Mutta Mrakot muori oli vaatimaton ja suora. Hänestä tuntui siltä kuin se, mitä Pragissa opetettiin, ei mitenkään olisi voinut olla Jumalalle mieluista; se oli liiaksi maailmallista ja väänneltyä hänen mielestään. Oikean viisauden hän luuli löytävänsä Podhaisky ukon luota, ja hyödyllisintä ja parhainta oli hänen mielestään maanviljelijän rauhallinen elämä. Hänestä tuntui myöskin siltä kuin ei poika olisi ollut oikealla tiellä, mutta se tuli kenties vaan siitä, että hän oli mielessään tyytymätön poikaan. Hän ei voinut antaa pojalle anteeksi, että tämä antoi vieraan miehen asettua niin kokonaan heidän välilleen. Pojan kummallinen välinpitämättömyys kotiseutua kohtaan ja hänen kasvatuksensa suunta olivat okana muorin sydämmessä ja naulana hänen ruumisarkussaan.

Näitä huolia hän purki Enefalle; näiden tähden muori tuli hänen luokseen lohdutettavaksi. Ja usein täytyi Enefan panna ihan viimeiset voimansa liikkeelle saadakseen hänen raskasmielisyytensä poistetuksi. Leski näki edessään yksinäisen, hylätyn vanhuuden, surua ja kaipausta hautaan saakka. Voihan hän tosin myödä talonsa tai edes vuokrata sen jollekin ja muuttaa pojan luo Pragiin; mutta hän ei sietänyt ajatellakaan, että joku toinen johtaisi ja määräilisi tilalla, jossa heidän esi-isänsä olivat ahkeroineet ja työskennelleet jälkeläistensä hyväksi, jossa he olivat otsa hiessä muokanneet heille maata. Hänen mielestään se olisi ollut syntiä. Sitä paitsi hän ei voinut sietää kaupunkia. Hänestä tuntui aina siltä kuin hän olisi ollut tukehtumaisillaan sakeassa ilmassa, kapeilla kaduilla ja pimeissä huoneissa, eikä hän aivan suorastaan tahtonut puhua, mikä kiusa oli käydä puettuna pitkiin, kahiseviin hameisiin ja tunkeilla tuntemattomain ihmisten joukossa! Kaikki, jotka hän näki, olivat hänen mielestään linnunpelättiä, ja kaikki, jotka näkivät hänet, nauroivat ja tekivät hänestä pilkkaa. Kun hän oli ollut kaupungissa neljännestunnin ajan, alkoi kaikki pyöriä hänen päässään, eikä sekään auttanut, että hän veti valkean päähineensä silmilleen ollakseen näkemättä mitään. Hän ei mitenkään voinut käsittää, miten Otik, joka oli kuitenkin hänen lihaansa ja vertansa, voi viihtyä niin hyvin kaikessa tässä korvia särkevässä melussa ja hälinässä; ja tämän nuhteen hän vielä teki pojalleen loukkaantuneessa, valittavassa äidinsydämmessään.

* * * * *

Siinä laskiaisen tienoilla on Jeshtshedissämme Jumala paratkoon aina paha ilma, mutta tänä vuonna se vasta oli päin mäntyyn. Lunta tuli yhtenään, ja tuuli vaan vinkui ja ulvoi. Pahinta kuitenkin oli laskiaislauantaina. Vuorilla raivoili, ikäänkuin kaikki metsät olisivat joutuneet epäsopuun ja ruvenneet tappelemaan, ja aina väliin kuului rusketta ja jyrinää, samanlaista kuin silloin kun myrskytuuli nousee kaukaa ja tulla viuhahtaa vastaan. Silloin tällöin kuului muutakin ryskettä: puut ruskivat myrskypuuskien heitellessä niitä kumoon. Jos ei metsä olisi ollut suojelemassa Podhaiskyn tupaa, olisi heille varmaankin käynyt onnettomasti, mutta nyt ei tuuli onneksi voinut siihen tarttua sellaisella voimalla kuin se veijari olisi tietysti tahtonut. Siitä syystä se kosti tästä toisaalla ja tempasi kylässä maahan kaikki katot, joita ei oltu nidottu kahleilla, toivossa, ettei se kuitenkaan nousisi niin pahaksi. Sanalla sanoen oli oikea tuomiopäivä.

