Suuri on se tehtävä, jonka olemme ottaneet suorittaaksemme, mutta me toivomme, että siinä kuitenkin onnistumme. Me olemme koettaneet saada kansainvälisen sosialidemokratian luotettavia ja kelvollisia kirjallisuuden edustajia yritystämme avustamaan, ja heidän avullaan luulemme, vaikka aine onkin näin tavattoman laaja, siinä pääsevämme onnelliseen loppuun. Ainoa ehto työn onnistumiseksi on, että sen tekevät henkilöt, jotka tuntevat perinpohjin aineensa ja joilla on sekä halua että rakkautta työhönsä. Tällaista ohjetta olemme käyttäneetkin. Jokainen tässä yrityksessä työskentelijä kirjottaa historiaan sellaisia kappaleita, joihin hän erityisien tutkimuksien kautta on syventynyt ja innostunut. Jokainen koettaa parastaan. Jos teos herättää lukijoissaan yhtä paljon viehätystä aineeseen kuin tekijöissään, niin on sen menestyminen varma.
Lontoossa ja Stuttgartissa helmikuulla 1895.
E. Bernstein ja K. Kautsky.
Johdanto.
Uudemmalla, kansainvälisellä sosialidemokratialla on historiallisesti kaksi juurta. Molemmat kasvavat samasta maaperästä, siitä jonka muodostaa nykyinen talous- ja tuotantojärjestelmä. Molemmilla on sama päämäärä — tehdä loppu niistä sanomattomista kärsimyksistä, joihin yhteiskuntamme syöksee niin monet jäsenistään ja ennen kaikkea heikoimmat niistä, omaisuudettomat. Ja molemmat tahtovat saavuttaa tarkotuksensa poistamalla tämän tuotantojärjestelmän, nykyisen omaisuusjaon. Mutta molemmat ovat kuitenkin olemukseltaan aivan erilaisia.
Toinen näitä juuria — kommunistinen utopismi — lähtee korkeimmista yhteiskuntaluokista. Sen aatteiden kannattajat kuuluvat yhteiskunnan henkisiin valittuihin. Toinen sosialidemokratian juuria — tasa-arvokommunismi[1] — johtaa syntynsä yhteiskunnan alimmista kerroksista, niistä, jotka aina viime vuosikymmeniin asti luettiin henkisestikin alimpana oleviksi.
Utopismi sai alkunsa korkeasti sivistyneistä miehistä, jotka eivät olleet sidottuina niiden luokkien harrastuksiin, joista he olivat lähteneet. Tasa-arvokommunismi on raakaa ja suorasukuista; yhteiskunnallinen ymmärrys, huolettomat ajatukset ja tunteet eivät sitä luoneet, ei, vaan pakottava aineellinen hätä, taistelu luokkaetujen puolesta.
Porvarillisen, lähimmäisrakkaudellisen, utopisen kommunismin alkaa Thomas More. Nykyaikainen taisteleva tasa-arvokommunismi on vielä nuorempi. Ensi kerran se näyttäytyy vasta Englannin vallankumouksen aikana 1600-luvulla.
Mutta kummallakin on sentään edeltäjänsä. Se ihannevaltio, jonka Platon rakensi, ei ole ollut vaikuttamatta utopisteihin, ja tasa-arvokommunismin alussa havaitaan jälkiä kristillisten uskonlahkojen kommunismista. Näiden vaikutukset eivät tosin ole olleet varsin suuria. Samalla tavalla kuin kapitalistinen yhteiskunta on olemuksellisesti erilainen kuin sekä muinais- että läänitysaikainen, niin on myöskin uudempi kommunismi jotain kokonaan muuta kuin Platonin tai vanhimman ja keskiaikaisen kristinuskon. Jokaisella näillä kommunismilajilla on juurensa omassa ajassaan, josta se saa voimansa ja päämääränsä. Sen edelläkävijät voivat olla tuskin muuta kuin tuki, johon uusi muoto nojaa, joka kohottaa sen itsetuntoa ja useassa kohdin helpottaa todistuksien löytämistä. Ne voivat paljon vaikuttaa sen ulkonaiseen esiintymiseen, mutta varsin vähän sen sisimpään olemukseen.
Jotta täydellisesti käsittäisi uudemman sosialismin synnyn, on välttämätöntä ottaa lähemmän tarkastuksen esineeksi sen edelläkävijöitten joukosta ne, jotka ovat huomattavasti vaikuttaneet siihen — s.o., kuten juuri olemme sanoneet platonilainen ja kristillinen kommunismi.