Maa-ala Tampereella oli Suomen valtioin lunastettava, Finlaysonille omistus-oikeudella annettavaksi Hänen Majesteetilta likemmältä määräämillä ehdoilla; mutta mitä tulee Finlaysonin anomukseen saada useita virran vuolteita Tammerkoskessa ja määrättyä osaa järveä sen ylipuolella, niin ruunulla ei niihin ollut suoraa käytäntovaltaa, vaan Finlaysonin tuli, asettuaan Tampereen, kääntyä kaupungin-oikeuteen, saadaksensa määrätyksi sopivaisia joutopaikkoja laitoksillensa, joita hän kaupungin perustusehtoja myöden kenenkään estämättä saa pitää, niin kauvan kun hänen laitoksensa käyvät. — Mitä tulee Finlaysonin anomukseen saada asettaa valimoa masinain tekoon, karttunin painamoa, verkatehdasta, käsitehdaslaitoksia hienommilla rauta-, teräs- ja metalli-teoksilla, oli Finlaysonin kääntyä Senatille Suomessa. — Finlayson sai oikeuden tullittomasti ulkomailta tuottaa kaikki laitoksillensa tarvittavia masinoita, joitakuita puulaija ja tekoaineita. Wielä suotiin Finlaysonille kymmenen vuotta takaisin saada tullimaksut siitä pumpulista, jota hän voisi näyttää valmistetuksi muussa häneltä vasta rakennettavassa tehtaassa. Lisäksi myönnytettiin Finlaysonille, hänen perillisille ja oikeutensa haltioille Tampereella ja muissa Suomen kaupungeissa avoimissa kauppapuodeissa myydä kaikkia teoksiansa. Finlayson tinki maamiehillensä uskonnonvapautta, vapautta sotaväen majoituksesta, ja sota-veroista, suomalaisen papiston palkkauksesta omaistensa ja talonsa puolesta. Samassa hänen työssä olevat kväkerit vapautettiin valanteosta, ollen heidän asianomaisille virkakunnille annettu kirjalliset vakaamukset sen ohessa täyden todistuksen sana.
Finlaysonin saattamiseksi siihen tilaan, että hän voisi toivottua tehtaansa asettaa, suotiin hänelle tehtaansa panttausta vastaan Suomen valtiolta lainaksi 30,000 ruplaa banko assignat korotonna ja viimeistäkin 20 vuodessa takaisin maksettavaksi. Wuonna 1820 elokuun 30 päivänä kontrahti tehtiin ruunun — jonka asianajaja oli Lars Gabriel v. Haartman, sitten rahavaraston päällikkö — ja kaupungin välillä, jonka valtuusmiehenä oli kauppias Gustaf Lundahl ja verkatehtailia Fredrik Grek Finlaysonin tehtaalle annettavasta alasta. Sen pääehdot oli:
1:ksi. Tampereen kaupunki antaa ruunulle altiiksi käyttämättömän maa-alan N:o 124 talon aseman ja Uudenkadun jatkossa sekä maa-alan N:o 124-talonaseman pohjoispuolisen ja kosken itäisen puolen välillä, Mältin lahdeken suoraan Kuninkaankatuun asti läntisellä puolella ja entisen viinapolttimon aseman etelä puolella talonasemista, saatavasta 300 pankko ruplan hinnasta; minkä suhteen kaupunkilaiset tehkööt tietä koskeen rakennettuihin survin-myllyihinsä, kunnes ne ruunun toimesta pois siirretään.
2:ksi. Tie pitkin viinapolttimon-katua koskeen asti pidetään auki vedentuontia varten, ellei kulkukaivantoa saada aikaan polttimon-kadun kulmalla.
3:ksi. Kuninkaankatu ulotetaan n.k. polttimon-kedon läpitse pohjoseenpäin Mältin lahteen asti.
Finlaysonin Tampereen kaupunki oikeuteen annettuun anomukseen oikeudesta koskeen antoi kaupungin oikeus marraskuun 26 p. 1821 päätöksen, että kun kaupunki oli Finlaysonille antanut alan Uudenkadun ja Mältinlahden välillä, ja myös Finlaysonin laitoksia varten ruunun kustannuksella poismuutetaan kaikki vanutusmyllyt pitkin sitä rantaa, ja Finlayson sitoutunut maksamaan samaa kalastusveroa, kun kaupungin rahasto siitä rannikosta saapi, ja kohtuullista on ettei kalastus tehdaslaitoksia estä, sentähden sekä mahdollisesti nostettavain haittain ja riitain poistamiseksi näkee kaupunginoikeus kohtuulliseksi, kauppakontrahdissa mennä vuonna elokuun 30 p. mainituilla ehdoilla, tehtailija James Finlaysonin vapaan ja yksinomaiseen nautintovaltaan jättää kaupunginalaiset koskenkorvat Uudestakadusta ylimäiseen putoukseen astikka.
Finlayson vaimonensa muutti talvella v. 1820 Tampereesen ja asui vanhassa kun. Gustaf III:nen aikaisessa viinapolttimossa, joka 1800-vuodesta saakka ei ollut käymässä ja joka Finlaysonille annetulla alalla oli. Samassa talossa, monesti lisättynä ja korjattuna, tehtaan isäntä vieläkin asuu.
