoa erottaakseen itsensä niistä, rääkkäämällä ja tuhoomalla niitä mielinmäärin. Siinä tuotannossa, joka käyttää orjatyötä, on sentähden taloudellisena periaatteena, että tulee käyttää ainoastaan karkeimpia ja kömpelöimpiä, mutta sen ohessa myöskin vaikeasti rikkuvia työaseita".
Verrattakoon tähän, mitä Sismondi sanoo, kun hän kirjottaa: "Orjat ovat meidän päivinämme kykenemättömiä kaikkeen sellaiseen työhön, joka vaatii älyä, makua ja tarkkuutta. Luultavaa on, että roomalaisen muinaisuuden kauniit työt ovat suorittaneet henkilöt, jotka ovat vapaina saavuttaneet taitavuutensa ja vasta jonkun sodan kautta joutuneet orjuuteen. Sillä niin pian kuin roomalaiset vihdoinkin olivat kukistaneet kaikki teollisuuskansat, niin että he saattoivat ottaa uusia orjia ainoastaan raakalaisten joukosta, joutui kaikki taide ja teollisuus tavattoman nopeasti rappiolle, ja he itse vaipuivat raakuuteen. Yleensä orjuus ei vahingoita ainoastaan orjia, vaan myöskin vapaita, sillä se saattaa halveksimaan teollista työtä, joka seikka yhä enempi estää köyhiä vapaita ryhtymästä siihen. Se tila, johon Rooman tasavallan köyhälistö vaipui, kun se oli erotettu kaiken työn yhteydestä, osaksi koska se tätä halveksi, osaksi orjakilpailun kautta, on sattuva ja liikuttava esimerkki siitä, kuinka orjuus syöksee alennukseen ja kurjuuteen sen osan kansasta, joka ei kuulu vallitseviin eikä orjiin".
[7] Kreikankielinen christos-sana merkitsee voideltua.