W. 1563 Tamperkosken taloja oli: Skyttä, Kurila, Kuotti, Laiska ja Pyynikä.

Säilynyt on laamanni Juho Nuutinpoijan (Kurki) tuomio Kokemäen kartanossa tiistaina jälkeen 2 sunn. paastossa v. 1539, jossa riita on ratkaistu Tammerkosken kyläläisten ja Messukyläläisten tilusten rajasta. Raja päätettiin käymään Kalevankivestä Otavansiltaan, siitä "Wehnoen" siltaan, ja siitä Sääksjärven ojallen. Sama tuomio, joka tähän asti on vanhin asiakirja, kirjoittaa mainitun kylän nimen: Metzäkylä ja Mezsäkylä, ja kun pitäjän nimi nähtävästi on otettu kylästä, näkyy selvästi, ettei pitäjän nimi ole otettu "messuamisesta."

Tampereen koski on ahtaaksi ja kuohuvaksi supistettu kahden harjun väliin. Länsipuolella on Pyynikin harju, jonka puitten välistä on kaunis näköala yli Pyhäjärven saarineen. Kosken itäisellä puolella vastapäätä nousee Kalevankangas, kolme virstaa pitkälle itäänpäin Wuohensiltaan asti, tasaantuu sitten avaraksi kentäksi Kivikirkon kirkon kohdalla, ja keskikohdalta Kalevankangas on korkein. Maantie vanhuudesta kävi pitkin sen selkämää, nyt sen alipuolella rinnakkain. Hirmuinen kivi vanhan harjunpäällisen tien vieressä kutsutaan Kalevankiveksi. Kalevan pojat vielä ovat pysyneet hyvässä muistossa. Heinän niitossa olivat ripsat; niittäessään "heinää niin kaukaa kaatui, kun vikatteen kahallos kuului." Kankaan takana on Takahuhdin kylä (alkuansa Metsäkyläläisten huhta). Kun Pylsylän haltiaväki lie suututtanut Kalevanpojan, niin hän kerran täältä nakkasi kauhian kivimöykyn heidän pellolle. Sen alle pusertuivat kylväjä isäntä, emäntä, joka sitkainta veti, pari härkiä ja puoli tynnyriä rukiita. Harjun eteläisellä jyrkemmällä puolella on helavalkeita poltettu. Sieltä näkee yli koko Tampereen kaupungin ja hyvän osan Pyhäjärveä.

Wanhin kartta Tamperkosken ratsuvelvollisen säterin ja Tampereen kylän tiluksista, Isakki Lithov'in tekemä v. 1738 näyttää sillan läntisellä kohdalla Tammerkosken säterirysthollin eli kartanon, vastapäätä yli sillan Skyttälän talon. Tästä tienhaara käy eteenpäin neljän töllin välitse ja sivutse, toinen kääntyy Wiinikkaan ja Pirkkalaan päin. Skyttälän pohjois-puolella Erkkilän talo on kosken rannalla, siitä itäänpäin Siukolan talo. Niiden rajamaa Takahuhdin kylää vastaan oli Tampereen kylän pahoin turmeltua kaskimaata. Wiinikka-joen pohjois-rannalla tien vieressä oli kehrukoulu [Elmgren, Histor. Arkisto V.], alempana samaa rantaa Wiinikan talo; vastapäätä yli joen tie kävi Otavallan kantta ja samalla rajapuolella Nekkala ja Järvensivu oli; Hatanpään rustholli niemessään. Kosken sillalta maantie kävi länteenpäin läpi säterin ja Pyynikin aputalon maan etelätse pientä vuoren nyppylää, n.k. Tuulensuuhun nykyisen Kauppakadun läntisessä päässä ja sillä kohdalla oli vastakkain kaksi peninkulman tolppaa. — Wanhat sanovat: "Wenematkasia silloin oltiin, selkähevosilla kaitoja huonoja teitä harvoin ajettiin ja pieniä kuormia Turkuun vietiin."

Historiallista Tampereen ympäristöltä on se, että tieten ensimäinen löytö, josta on Suomessa kirjoitettu, on se minkä maamittari Daniel Hall professori Gadd'ille kertoi löytäneensä v. 1762, kolhon palasia lapinrauniosta Näsijärven Reuharin saaresta Niemen rusthollin nokassa Tampereen edustalla. Muistetaan Nuijasodan miesten täällä käyneen, ja että talonpojat siinä sodassa nuijilla ja lingoilla voittivat Puolalaisia Kangasalustalla Pälkäneen-puolisella Kiehelänharjun syrjällä. Kun ison vihan sodassa Wenäläiset ei päässeet yli Kostian virran, tekivät he Pälkäneen Äimälän kylässä tupien hirsistä lautan, millä pääsivät puolen penikulman matkan yli Mallasveden Mälkkilään Ruotsin väen niskaan. Wenäen kenrali, ruhtinas Galitzin, sitte Raholan ja Kaarilan pelloilla piti leirinsä ja läpi pitäjän vaelteli kummingin vv. 1713-1719. Muistona heistä on mutaan vajonnut kivisilta poikki Sikojoen Pirkkalan pappilan ja Walkkilan välillä sekä nimi "sotaplassi" Walkkilan niitulla. Samasta ajasta lienee Piispalassa vähäsen Tampereen puolella siitä tiehaarasta, joka menee Harjuntaustan kyliin, kolmetahkonen patteri.

