He seurasivat syviä jälkiä höllässä hiekassa. Nämät olivat niitten "kotkain" jäljet, jotka olivat kiskoneet maasta tolpat ja asettamassa ne Murha-Rotkoon vievälle suunnalle.
Vanha Kovakoura ratsasti tapansa mukaan ensimmäisenä; hänen rinnallaan ratsasti Terässydän, nuori komankhi, Jimi ja Timi, Hono-veljekset ratsastivat heidän takanaan ja sitten tulivat Ontuva Rankko ja Paksu Paavo. Muut olivat jälkijoukkona.
Vanha Kovakoura oli ääneti. Hän silmäili taukoamatta jälkiä ynnä sitä kohtaa taivaanrannalla, jonne ne johtivat. Hän näytti olevan kokonaan siihen toimeen kiintynyt.
Sitä kovaäänisemmät olivat toiset, varsinkin Rankko. He keskustelivat asiasta, johon hänen huomionsa oli erittäin kiintynyt, ja josta kumppaninsa näytti olevan toista mieltä, sillä pikku saksenilainen puhkesi vihaisesti sanomaan:
"Tieteellisissä asioissa olet sinä ihan typerryksissä. Jollet olisi minua tavannut, istuisit vielä kurkkujasi myöden tietämättömyyden liejussa ja ravitsisit pimeätä sieluasi harakanvarpailla ja kilpikonnahöystöllä. Heikko pääsi on saanut nykyisen ajatuskykynsä vaan minun älykkäästä kirnupiimästäni. Sentähden on minulla oikeus vaatia, että myönnät minun hevoseni paremmaksi. Sinun mielipiteesi on ihan päin mäntyä! Tulipallo, jonka näimme, olisi tullut ilmakehästä! Niinkuin ilmankannella ei olisi muuta tehtävää kuin valaista sinun pimeätä sieluasi tulipallolla ja raketeilla!"
"No, sano sinä sitte mielipiteesi!" kehotti Jimi nauraen.
"Sitä en huoli tehdä."
"Miksi et?"
"Koska silloin tekisin sinut muutaman Selsiuksen asteen viisaammaksi, etkä sinä sitä kuitenkaan kiitollisuudella tunnustaisi."
"Tahi, koska et itsekään tiedä siihen mitään selitystä."