Mutta tässä kohtaa näitä kaikkien suotuisien edellytyksien ohella tosi vaikeus: ajan vähyys.
"Meidän levottomalla ajallamme", kirjotti Engels kerran, "on samoin kuin 1500-luvulla, niin pian kuin asia koskee yleisiä harrastuksia, ainoastaan taantumuksen puolella miehiä, jotka ovat erikoistutkijoita". Tämä totuus koskee ennen kaikkea sosialidemokratiaa. Me emme voi meikäläisistä mainita ketään, jota voisi pitää yksinomaan tieteellisenä tutkijana. Jokainen meidän miehistämme on samalla käytännöllinen sotilas, joka sanoineen ja kirjotuksineen, neuvoineen ja toimineen antautuu työväestön taisteluun. Yleisesti tunnettua on, ettei nykyisten sosialistisien perustelmien kumpikaan perustaja millään tavalla tehnyt tässä kohden mitään poikkeusta.
Niiden kannattajien joukossa, jotka nyt koettavat toimia opettajiensa hengessä, ovat useimmat sanomalehtimiehiä, valtiopäivämiehiä j.n.e. Ei ole silloin ihmeellistä, ettei sosialidemokratia ole tähän saakka toimittanut mitään laveampaa sosialismin historiaa, vaan kaikki kirjalliset tuotteet ovat olleet yksityisiä erikoistietoja.
Arvostelukyky auttaa tätä puutetta koettaen asettaa johdonmukaisesti yhteen erikoistietoja kaikkiin tärkeisiin ajankohtiin nähden sosialismin historiassa. Tarkotus ei suinkaan ole antaa tässä yleiskuvaa kokonaisen tieteen alalta erityisien kuvauksien muodossa. Juuri historian alalla on edellä sanottua menettelyä monet kerrat menestyksellä koetettu.
Kieltämättä on tällä menettelytavalla myöskin haittansa. Täydellistä yhtenäisyyttä on mahdoton saavuttaa, silloinkaan kun, niinkuin tässä tapauksessa, kaikilla työskentelijöillä on sama tieteellinen katsantokanta. Esitystapa ei voi olla samallaista, sillä eri osat ovat eri kynistä lähteneet, mutta eipä edes ajatusten sopusointua voi aina saavuttaa. Sillä kuinka yhtäläinen kanta eri tutkijoilla onkin, katselevat he kumminkin asioita eri silmillä ja kullakin on siinä omat yksityiset tapansa. Niin, tämä täydellinen yhtenäisyys, mitä tulee historian puolueettomasti yhteensovitettuihin kohtiin, on sitä mahdottomampi saavuttaa, mitä selvempää se on, yhtenäinen perustus ei ole mikään kaava, vaan tutkimistapa, jota jokainen itsenäisesti käyttää.
Me teoksen toimittajat toivomme saavamme nämät haitat mahdollisimman pieniksi jakamalla sisällyksen niin, että sekä toistamisia että aukkoja niin tarkkaan kuin suinkin voitaisiin välttää; jokaisella tekijällä on näet ollut erityinen yhdenjaksoinen osa tehtävänään.
Tämä teoksen tarkotus ei ole suinkaan puhtaasti tieteellinen. Menneen ajan selvyys tuottaa suurempaa valoa nykyisyyteen. Ainoastaan ne sosialistiset ilmaukset, jotka ovat vaikuttaneet uudemman sosialismin muodostumiseen, otamme lähemmän tarkastuksemme esineiksi. Sentähden jätämme kokonaan kiinalaisen sosialismin.
Me olemme myöskin samasta syystä jättäneet alkuajan kommunismin käsittelyn. Sellainen kuvaus laajentaisi tavattomasti työalaa ja muuttaisi täydellisesti sen luonteen. Alkuajan kommunismin historia on koko ihmissuvun historia aina sen ensimäisestä ilmaantumisesta kauaksi n.k. historialliseen aikaan. Alkuajan kommunismin otamme puheeksi ainoastaan silloin, kun uudempi sosialismi on jonkinlaisessa yhteydessä sen kanssa.
Teoksen alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaisi tutkimuksiin perustuva esitys uskonpuhdistuksesta tai Münzeristä ja Moresta, ja kaikki se, mikä on tämän ajan edellä, selitettäisi lyhyesti käsittelevässä johdannossa. Tämä johdanto on kuitenkin täytynyt tehdä niin laveaksi, että siitä on tullut erityinen ensimäisen nidoksen ensimäinen osa. Tämä ensimäinen nidos, Uudemman sosialismin edeltäjät, käsittää kaksi osaa, joista ensimäinen on saanut nimen Platonista uudestikastajiin. Toinen osa, Thomas Moresta Ranskan vallankumoukseen, johtaa meitä eteenpäin ajassa aina suureen Ranskan vallankumoukseen ja antaa sen ohessa erityisenä liitteenä katsauksen Amerikan uskonnolliskommunistisiin siirtoloihin. Vaikka suurin osa näistä asioista kuuluukin meidän aikaamme, on niillä kumminkin yhtä paljon yhtäläisyyttä 15- ja 16-vuosisadan lahkojen, uudestikastajien, mennonitien ja kvekarien kanssa kuin samanaikaisien Robert Owenin, Fourierin ja Cabetin kanssa, ja kuuluvat ne sentähden todellakin tähän ensimäiseen nidokseen, joka juuri käsitteleekin "edeltäjiä".
Koko teos on nyt jaettu neljään nidokseen. Toinen käsittää ajan 1789-1848, kolmas taasen saksalaisen sosialidemokratian historian, jonka on kirjottanut Fr. Mehring, ja vihdoin neljäs sosialismin historian muissa maissa vuodesta 1848 aina meidän päiviimme.