Tämä keksintö oli hänen mielestään loistava, ja hän oli vihoissaan itselleen siitä, ettei hänen mieleensä ollut ennemmin juolahtanut niin yksinkertaista. Miten hän katui vihaansa ja kaikkia näitä ikäviä, myrkytettyjä päiviä! Olisihan ollut huokein asia maailmassa vetää isoisää nenästä jo aikoja takaperin!
Miten paljon uusia, suloisia vaikutuksia hän olisikaan ennättänyt koota, miten paljon sekoittamatonta onnea hän olisikaan voinut tuntea, miten runsaasti hänellä olisikaan ollut muistoja, jos hän olisi ollut vähän sukkelampiajatuksinen!
Nyt oli otettava takaisin menetetty aika, ja seuraavan päivän sarastaessa nousi Otik ylös. Hän heitti pyssyn olalleen voidakseen syyttää sitä, jos joku sattuisi kysymään häneltä, mitä hänellä oli tekemistä niin varhain aamulla, ja niin hän läksi polkuja ja teitä pitkin metsää kohti. Vanha tupa oli ainoastaan muutaman askeleen päässä metsän rajasta, ja puro, joka tuli ylhäältä Jeshtshedistä, juoksi pisteaitaa pitkin. Tohtori kätkeytyi huolellisesti pensaiden taa, valittuaan ensin paikan, josta hän voi nähdä tuvan takasivun sekä sen osan puutarhasta, jossa puro muodostui lähteeksi, josta varmaankin noudettiin vettä taloon.
Sillä aikaa kun tohtori levottomana makasi ja odotti, että hänen liittolaisensa ja hallitsijansa, sattuma, tulisi hänen avukseen, vaelti ukkovaari kiireisin askelin päinvastaiseen suuntaan, Mrakot muorin talolle päin. Hänkin oli käyttänyt hyväkseen varhaista aamuhetkeä, hyvin tietäen, että hän löytäisi reippaan emännän yksinään ylhäällä. Hän aikoi puhua Mrakot muorille suunsa puhtaaksi. Hän samoin kuin tohtori oli tuntenut kärsivällisyytensä lähestyvän loppuaan.
Mrakot muori hääräili perheen tuvassa, laulaen aamuvirttään. Kuten kaikki vanhan kansan jumaliset ihmiset hyräili hän aina sellaista, vuoteesta nousemisesta aamiaiseen asti.
Iloisena, mutta samalla hyvin kummastuneena, otti hän isoisän vastaan. Ukolla ei ollut enää tapana mennä mihinkään muualle kuin kirkkoon, eikä muori muistanut, milloin hän oli ollut viimeksi talossa — niin pitkä aika oli siitä.
"Aurinko ei ole vielä noussut vuoren takaa, ja te olette jaloillanne, ukkovaari!" huudahti hän, pudistaen sydämmellisesti ukon kättä. "Mikä tuo teidät luokseni näin varhaiseen aamulla?"
"Eipä juuri mikään hyvä asia", huokasi ukkovaari, kuivatessaan hikeä otsalta. Hänen voimansa olivat aivan lopussa käynnistä ja sisällisestä liikutuksesta. Voimattomana hän vaipui nojatuoliin, jonka Mrakot muori kiireesti työnsi hänelle, mutta hän ei tahtonut antaa muorin tarjota mitään vahvistavaa, jota tämä huolestuneena ja osanottavaisesti esitti. Hänellä oli kiire, selitti hän, ja oli tullut sanomaan muorille muutamia sanoja kahden kesken.
"Mistä on kysymys?" puhkesi Mrakot muori sanomaan, kauhistuneena ukkovaarin juhlallisuudesta. "Ei kai Enefalle ole tapahtunut, mitään pahaa?"
"On ja ei; se tulee siihen, miten asian ottaa!"