"Kunpa vaan Mrakot muori ei vilustuisi Pragissa ja saisi takaisin leiniä sormiinsa, jota minun oli niin vaikea parantaa keväällä", sanoi Enefa, kun tuuli kerran painalsi entistään kovemmin. Hänellä oli nähtävästi suuri huoli vanhuksesta.

Noin viikko takaperin oli Mrakot muori saanut äkkiarvaamatta kirjeen pojalta, joka oli ihastuksissaan ilmoittanut tulevansa näinä päivinä vihityksi tohtoriksi. Äidin täytyi pakostakin tulla Pragiin ollakseen läsnä juhlallisuuksissa, jatkoi hän, muutoin olisi juhla hänestä aivan pilalla. Mitä voikaan Mrakot muori muuta kuin totella sellaista rukousta! Hän antoi valjastaa vaunujensa eteen ja läksi matkalle talvesta ja rajuilmasta välittämättä.

"Pragissa ei mahtane olla tällainen ilma; olen kuullut kerrottavan, että kaikki tuulet lentävät Pragin yli", rauhoitti ukko vaari poikansa tytärtä. Hän istui Enefan vierellä ja kyni höyheniä pöydällä tuikkavan talikynttilän ääressä. Vanhain tapaan hän ei suonut itselleen hetkenkään lepoa; olisipa hyvä, jos nuoret edes osaksi tahtoisivat olla heidän kaltaisiaan.

"Sillä siellä ei ole ollenkaan niinkuin meillä", jatkoi isoisä, Enefan ahkerasti ommellessa, "täällä on vanhastaan kaikilla talvikummituksilla pesäpaikkansa. Me saamme taistella tuulta ja pakkasta ja pyryjä vastaan, samalla kun ihmisillä toisessa paikassa maata on päiväpaistetta ja leutoa säätä. Jos ei ole ollut täällä lapsuudesta asti, niin ei tätä kestä, mutta meidän mielestämme on kaikki niinkuin pitääkin olla, emmekä me välitä paljoa nurkkiemme ulkopuolella olevista rauhattomuuksista. Mrakot muorista et tarvitse olla huolissasi; hän ei sitä paitsi liiku paljon ulkona."

"Ei, se on totta. Mitäpä hän tekisi ulkona? Juhlallisuudet pidetään tietystikin jossain lämpimässä ja hauskassa huoneessa, jossa ei tiedetä talvesta eikä tuulesta. Voi, miten olisi hauskaa saada joskus nähdä sentapaista! Tai kunpa edes Mrakot muori muistaisi, mitä on nähnyt! Mutta hän ei välitä sellaisesta eikä ole edes iloinen poikansa menestyksestä. Ajatelkaas, miten erilaisia ihmiset voivat olla! Minun mielestäni ei voisi äidillä olla onnellisempaa hetkeä kuin silloin kun hänen poikansa tulee tunnustetuksi opintonsa päättäneeksi. Sillä sitä kai tohtorin arvo tarkoittaa? Minä olen aina ajatellut, että se on samanlaista kuin se kun miehiä tehtiin ennen muinoin ritareiksi. Eikö niin, isoisä?",

"Mahtaa olla", nyökäytti ukko, "mutta sen saamme kohta kuulla. Mrakot muori ei kaikessa tapauksessa matkustanut niin iloisena, kuin olisi luullut. Sinua se ihmetyttää, mutta ei minua. Muori tahtoisi mieluummin pitää ainoaa poikaansa kotonaan kuin maailmassa vieraiden ihmisten luona. Hänen mielestään voi ihminen olla yhtä arvokas ja toimittaa yhtä paljon, vaikka hänellä ei olekaan mitään korkeaa paikkaa tai arvoa. Pojan sydän on muorille suurempiarvoinen kuin hänen oppinsa, ja minä ajattelisin samalla tavalla, jos olisin muorin sijassa. — Mutta kuules! Eikö tuo kuulunut mielestäsi karalta? Saatpas nähdä, että shtvaanit [koirapari, jolla on tuliset jalat ja tuliset silmät] ovat ulkona tänä iltana."