J. J. Roth'in sissimiset 1808-vuoden sodassa Näsijärven vesistössä ovat kansan muistossa. Lapuan tappelun perästä lähetettynä 40 miehen kanssa, johon lisäksi talonpoikia tuli, Roth heinäkuulla Ungehkiven tykönä, Ruhalassa, Wisuvedellä Wenäjän kenralin Rajevskin kaikki muonakuormastot kaapaten pani Wenäjän suuren sotaväestön pahimpaan pulaan. Wangittuja upsieriä, sotamiehiä ja ryöstötavaroita hän vietti Soukonsaareen sekä päämajaansa Onniaan, joka siitä kantaa nimen "transporttisaari". Korpralinsa Spoof'in hän 23 päivänä lähetti Tampereen siltaa hävittämään, ja hän jo Mustalahdessa souteli, mutta Wenäjän majuri Judenieff sai kanunanampumalla rantatöyrältä kuitenki estetyksi. Ihmeen nopiasti Roth Lapualta tuli, yhtä nopiasti hän jo elokuun 10:nä päivänä taas oli Kauhajoen tappelussa. Hän kuoli elok. 31 päiv. 1839 ja on hautansa päälle Teiskon kirkkomaalla rauta-ristin saanut. — Sukkelat ovat sodan sattumukset. Samassa sodassa oli jossain näillä paikoilla eräs vihollisten upsieri kiikarillansa tiedustelemassa mäellä vähä matka miehistänsä. Tätä pari suomalaista soturia huomasivat. "Entäs kun koettaisimme hiipiä hänen päällensä takapuolelta." Joutuivatkin; hätähätää upsierin suulle tukko, toinen konteista suolapussina saalistansa kantamaan pois, toinen varoksi jos huomaittaisi. Heidän tepposensa hyvästi onnistui, upsierin saivat siepatuksi melkein hänen väkensä keskeltä. Se upsieri sanotaan olleen Aleksanteri von Benckendorff, keisari Nikolai I:sen lapsuuden ystävä, joka sitten v. 1844 ministerinä kuoli 61 vuoden ijässä. — Mitä Paavo Nissinen kertoo kuuromykän Eek'in kidutuksesta on tapahtunut nykyisessä Finnen talossa Tampereen torin varrella.

Tampereen paikkakunta on vasta nykyisin vähitellen päässyt kokonaan irti metsäpetojen vallasta. Wuonna 1559 asetettiin susikuoppia (ulfstugor) Piispalaan, Keijärveen ja Tammerkosken kartanoon ja 1613 uudistettiin metsästyssääntö asettain otusha'an (djurgård) ja nahkakammarin kartanoihin, joita Tammerkoskikin oli. Wirkamiehiä niissä oli monta. 1821 oli Tampereen molemmin puolin suuri hirventappo ja talvella 1832 sanotaan Kitusen Martti, koko Suomen suurin karhunampuja, hirvein loput ampuneen Näsijärven Koljon saaressa Teiskolan alla. Erkkilän maalla, aivan likellä kaupunkia, nähtiin 1840-paikoilla emäkarhu kahden poikansa kanssa, 1863 susi söi koiraa itse kaupungissa ja 1868 kaksi sutta saatiin susikuopasta aivan lähellä kaupunkia.

Ryytimaan-viljelys Suomessa oli yleisesti alhaisella kannalla. Hallitus antoi v. 1748 ensimäisen käskyn perunan-viljelemisestä, ja Turun Talousseura tämän sataluvun alussa jakeli, pait muita, Teivalan isännän, luutnantti v. Becker'in kautta, siemenperunia; mutta kun Hatanpään herra, saman seuran kehoituksesta, myöskin koetti perunaviljelystä Messukylän pitäjässä puolustaa, niin pitäjäläiset julkisessa kirkonkokouksessa kovasti ja yksimielisesti, niinkuin monessa asiassa vieläkin, vastustivat, kun eivät kehoituksessa nähneet muuta kun Herrain joutavia vehkeitä. Siihen aikaan kansa oli lahjoitusten ja houkutusten kautta kehoitettava syömään tätä uutta kasvia. Kaarilan kartanossa Tampereen lähessä oli kuitenkin Suomen ensimäisiä kasvistoja, jossa monta harvinaista ulkomaan-kasvia ja hedelmiä vv. 1762-1787 viljeltiin. Isäntänä siellä silloin oli Pehr Adrian Gadd, professori ja ekonomitirehtöri, Pirkkalan pitäjän lapsia, jonka väsymättömistä toimista Taloudenseura, hänen kuolemansa jälkeen, v. 1798 perustettiin. Tampereen uusi kaupunki ei vielä paljo ymmärtänyt Gadd'in istutuksia ja kukkia ottaa oppiaksensa. Pari kymmentä vuotta myöhempänä oli kuitenkin välskäri Pihlman'in talon asemalla, joka sitten oli kirjannitoja Lemlinin talo ja nyt on Seurahuone Kauppatorin varrella, hyvin korjattu kasvimaa eli puutarha, jota kaikki kävivät ihailemassa samaten kun nyt von Nottbeck'in kauniita istutuksia. Wiimeisellä vuosikymmenellä Järvensivun maatalossa asuva venäläinen kasvitarhuri tuopi kaupunkilaisille kaupaksi kasvisyötäviä.

Kun v. 1604 "ilkiä Iharin koski saattoi Sarsan vaivaiseksi" s.o. yhtäkkiä sieltä hävitti sen toistakymmentä myllyä, Tamperkosken myllyt kaiketi siitä hyötyivät, jauheita saivat. Ison vihan aikana Wenäjän sotaväki tullessansa useasti ihmisten myllyjä hävitti, nähtävästi Tampereellakin. Kun useammassa paikassa silloin vielä käsikiveillä jauhettiin, ja Wenäjän sotaväki moneksi vuodeksi jäi Tampereen ympäristöön majailemaan, niin jauhamisella vaimoja kiduttivat. Haiharan vainiolla majaileva väki pakotti talonpoikia sinne tuomaan yhdeksän paria käsikivejä ja talon emäntä sai vastata jauheen valmistumisesta.

* * * * *