"Tuolla etelässä! Mistä te sen päähänne saitte?"
"Juuri tuulimyllyn siivistänne. Te osotitte vasemmalla kädellänne etelään, ja liikutitte oikeata kättänne niin kuin tahtoisitte sillä piirtää jonkun vuoren ääriviivat. Sitten ojensitte vasemman käden suoraan eteenpäin, joka tietysti merkitsi tasankoa. Sittemmin viittasitte taas itään ja sitte etelään. Se oli niin selvää, että voisin kertoa koko asian."
"No, tehkää se sitten!"
"Aivan kernaasti. Pojat ratsastavat takaisin itään ja sitte kun en enää heitä näe, poikkeevat he etelään. Siellä on vuori oikealla ja siitä vasemmalle on tasanko, johon heidän tulee ratsastaa. Koska he ovat oudot paikkakunnalla, ja te kuitenkin, lähenevästä pimeydestä huolimatta, neuvotte heidät sinne, ei tuo tasanko varmaankaan ole kaukana täältä. Tiedän hiekkaperäisen paikan löytyvän siellä. Puro juoksee vuorelta alas ja häviää hiekkaan. Sinne pääsee kolmessa neljännestunnissa ja minua haluttaa leiriytyä sinne yöksi."
Tätä sanoessaan katsoi hän Isäntää terävästi silmiin, tämän ei onnistunut täysin itseänsä hillitä; näki selvästi, että hän alkoi pelätä.
"Tehkää mitä tahdotte, mutta älkää keksikö juttuja, herra", huudahti hän raa'asti. "Missä te aijotte nukkua, on meille yhdentekevää. Te olette muka kaikkitietävä! Mutta sanokaa ennemmin, oletteko löytäneet jäljet?"
"Tietysti me löysimme."
"No missä?"
"Tulkaa mukaan, niin näytän teille. On vielä tarpeeksi valoisaa nähdäksemme."
"No menkää sitte edellä."