"No, sen minä olen kuullut ennen ja sen me jätämme. Mutta enkö minä ole aina lukenut ahkerasti ja mennyt kunnialla kaikkien oppi tutkintojen läpi?"
"Sinä et saa unohtaa, miten monta kertaa vuodessa minä tulin Pragiin koko vaunut täynnä voita, siipikarjaa, vihantakasvia ja paljon muuta, jotka jaoin professorien keittiöihin. Niin että kyllä minä aina olen maksanut kalliisti sinun kauniit todistuksesi."
"Teille, äiti, ei todellakaan kannata tuhlata sanoja; teidän silmissänne ei minulla ole ainoatakaan hyvää ominaisuutta tai ansiota. Te kuvailette minut niin mustaksi, että minä ihan säikähtäisin itseäni, jos en tietäisi, että se nyt kerta on teidän tapanne. Te luulette tietysti, että tekisitte suuren synnin, jos sanoisitte minusta ainoankaan kehuvan sanan; teidän mielipiteenne mukaan on hyvien äitien ainoastaan toruttava ja rangaistava. — Elkää viekö tuota takkia ylös muiden kanssa; minä otan sen päälleni, aijon mennä kävelemään kierroksen. On niin lämmin ja päiväpaisteista, minä näytän tuoneen oikean kevään mukanani teille… Mutta minne täällä oikeastaan voi mennä? Pragissa minä kävelin aina tuttavineni Prsjikopilla [Pragin suurin katu] sunnuntaisin tähän aikaan."
"Sunnuntaisin?" toisti äiti, levittäessään huolellisesti takkia tuolinselustalle. "Onko siellä jok'ikinen sunnuntai juhlat?"
"On, jokikisenä sunnuntaina ja pyhäpäivänä on Pragissa kauniiden tyttöjen juhlat", nauroi Otik, näyttäen helmivalkeita hampaitaan ja siveli kiharaista päätään. "Herrat ja naiset kävelevät siellä ja katsovat toisiinsa ja sen, joka sattuu herran mieleen, valitsee hän naisekseen ja päinvastoin."
"Kyllä te käyttäydytte Herran pyhänä päivänä!" huudahti Mrakot muori ja teki ristinmerkin. "Silläkö tavalla te pidätte jumalanpalvelusta? Ja sitten ollaan kummissaan siitä, että Jumala lähettää meille katovuosia ja sotia ja pyrstötähtiä ja koleraa! Mutta ei kai ne voi olla mitään kunniallisia tyttöjä?"
"Olivatpa tai ei, mutta mitä siitä?" vastasi Otik, joka ei voinut seista kiusausta vastaan härnätä hiukkasen äitiä. "Sitä me emme kysy, kunhan ne vaan ovat nuoria ja kauniita ja luovat meihin helliä silmäyksiä."
Mrakot muori muuttui tumman punaseksi harmista.
"Kuuleppas sinä, hyvä herra", sanoi hän painolla, "sinä nuhtelit minua taannoin siitä, etten minä osota sinulle kyllin suurta kunnioitusta, mutta minusta näyttää, kuin et sinä kunnioittaisi suuresti itseäsikään, koska voit kuluttaa Herran pyhän päivän sillä tavoin. Minä totta totisesti pitäisin paljoa suurempana häpeänä kuin kunniana, jos tuollainen lutka loisi minuun silmäyksiään ja koettaisi näyttää siltä kuin hän ja minä olisimme vertaisia. Tytölle, jolla on silmäyksiä joka miehelle, en ainakaan minä pane suurta arvoa. Mutta sellaisia te Pragin herrat olette. Teille voi sanoa tuskin ainoatakaan sanaa, jota te kärsitte; mutta te kärsitte, että mikä tyttölutka tahansa…"
"Elkää vaan unohtako, että hänen täytyy olla kaunis ja nuori", ärsytti Otik julmistunutta äitiä.