Palattuaan tupaan ei hän pannut maata, vaan jäi liikkumattomana seisomaan ikkunan viereen, haaveilevat silmät kiinni sen jääkukissa. Yhdessä astiassa ikkunalaudalla oli muutamia persiljan varsia, ja hän taittoi yhden oksan ja kiinnitti sen hiuksiinsa tullakseen iloisemmille mietteille. Näytti siltä kuin keino olisi auttanut, ainakin kasvoille kohosi vähitellen tummempi puna, ja hänen silmänsä loistivat yhä salaperäisempää loistoa.
Ukkovaari istui kauan äänettömänä ja tarkasti häntä nurkastaan uunin vieressä. Lopulta hän rykäisi kerran.
"Mitä sinä seisot ja tuumit?" kysyi hän lyhyesti.
"Tuumin vierasta, jonka me kohta saamme. Kuka olisi voinut aavistaa, että Otik Mrakot kuitenkin lopulta tulisi tervehtimään vuoristoamme! Voin tuskin uskoa sitä oikein todeksi. Kyllä sellainen ihminen kuitenkin on suuri ja merkillinen, joka on etevämpi monia, monia tuhansia tiedoissa; hänen vierellään mahtavat toiset näyttää kuin myyrät hirven, metsän kuninkaan rinnalla. Tulee hauskaksi nähdä, häntä; tähän saakka minä en ole nähnyt ketään oppinutta miestä, ottamatta lukuun kunnianarvoista pastoriamme, mutta hänen kanssaan onkin aivan toista."
"Minä en ole vieraasta ollenkaan iloissani. Toivon äidille siitä kaikkea mahdollista iloa, mutta meidät toivon hänen jättävän rauhaan."
"Miksi niin? Sinähän, ukkovaari, tahdot tavallisesti olla kernaasti viisaiden ihmisten seurassa!"
"Jokainen pysyköön alallaan. Hän on oppinut herra, ja me olemme oppimattomia ihmisiä; ne eivät sovi yhteen. Meidän viisautemme on toista kuin hänen, siitä voit olla varma. Meidän on oltava varovaisia, muutoin saat nähdä, että hän alkaa ivailla meitä ja nauraa meille."
Enefa tuli niin hehkuvan punaseksi, kuin ukkovaari olisi sanonut jotain loukkaavaa hänestä suoranaisesti. Häntä sekä ihmetytti että loukkasi, että isoisällä oli niin huonot ajatukset juuri tohtorista, jota hän niin suuresti kunnioitti. Mutta hän ei sanonut mitään, vakuutettu kun oli, että tohtori oli tultuaan saattava isoisän paremmille ajatuksille. Hän meni äänettömänä kamariinsa, ettei olisi pitentänyt epämiellyttävää puhelua.
Enefa ei aavistanut, että isoisä, joka tunsi hänen luontonsa, tahtoi pelottaa häntä, kun hän näki hänen mieltymyksensä tohtoriin.
Sillä, katsokaas, ukkovaari, hän oli se, jolla oli enemmän ymmärrystä kuin teillä ja minulla ja monella muulla yhteensä.