Tehtaaksensa Finlayson rakensi kahdenkertaisen puutalon villakehrua varten. Kun ei hänen ensimäinen yrityksensä toivottavasti menestynyt, niin hän uudestaan kääntyi Suomen Hallitukseen, ja Armollisen päätöksen kautta elokuun 28 päivänä 1824 suotiin Finlaysonille, myöskin 20 vuodeksi Suomen valtiorahastosta 36000 pankko ruplan koroton laina sillä ehdolla että hänen pääkeinonsa olisi oleva pumpuli- ja villalangan ja kankaanteko sekä että konepaja vasta laajennettaisi tekeväksi vähempiä kehrukoneita maan työhuoneissa käyttää, että valimo kohotettaisi englantilaisten valimoin vertaiseksi, paikkakunnan köyhiä lapsia otettaisi oppilaiksi, ja että jokainen Suomalainen opiksensa saisi vapaasti hänen laitoksiansa käydä katselemaan. Finlayson sitten Pumpulitehtaan laittoi, itse koneitansa tehden; mutta ei sekään yritys onnistunut, eikä hän nähnyt jaksavansa velkojansa maksaa, lupauksiansa täyttää Suomen ruunulle, kääntyi hän maamiehensä Wheeler'in tykö, joka ynnä Keisari Alexanderi I:n entinen henkilääkäri salaneuvos G.A. Rauch'in ja kunniaporvari C.S. Nottbeck'in kanssa v. 1835 otti kaikki Finlaysonin laitokset toimeksensa, sitoumuksiansa ruunulle suoritettaviksi entisellä toiminimellä Finlayson & Comp. — Finlayson, kväkari-lahkolainen, oli kaikilta kunnioitettu jumalinen mies ja hänen hurskas luontonsa kannatti samaa hyvää sydänalaa hänen työväellensä. Hänestä ja hänen ajasta nousi se herätys ja lähetyksen into, joka aina siitä asti on hengissä pysynyt. Tampereelta Finlayson muutti kotimaahansa Skottland'iin ja kuoli siellä. Sitten Wheeler siirsi tehtaansa osuuden herroihin Rauch & Nottbeck, jotka sitä myöden yksin joutuivat tehtaan haltioiksi. Wuonna 1836 C.S. Nottbeckin poika William Nottbeck muutti Tampereen ottamaan tehtaan pääjohdon käsiinsä ja on siitä asti vielä isäntänä. Kauvan aikaa tehtaan johdossa yhteisesti olivat herrat W. v. Nottbeck ja Ferdinand Uhde. Uhde oli sulo sydämellänsä, ystävällisellä ja laupealla luonteellansa yleisesti arvossa pidetty ja elää vielä rakkaassa muistossa kaikilla niillä jotka hänen tuttavuuteen pääsivät. Wanhalla ijällänsä hän 1860-luvulla muutti Berliniin, siellä ahkerasti vaikuttain lähetystoimessa. Harrastain kaupungin parasta, lähetti hän sieltä katovuosina 1000 markkan lahjan silloin laitetun työhuoneen hyväksi sillä ehdolla että ainoastaan korko oli käytettävä, ja kun työhuone loppui, lahjoitti hän sen rahan täkäläiselle naisyhtiön tyttökoululle. Uhde kuoli tammik. 1 p. 1874. — Wuonna 1856 tehtaanisäntä William Nottbeck sekä Pietarissa asuva veljensä Karl Nottbeck korotettiin Suomen aatelissäätyyn ja 1857 Suomen Ritari-Huoneesen sisään otettiin nimellä von Nottbeck.
Taiteellisen osan johtajina ovat aina olleet englantilaisia, joista tätä nykyä viisi, ja myös eri osakuntain päämiehet n.k. mestarit (englantilaisesta sanasta master) melkein yksinomaisesti englantilaisia, ja joista monta täällä ovat voittaneet luottamusta ja ystävyyttä yleisesti ja työväeltänsä. Etevimmistä mainittakoon Lucas Cooke, joka täällä päivänsä päätti, ja kankuriosaston johtaja John Sharples, joka yli 30 vuotta tehtahan kuului ja v. 1877 täällä kuoli. Kauvan aikaa täällä asuessansa oli hän tänne kokonaan perhettynyt, hänen leskensä vielä Tampereella asuu sekä tyttärensä, joista vanhin Lucia on naittu kauppialle Lars Johan Hammarén.
Tehtaasen kuuluu yhdeksän suurta kivirakennusta, joista yksi kuusikertainen, viisi nelikertaista, suuri makasiini raaka-aineita varten, kaksinkertainen rakennus vaalentamista ja pesoa varten, suuri värjäyshuone, koneellinen työpaja ynnä kaasulaitos. Eräs rakennus, valmistettuna v. 1877, sisältää paitsi laitoksen konttorihuoneita, ainoastaan yhden suuren salin, joka saa valonsa ainoasti katon kautta ja jossa on 950 kangastuolia käymässä. Tämä sali on 229 kyynärää pitkä ja 65 kyynärää leveä.