"Loruja!", vastasi vanhempi mies. "Meillä on kaksipiippuiset pyssyt. Niillä olisimme ampuneet neljä teistä alas satulasta, ja muille olisivat revolverit riittäneet. Me näimme teidän tulevan. Muutamat teistä näyttävät siivoilta, siksi päästämme teidät tulemaan. Mutta jos meistä riippuisi, saisivat muut palata takaisin."
"Muistakaa, että puhutte loukkaavasti."
"Olen puhunut suoraan; en tahdo loukata. En ole sitäpaitsi maininnut, kutka eivät minua miellytä. Pitäkää siis rauha, ja astukaa veden luo."
Nuo kuusi ratsastajaa astuivat siis lammikon rannalle, jossa molempien muukalaisten hevoset kävivät laitumella. Eräällä kohtaa oli tuhkaa, ja siitä saattoi päättää, että siellä oli tulta ollut.
Nämä kaksi muukalaista, jotka olivat niin toistensa näköiset, että heitä täytyi pitää isänä ja poikana, istuivat tähän.
He eivät näyttäneet siltä kuin olisivat he äsken tänne länteen tulleet. Isä näytti kokeneelta, rohkealta metsästäjältä, ja hänen poikansa nuorekkaissa kasvoissa oli niin tyyntä, miettivää vakavuutta, että heti arvasi hänen jo näin nuorena olleen hyvässä koulussa. Toiset katselivat heitä puoleksi uteliaasti, puoleksi epäillen. Sitten he asettuivat näitten viereen ja ottivat esille eväspussinsa, jossa oli kuivattua lihaa. Sitä täytyy aina kuljettaa mukanaan sellaisissa seuduissa, joissa ei ole metsänriistaa.
"Tahtoisitteko, herrat sanoa, kuinka kauvan olette täällä oleskelleet?" kysyi Viinanen, joka puhetta johti.
"Sitten eilisillan", vastasi vanhempi metsästäjä.
"Näyttää siltä, kuin aikoisitte viipyä täällä jonkun aikaa."
"Niin aiommekin."