"Niin, mutta tarkoitatteko te, että hänelle on tapahtunut jotain pahaa?"
"Tarkoitan, sitä minä juuri tarkoitan, mutta minä tarkoitan sitäkin, että hän olisi pian taas entisellään, jos vaan ihmisillä olisi omaatuntoa."
Ukkovaari lausui tämän niin erityisellä äänenpainolla ja sellaisella katseella, että Mrakot muori alkoi epäillä, mikä se oli, joka oli tuonut ukon tänne. Mutta hän teeskenteli tietämättömyyttään ja kysyi tehdyllä yksinkertaisuudella:
"Mitä te tarkoitatte, ukkovaari?"
"Ettekö ole vielä arvannut sitä?"
"En, minä en ollenkaan tiedä, mihin te tähtäätte."
"No kuulkaa sitten! Minulla on pojantytär ja teillä on poika, ja sillä pojalla oli tytön sydän jo ennenkun tyttö oli nähnytkään häntä, ja se on teidän syynne, sillä te ette tehneet muuta kuin kerroitte hänestä tytölle. Ja nyt olette lisäksi laittanut niin, että he tulivat tutuiksi keskenään, ja teitä minun on kiittäminen siitä, ettei tyttö ajattele muuta kuin häntä ja aivan kuihtuu ikävään, siitä syystä että minä olen kieltänyt häntä menemästä poikanne luo; minä vakuutan, että minä olen ihan tuskissani siitä, että suru aivan turmelee hänen terveytensä. Mutta katsokaas, varmaa on, että hän piankin turvautuisi järkeensä — sillä hän on ymmärtäväinen tyttö ja tietää, mikä kelpaa ja mikä ei kelpaa — jos vaan voitaisi järjestää siten, ettei hän saisi koskaan nähdä poikaanne. Mutta te, te ette tahdo auttaa minua, vaan koetatte viekotella häntä taas luoksenne. Jenik on kyllä tuonut minulle teidän eiliset terveisenne!"
Isoisä oli tullut tulipunaseksi harmista pitkän syytöspuheensa aikana. Mrakot muori osotti horjumatonta levollisuutta.
"Siinäkö on kaikki, mitä teillä on sydämmellänne?" kysyi hän hymyillen.
"Luulisinpa, että siinä on kylliksi", vastasi isoisä suuttuneena.